Abstraktit Musiikki ja sukupuoli -tutkimuspäiville 23.1.2023

Tutkimuspäivän ensimmäisen päivän puhujaesittelyt ja abstraktit esitysjärjestyksessä

Mirka Malmi

Vaihtoehtoja viulumusiikin kaanonille

Länsimainen konserttitraditio arvostaa suurimuotoisia teoksia: sinfonioita ja konserttoja, ja sonaatti nähdään resitaaliohjelmiston erityisenä kruununjalokivenä. Taituri- tai karakterikappaleita sekä pienimuotoisempaa salonkimusiikkia pidetään nykyään usein vähempiarvoisena. Kuitenkin juuri lyhyillä taiturikappaleilla ja salonkimusiikilla on vankka sija historiallisten säveltäjien teosluetteloissa. Konserttiohjelmistoissa niitä kuulee nykyään lähinnä ylimääräisinä numeroina, oppilaskonserteissa sekä suku- ja muissa juhlissa. Pienimuotoisiin teoksiin syventyminen on saanut minut esiintyvänä viulistina kyseenalaistamaan tätä hierarkiaa. Esitelmässäni käyn läpi muutamia valittuja säveltäjänaisten taiturikappale- ja salonkityyppisiä teoksia toimittamastani nuottijulkaisusta Toisia suomalaisia viulusävelmiä nuottiesimerkein sekä soittaen. Pohdin samalla vaihtoehtoja viulunsoiton opetusohjelmiston kanonisoiduille teoksille. Väitän, että kun riittävän moni tarttuu kaanonin ulkopuoliseen, vaikkapa historiallisen säveltäjänaisen, teokseen, opetettavan ohjelmiston myötä on mahdollista muokata tulevaisuuden konserttimusiikin kaanonia. Teospareina esittelen Agnes Tschetschulinin Alla Zingarescan (1890) ja Pablo Sarasaten Zigeunerweisenin (1878), Laura Netzelin Chanson Slaven (1891) ja Camille Saint-Saënsin Introduction et Rondo Capriccioson (1863) sekä Agnes Tscheschulinin Berceusen (1888) ja Jean Sibeliuksen Romanssin (1915). Näistä teospareista jälkimmäiset ovat vakiintuneet suomalaiseen viulunsoiton opetusohjelmistoon. Toistaiseksi vähemmän tunnetut Tschetschulinin ja Netzelin teokset tarjoavat näille teoksille musiikillisesti ja teknisesti kiinnostavan vaihtoehdon. Säveltäjien elämänkertatiedoissa nojaan Susanna Välimäen kirjoittamiin Kansallisbiografian artikkeleihin ja esittelyteksteihin nuottijulkaisussa Toisia suomalaisia viulusävelmiä (Fennica Gehrman 2021) sekä Camilla Hambron Laura Netzel -elämänkertaan (Gidlunds Förlag 2020).

Viulisti, MuM, Mirka Malmi on viimeisen kymmenen vuoden ajan syventynyt historiallisten säveltäjänaisten teosten etsimiseen ja niiden tuomiseen konserttiohjelmistoihin. Hän oli tätä tarkoitusta varten perustetun konserttisarjan Nainen ja Viulu (2018–2020) taiteellinen ideoija, tuottaja ja viulisti. Konserttisarjan yhdeksässä konsertissa esitettiin historiallisten pohjoismaisten säveltäjänaisten viulu- ja kamarimusiikkiteoksia sekä loppuhuipennuksena suomalaisen Ida Mobergin viulukonsertto Tondikt, jonka Malmi kantaesitti. Konserttisarjan jatkumona julkaistiin Toisia suomalaisia viulusävelmiä -levy (Alba Records 2021) ja -nuottieditio (Fennica Gehrman 2021), jonka jälkimmäisen kokoamisesta ja editoinnista Mirka Malmi ja pianisti Tiina Karakorpi vastasivat. Päätyönään Mirka Malmi on soittanut Radion sinfoniaorkesterissa vuodesta 2002.

Wilhelm Kvist

Den finländska symfoniorkesterrepertoaren ur ett genusperspektiv – ett pågående arbete

Omfattande analyser av symfoniorkestrars repertoarer har på senare år bidragit till en ökad förståelse för symfoniorkesterrepertoarens typiska utformning i olika kontexter (t.ex. Park m.fl. 2015, Yanchenko 2020, Inoue 2018). Trots sina många förtjänster har dessa analyser i regel tenderat ignorera frågan om genus och samverkande intersektionella diskrimineringsgrunder i förhållande till upphovsmännen. I föreliggande presentation frågar jag mig hur symfoniorkesterrepertoaren kan förstås i termer av ojämlikhet och på vilket sätt ojämlika upplägg reproducerats i symfoniorkestrarnas programplanering. Som grund för analysen ligger min läsning av de finländska symfoniorkestrarnas konsertkalender under en tioårsperiod (2010–2019). Materialet har analyserats med en tillämpning av Morettis fjärrläsning (distant reading). Den geografiska avgränsningen är relevant mot bakgrund av att Finland tidvis framställts som ett mönsterland både visavi klassisk musik och jämställdhet. Nyckelord Jämställdhet, ojämlikhet, symfoniorkestrar, repertoarforskning, kulturpolitik

Wilhelm Kvist är andra årets doktorand i musikvetenskap vid Helsingfors universitet. Hans kommande doktorsavhandling fokuserar på de finländska symfoniorkestrarnas programpolitik under 2010-talet. Som mångårig journalist och kritiker vid Hufvudstadsbladet har han bidragit till den diskussion kring genus i musik som förts i inhemska medier på senare år. Hans forskning har understötts av Svenska kulturfonden och Victoriastiftelsen. Läsåret 2022-23 verkar han knuten till Finska litteratursällskapets forskningsavdelning.

Susanna Välimäki

Betty Elfving (1837–1923) säveltäjänä

Turkulainen Betty Elfving (1837–1923) tunnetaan historiallisia romaaneja julkaisseena kirjailijana sekä teatteri- ja oopperatoiminnan tukijana. Kansalliskirjaston erästä vanhaa kortistoa selatessani huomasin kortin, jonka mukaan Elfvingin Härkmanin pojat -romaanin toiseen painokseen kuului nuottiliite. Tästä liitteestä alkoi selvitystyöni Elfvingin säveltäjyydestä, josta ei löydy mitään julkista tietoa mistään painetusta materiaalista, sillä hän toimi säveltäjänä täysin anonyymisti. Kansalliskirjastosta, Kansallisarkistosta, Sibelius-museosta ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta löytyneen sirpaleisen arkistoaineiston pohjalta hahmottelen esitelmässäni Elfvingin toimintaa säveltäjänä sekä sitä, miten Elfvingin sävellystoiminta valaisee ja havainnollistaa ylipäätään 1800-luvun naisten haasteita, umpikujia ja kiertoteitä säveltämisen harjoittamisessa. Siihen kuuluvat muun muassa anonyymius, sala- ja peitenimet, sosiaalisen paineen luomat toiminnalliset rajoitukset sekä pelko julkisesta mainehaitasta, turhauttavat neuvottelut kustantajien kanssa, sävellysten esittäminen läheisen miessäveltäjän nimissä tai ”kansanlauluina”, valtavan kirjallisen jäämistön tietoinen tuhoaminen perillisten toimesta sekä täydellinen unohtaminen musiikinhistoriasta. Myös kirjailijan ja säveltäjän työn kietoutuminen toisiinsa sekä ylipäätään poikkitaiteellinen ajattelu olivat 1800-luvun suomalaisille säveltäjänaisille tyypillisiä.

Tarkastelemaani arkistomateriaalia ovat mainittu nuottiliite, kirjeet, Turun Soitannollisen Seuran musiikkikäsikirjoitukset ja konserttiohjelmat sekä historialliset sanomalehdet. Lähestymistapani perustuu feministiseen ja kulttuurihistorialliseen musiikinhistorian tutkimukseen.

Susanna Välimäki toimii taiteiden tutkimuksen apulaisprofessorina ja musiikkitieteen tieteenalavastaavana Helsingin yliopistossa. Yhdessä musiikinhistorioitsija, Suomen Akatemian tutkijatohtori Nuppu Koivisto-Kaasikin kanssa hän on kirjoittanut laajan perustutkimuksen suomalaisista säveltäjänaisista otsikolla Sävelten tyttäret: Säveltävät naiset Suomessa 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, tulossa 2023).

Siboné Oroza

Kun olen lavalla, voin tehdä mitä tahdon.

Esitykseni pohjaa väitöskirjatutkimukseeni, joka käsittelee cholitayhtyeitä (grupo de cholitas), nuorten alkuperäiskansataustaisten naisten muodostamia laulu- ja tanssiyhtyeitä, jotka valloittivat Bolivian populaarimusiikkilavat vuonna 2006. Tein kenttätyötä tutkimustani varten helmikuusta 2012 maaliskuuhun 2013 Cochabamban kaupungissa, jossa cholitayhtyeitä arvioitiin olevan yli kaksisataa. Cholitayhtyeet yhdistävät esityksissään kansanmusiikkia, cumbiaa, latinopoppia, rockia ja muita tyylilajeja, ja ne esiintyvät yhdessä usein perinteisellä charangolla vahvistetun rockyhtyeen kanssa tuottaen aistillisesti voimakkaita esityksiä quechuan- ja aymarankielisen väestön tanssipaikoissa, markkinoilla ja juhlatilaisuuksissa. Tutkimuksessani osoitan, että cholitayhtyeet ovat usein perheyrityksiä, jotka ovat päälaulajan tai hänen äitinsä omistuksessa, ja että cholita-artistit käyttävät näyttämövoimaansa kääntääkseen ylösalaisin sukupuoleen, etniseen alkuperään ja varallisuuteen perustuvia hierarkioita. Tässä tilaisuudessa keskityn cholitamusiikkiteollisuuteen, joka syntyi alkuperäiskansataustaisten bolivialaisten vaurastuessa vuoden 1952 vallankumouksen ja maauudistuksen jälkeen. Osoitan kenttätutkimukseni ja taustakirjallisuuden pohjalta, että tämän päivän cholitayhtyeet toimivat saman musiikkiteollisuuden jatkumossa, ja että cholitayhtyeiden suosio ja cholita-artistien pitkät urat kumpuavat arvostetun naiseuden perinteestä Andien musiikissa sekä kaupungistuneiden alkuperäiskansataustaisten yrittäjänaisten monisatavuotisesta perinteestä. Lähestyn näitä teemoja väittämällä, että musiikkiesitys voi olla henkilökohtaisen ja kollektiivisen voimaantumisen väline, joka voi muuttaa todellisuutta. Metodologisesti tutkimukseni perustuu etnografisesti suuntautuneeseen intersektionaaliseen etnomusikologiaan yhdistettynä historialliseen ymmärrykseen Cochabamban markkinakulttuurista ja Bolivian meneillään olevasta yhteiskunnallisesta muutoksesta, jossa quechuan- ja aymarankielisen väestön valta on vahvistunut.

Olen musiikkitieteilijä Helsingin yliopistosta, jossa väittelen ensi keväänä bolivialaisista cholitayhtyeistä Andien naisten laulu- ja kauppiasperinteen jatkumossa. Ennen musiikintutkijaksi alkamista esiinnyin vuosien ajan Tango Siboney -orkesterin laulusolistina. Olen isoäiti, suomalaisen äidin ja bolivialaisen isän tytär. Niin laulajana kuin tutkijana kuulostelen menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden ääniä musiikkiesityksessä. Musiikissa minua kiinnostaa erityisesti sen muutosvoiman mysteeri.

Kai Åberg

Romanimusiikin esittäminen: sukupuoli ja etnisyys kentällä ja sen ulkopuolella

Kulttuuristen ikä- ja sukupuolijäsennysten tarkastelua  maskuliinisuusnäkökulmasta ei romaneja koskevissa etnomusikologisissa tutkimuksissa ole juurikaan harjoitettu; tutkimusta, jossa ikä, mieheys ja näihin sitoutunut kulttuuri otetaan tulkintakehykseksi, on tehty lähinnä toisaalla kuin musiikintutkimuksessa. On kuitenkin huomattava, että kaikkialla romanien esittämän musiikin taustalla vaikuttaa eri sukupuoliin kytkeytyvä perinteinen elämäntapa, jossa naisten elämä liittyy pääosin yksityiseen eli kodin sisäpiiriin ja miesten elämänalue pääosin julkiseen (poikkeuksiakin on).

Tarkastelemalla romanien musiikkikulttuurin representoimaa identiteettikäsitystä maskuliinisesta, pyrin esitelmässäni osoittamaan sen, miten maskuliinisuus liikehtii yksilöiden musiikillisen orientaation ja eri musiikkikulttuuristen kontekstien sekä kulttuurisesti hyväksyttyjen toimintatapojen akselilla. Keskeistä näkökohdassani on, että myös musiikillisissa käytänteissä maskuliinisuus on sosiaalisesti välittynyttä ja kulttuurisesti konstruoitua. Mieheys ja naiseus eivät ole kaikkialla ja eri aikoina samalla tavoin miellettyjä. En siis etsi vain yhtä tapaa olla mies, vaan pyrin hahmottamaan useita eri musiikin konteksteissa ilmeneviä miehuuksia eli maskuliinisuuksia.

Tutkimuskysymyksinä painottuvat: Kuinka maskuliinisuus vaikuttaa romanimusiikin esittämiseen? Mitkä maskuliinisuutta konstruoivat kulttuuriset arvot ja normit ovat siirtyneet eri romanimusiikin konteksteihin, mitkä eivät? Rajaavatko kulttuurisesti hyväksyttävät toimintatavat maskuliinisuuden liikkuma-alaa myös eri musiikin konteksteissa? Mikä on maskuliinisuuden suhde eri romanimusiikin lajityyppeihin nähden ja päinvastoin? Voiko yksilön musiikillinen orientaatio murtaa kulttuurin määrittelemät (primordiaaliset) käsitykset mieheydestä?

Esitelmäni aineistot pohjaavat kattavaan empiiriseen tutkimukseni eri maiden romanimuusikoiden parissa ja musiikkikulttuureiden parissa vuosina 1994–2022. Näitä tutkimuskysymyksiä pohtiessani pyrin välttämään kysymyksiä, joissa tyydytään vain kuvaamaan etnografista kenttätyötä maskuliinisuusnäkökulmasta tai ”miesten käsityksinä musiikista”. Tutkijan itserefleksiivisyyden tulisi myös purkaa hegemonisia valta-asemia ja representaatioita, ei yksin kuvata tai analysoida omia kiinnikkeitä ja niiden vaikutuksia tuotettavaan aineistoon.

FT, Dosentti Kai Åberg (UEF) on itäsuomalainen romanimusiikin tutkija ja muusikko, joka on tehnyt intensiivistä tutkimustyötä eri maiden romanimusiikkien parissa liki kolmekymmentä vuotta. Hän on julkaissut useita monografioita ja kymmenittäin kansainvälisiä artikkeleita romaniaiheesta, kuten musiikki ja yksilöllinen orientaatio, kenttätutkimus ja tutkimusetiikka, romanilaulujen monimerkitykselliset musiikilliset ja lyyriset aiheet, romanimusiikki ja sukupuoli, romanimusiikin konstruoima menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, musiikki ja media sekä viimeisimpänä Karjalan romanit ja musiikki. Åbergille romanimusiikin ja musiikkikulttuurin tutkimuksellinen haaste on sen tuoreus ja alati muuntuvat merkityskentät.      

Arja Kastinen

Perinnesoittittiimen identiteetin muutos osana yhteiskunnan ja kulttiuurin muutosta

Olen väitöstyöstäni (2000) saakka keskittyttiynyt tutkimaan 1800-luvun raja- ja aunuksenkarjalaista kanteleimprovisaatiota, joka alkuperäisessä kontekstissaan kuului miesten traditioon. Viimeisen reilun sadan vuoden aikana soitin on muuttuttiunut radikaalisti paitsi rakenteiltaan (Länsi-Suomessa rakenteen muutos alkoi jo kaksisataa vuotta sittien) myös identiteetiltään: aiempi miesten soitin on muuttuttiunut nykyajassa suurimmalta osaltaan naisten käyttiämäksi.

Tarkastelen esitelmässäni omaa muusikon rooliani osana sukupolvien ketjua ja perinteenkantajana traditiossa, joka aiemmin oli puhtaasti miehille kuuluva. Miten elämäntapojen ja yhteiskunnan voimakkaat muutokset 1800-luvun jälkeen ovat vaikuttattianeet siihen, millaiseksi oma suhteeni kyseiseen perinteeseen on muotoutunut? Millaisia haasteita soittittiimen entinen ja nykyinen identiteetti asettiaa itselleni suhteessa sukupuoleeni? Ovatko mainitut yhteiskunnalliset ja kulttuttiuuriset muutokset vaikuttianeet tekemäni musiikin sisältöön ja miten?

Tämänhetkisessä tutkimushankkeessani Runolaulukulttuttuuurin kantele ja luovuuden dialogi pyrin linkittättiämään menneen musiikkikulttiuurin improvisatoorisen musiikin tekemisen tavan nykypäivään. Hanke sisältää soitin- ja sävelmätutkimusta, historian ja kulttuttiuurin tutkimusta sekä tutkimuksessa saadun tiedon hyödyntämistä uuden musiikin tekemisessä, erilaisissa työpajoissa sekä kokeellisissa konserteissa. Esitelmäni musiikkiosuudessa soitan improvisaation yhtä tai useampaa museokanteleeen kopiota käyttättiäen. Musiikki sisältää perinteeseen kuuluvia asteikoita, soittottiotekniikkaa ja estetiikkaa, musiikin sisältö muotoutuu hetken ja persoonani mukana.

Pyrin esitelmäni puheen ja musiikin yhdistelmällä tuomaan esiin oman näkemykseni roolistani nykypäivän naismuusikkona monivuosisataisen miehisen perinteen jatkumossa ja osana kulttuttiuuria, joka on toisaalta kadonnut historiaan, jonka juuret tunnen vahvasti elävinä sisälläni.

Arja Kastinen, MuT, on Sibelius-Akatemian Kansanmusiikin osaston ensimmäinen tohtori (2000). Hän on perehtynyt 1800-luvun karjalaiseen kanteleimprovisaatioon sekä tutkimalla historiallisia lähteitä ja soittittiimia tekemällä musiikkia museokanteleiden kopioilla. Hän on julkaissut aiheeseen liittyttiyen mm. useita artikkeleita ja kirjoja, viisi sooloalbumia, neljä duoalbumia ja verkkoaineistoja. Tällä hetkellä hän toimii Sibelius-Akatemian vierailevana tutkijana hankkeessa Runolaulukulttuttuuurin kantele ja luovuuden dialogi. Kotisivut: www.temps.fi

Inka Rantakallio

”Tuntui et mä en valkosena naisena voi räppää”: valkoisuus ja sukupuoli suomiräpissä

Tarkastelen esitelmässäni sukupuolen, rodun ja valkoisuuden merkityksiä tämän hetken suomalaisten räppäävien naisten musiikille ja artisti-identiteeteille. Analysoin, miten avoimesti feminististä rap-musiikkia tekevät valkoiset ja ei-valkoiset artistit rakentavat rotuun ja sukupuoleen liittyviä käsityksiä suhteessa suomalaiseen ja kansainväliseen hiphopkulttuuriin. Vaikka viime vuosina rap-genressä onkin nähty yhä enemmän naisia, on suomirap yhä korostuneesti valkoisten miesten dominoima siinä missä muualla maailmassa räpin tekijät ovat pääosin mustiksi ja ruskeiksi rodullistettuja miehiä. Suomalaisen räpin kenttä eroaa jossain määrin genren globaalista edustuksesta ja tarjoaa siten tutkimuksen näkökulmasta mielenkiintoisen esimerkin rotuun ja sukupuoleen liittyvien normien intersektionaaliselle tarkastelulle populaarimusiikissa. Avoimen feministinen sisältö on yleistynyt hypermaskuliiniseksi ja misogyyniseksi mielletyssä rap-genressä vasta viime vuosina Metoon vanavedessä: miten feministiset räppäävät naiset käsittelevät ja haastavat genren normeja?

Esitelmä rakentuu tutkimusaineistolle, joka koostuu pääosin vajaan kymmenen artistin kanssa tekemistäni artistihaastatteluista sekä näiden musiikista ja musiikkivideoista. Esitelmässäni nojaan intersektionaalisiin hiphop-feministisiin näkökulmiin, kriittiseen valkoisuuden tutkimukseen, sukupuolentutkimukseen, audiovisuaaliseen populaarimusiikintutkimukseen sekä diskurssianalyysiin. Esitelmä on osa kolmivuotista (2021–24) Suomen Akatemian hanketta ”Räppäävät naiset Suomessa. Hiphop-feminismin, sukupuolen, rodun ja valkoisuuden monimodaalinen rakentuminen.”

FT Inka Rantakallio on populaarimusiikkiin ja erityisesti räppiin sekä feministisiin ja uskontotieteellisiin näkökulmiin erikoistunut musiikintutkija ja Suomen Akatemian tutkijatohtori (2021–24). Hän on ollut omien julkaisujensa ohella mukana toimittamassa muun muassa antologioita Hiphop Suomessa: Puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä (2019) sekä Kuka kuuluu? Kirjoituksia hiphopista ja feminismistä (2021). Hiphopkulttuuriin keskittyneen tutkimuksensa ohella Rantakallio on toiminut radiotoimittajana (Bassoradio), podcastaajana (Yle), musiikkikriitikkona ja DJ:nä sekä asiantuntijaroolissa useissa musiikkialan yhdenvertaisuutta koskevissa media- ja paneelikeskusteluissa. Hän on jäsen aktivistiseen musiikintutkimukseen keskittyvän tutkimusyhdistys Suonin hallituksessa sekä Nuorisotutkimusseuran Hiphop Suomessa -verkoston johtoryhmässä. Lisäksi hän on Suoni ry:n Toiminta Soi -verkkojulkaisun päätoimittaja.

Nelli Korhonen

Katsauksia Fanny Mendelssohn-Henselin reseptioon musiikin historian kirjoituksissa

Tulevaan kandidaatin tutkielmaani perustuva esitelmäni käsittelee, miten musiikin naistutkimuksen näkemys Fanny Mendelssohn-Henselistä vaihtelee tutkimuksesta riippuen. Pohjustan esitelmääni tekemällä katsauksen, miten muutamissa, eri aikoja edustavissa länsimaisen taidemusiikin historian yleisesityksissä kuvataan ja arvotetaan Mendelssohn-Henseliä – jos edes kuvataan. Pohdin paradigmoja, jotka ovat vaikuttaneet näihin tutkimuksiin ja kirjoituksiin. Keskityn esitelmässäni 1900-luvun lopun ja 2000-luvun feministiseen musiikintutkimukseen. Ensimmäistä aikakautta olen valinnut edustamaan musiikin naistutkimuksen uranuurtajan Marcia Citronin tutkimuksen Mendelssohn-Henselistä. Jälkimmäistä aikakautta tarkastelen Marian Wilson Kimberin tutkimuksen valossa. Kimber esittää, että 1900-luvun lopussa syntynyt representaatio

Mendelssohn-Henselistä on jokseenkin mustavalkoinen. Siinä, Kimberin mielestä, Mendelssohn-Hensel nähdään veljensä ja isänsä tukahduttamana uhrina, vaikka hänen elämässään vaikutti muitakin tekijöitä. Citron sen sijaan korostaa Felix-veljen vaikutusta Mendelssohn-Henseliin. Lopulta kysyn: oliko Fanny Mendelssohn-Hensel patriarkaalisen ajan rajoittama nainen, vai toimija, joka pystyi luomaan omannäköisen uran aikakautensa normeista huolimatta? Esitelmäni voi kenties johdatella pohtimaan: millaisessa valossa menneiden vuosisatojen naissäveltäjiä olisi hedelmällistä tarkastella?

Olen musiikinteorian opiskelija Sibelius-Akatemiasta. Aiemmalta koulutukseltani olen musiikkipedagogi. Opintojeni ohessa työskentelen toimittajana Rondo Classic -lehdessä sekä työstän kirjaa naissäveltäjistä. Aiemmin olen toiminut muusikkona ja musiikintekijänä sekä musiikin hahmotusaineiden opettajana musiikkiopistoissa. Tällä hetkellä kiinnostukseni kohdistuu erityisesti musiikin naishistoriaan sekä romantiikan aikakauteen.

Helen Metsä

”Ma tahtoisin palmujen alla kanssasi leikkiä kahden” − Itämaisen naisen representaatiot Sulho Rannan yksinlauluissa Rarahu (1922) ja Aziyadé (1925)

Tarkastelen esitelmässäni, miten itämaisen naisen aiheisto ilmenee suomalaisessa 1920-luvun taidemusiikissa säveltäjä Sulho Rannan (1901−1960) yksinlaulujen Rarahu op. 3a/1 (1922) ja Aziyadé op. 10/2 (1925) kautta. Laulujen naishahmot edustavat länsimaisen taidemusiikin orientalismissa suosittua itämaisen naisen topos obligé -aihetta. Itämaiseen naiseen liittyy molemmissa lauluissa runoteksteistä tulkittavia seksuaalisia haavekuvia, joita Rannan musiikillinen ilmaisu täydentää.

Tarkastelen Rannan yksinlaulujen itämaisen naisen representaatioita ja eksotismia kontekstuaalisen musiikkianalyysin avulla sekä eksoottisen feminiinisyyden ja seksuaalisuuden tulkintojen kautta. Itämais-eksoottinen nainen on ollut suosittu aihe itämaisuudesta kiinnostuneiden länsimaisten kuvataiteilijoiden, kirjailijoiden ja säveltäjien teoksissa. Länsimaisessa taidemusiikissa kiinnostus itämaisiin aiheisiin ts. orientalismi oli erityisen voimakasta 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkupuolelle. Suomalaisten säveltäjien teoksissa vaikutteita alkoi ilmetä enemmän 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä.

Kiinnostus itämaisiin ja eksoottisiin aiheisiin näkyy Rannan sävelteoksissa erityisesti 1920-luvulla. Tällöin itämaiset vaikutteet korostuivat myös yleisemmin Suomen kulttuuri- ja taide-elämässä muiden kansainvälisten virtausten ohella. Ranta sävelsi 1920-luvulla aikalaisiinsa verrattuna merkittävän määrän itämaiseen eksotiikkaan viittaavia sävelteoksia, joista Rarahu oli jo aikanaan Rannan tunnetuimpia yksinlauluja, kun taas Aziyadé on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Tarkasteltavat Rannan yksinlaulut liittyvät yhteen myös orientalistiseen kirjallisuuteen sidostuvien tekstillisten lähteiden kautta. Laulujen aiheet ja runotekstit pohjautuvat ranskalaisen laivastoupseeri Pierre Lotin (1850−1923) romanttiseen ja itämaisiin unelmiin aiheita tarjonneeseen kirjallisuuteen. Lotin teokset vaikuttivat voimakkaasti 1920-luvulla eksotiikasta inspiroituneisiin Tulenkantajat-kirjailijoihin. Rannalla on esitetty olleen Tulenkantajiin tiiviit suhteet, ja hän myös käytti Tulenkantajien tekstejä sävellyksissään, esimerkiksi esitelmän aiheena olevassa Aziyadé-yksinlaulussa.

Itämaisen naiseen liittyvien representaatioiden tarkastelu Rannan yksinlauluissa tuo esiin mielikuvia ja käsityksiä, jotka edelleen vaikuttavat länsimaisen yhteiskunnan toiseuttavissa rakenteissa. Tutkimukseni tarkastelee Rannan yksinlauluja aiemmin käsittelemättömästä näkökulmasta.

Helen Metsä on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston Filosofian, taiteiden ja yhteiskunnan tutkimuksen tohtoriohjelmassa. Metsä tutkii väitöskirjassaan itämaista eksotiikka ja eksotismia säveltäjä Sulho Rannan (1901−1960) sävellyksissä, kirjoituksissa ja estetiikassa erityisesti 1920-luvulla ja suomalaisen taidemusiikin modernismin kontekstissa. Metsä on valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopiston musiikkitieteen oppiaineesta. Vuonna 2022 Metsä työskentelee väitöskirjatutkijana Suomalaisen Konkordia-liiton viiden kuukauden apurahan turvin. Hänen väitöskirjaansa liittyvä artikkeli Rannan yksinlaulujen itämaisen naisen representaatioista on hyväksytty julkaistavaksi Musiikki-lehteen. Virkatyössään Metsä on viestinnästä vastaava suunnittelija Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen vastuualueella. Hän on toiminut aiemmin myös esimerkiksi Uuno Klami -seuran sihteerinä ja festivaalituottajana sekä valmistunut Helsingin Konservatorion toiseen asteen muusikon koulutusohjelmasta pääaineenaan harpunsoitto.

Liisa Tuomi

Musiikin tekemiseen liittyvät puhetavat lehdistössä – Tapaus Chisu

Musiikkitieteen alaan kuuluvassa väitöskirjassani tarkastelin lehdistön puhetapoja naispuolisista poplaulajista. Aineisto tutkimukseen oli kerätty vuosina 2007-2012 sanomalehdistä ja aikakauslehdistä. Tarkensin tutkimuksen kolmeen suomalaiseen poplaulajaan, Chisuun, Jenni Vartiaiseen ja Anna Abreuhun (nyk. Abreu). Halusin selvittää lehdistön käyttämiä puhetapoja naispuolisista musiikkia tekevistä artisteista. Lehtiaineiston tulokset summasin kolmeen diskurssiin: musiikkiin elinkeinona (raha), nainen katseen kohteena (ruumiillisuus) ja musiikin tekijyys (autenttisuus).

Tässä esitelmässä keskityn musiikin tekemiseen, teknologiaan ja sukupuoleen liittyviin representaatioihin. Aikaisemmin aika miesvaltaiseksi mielletty ala on musiikkiin liittyvä teknologia ja biisien teko. Chisu tekee musiikin perinteisiin valtarakenteisiin selvän särön ja Chisu olikin yksi harvoista naisartisteista Suomessa, joka teki biisinsä alusta loppuun itse. Lehdistössä tämä huomioitiin laajasti. Chisua kehuttiin suomalaisen musiikkikulttuurin kultakimpaleeksi ja yhdeksi suomalaisen musiikkihistorian parhaiksi sanoittajiksi. Chisu nostettiin lehdistössä esiin oman musiikkinsa yksinvaltiaana ja tekijänä, musiikin tekemisen standardina, johon muut artistit vertautuvat. Se että säveltää, sanoittaa, tuottaa musiikkinsa itse ilman ulkopuolista (mies)työvoimaa vaikutti erityisesti mielikuviin hänen tekijyydestään sekä autenttisuudestaan. Viiden vuoden lehtiaineiston perusteella voikin todeta, että musiikin tekijänä Chisulle suotiin lehdistössä lähes särkymätön autenttisuus. Tästä huolimatta poplaulajan autenttisuutta horjuttaa useampi seikka, jotka olivat myös Chisun kohdalla näkyvillä, ja jotka liittyvät hänen kappaleisiinsa ja lauluääneensä sekä yleisemmin naislaulajiin liittyviin mielikuviin.

Taiteiden tohtori (Helsingin yliopisto, väitellyt 23.9.22) MSc Sociology (Bristol University) Liisa Tuomi väitteli syyskuussa 2022 sukupuolen, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen tohtoriohjelmasta. Väitöskirjassaan hän tarkasteli popmusiikin naiskuvaa viisivuotisen lehtiaineiston avulla.

Alma Rinta-Pollari

Maskuliinisuuksien representaatiot suomalaisessa rap-musiikissa

Tässä esityksessä käsitellään maskuliinisuuksien representaatioita suomalaisessa rap-musiikissa tutkivaa väitöskirjaa. Tavoitteena työssä on tutkia sitä, miten erilaiset maskuliinisuudet ovat yhteydessä räpin eri alangenreihin sekä lyriikoissa esiintyviin paikkoihin ja paikallisuuksiin. Tutkimus pyrkii lisäämään ymmärrystä hiphop-kulttuurista ja sukupuoleen, kieleen sekä paikkoihin liittyvistä valta-asetelmista.

Tutkimuksessa hyödynnetään pitkälti kirjallisuudentutkimuksen menetelmiä, jolloin esimerkiksi esittäminen ja musiikki jäävät aineistosta pois. Tutkimukseen otetaan mukaan sellaista aineistoa, jossa voidaan nähdä lähtökohtaisesti olevan viittauksia maskuliinisuuksiin, jotka määrittyvät rapin eri alagenreihin sekä joissa on selkeitä viittauksia paikkoihin ja paikallisuuteen.

Tutkimus ottaa osaa keskusteluun tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta syventymällä rap-musiikin tuottamien ja ylläpitämien maskuliinisuuksien ja paikallisuuksien normeihin. Millaisia erilaisia maskuliinisuuksien malleja lyriikoissa on ja mitä ne kertovat sekä hiphop-kulttuurin sisäisestä että sen ulkopuolisesta maailmasta? Toistavatko lyriikat totuttuja maskuliinisuuksien malleja eli normatiivisesti miehisinä pidettyjä piirteitä, kuten heteroseksuaalisuutta ja fyysistä voimaa, vai onko malleja myös kyseenalaistettu ja jos on, miten? Miten maskuliinisuudet ovat yhteydessä toiseen merkittävään rap-musiikin normiin, paikallisuuteen? Maskuliinisuuden representaatioiden tutkiminen suomiräpissä on tärkeää, jotta ymmärrämme yhä selvemmin, millaista kulttuuria nykypäivänä kulutamme, tuotamme ja rakennamme ja millaisista elementeistä kulttuuri rakentuu.

Väitöskirjatyö on artikkeliväitöskirja, joka koostuu kolmesta artikkelista sekä johdannosta ja päätännöstä. Tällä hetkellä väitöskirjatyö on suunnitteluvaiheessa, joten esitys painottuu pitkälti tutkimussuunnitelman esittelyyn. Aineisto on valittu, olen lukenut taustakirjallisuutta sekä opiskellut ohjelmaan kuuluvia kursseja, ja seuraavaksi alan rakentamaan itse artikkeleita. Olen myös pitänyt muutamia seminaariesitelmiä työni alkuvaiheista, joissa olen esitellyt tutkimusasetelmaa ja työn lähtökohtia.

Valmistuin filosofian maisteriksi sekä suomen kielen ja kirjallisuuden opettajaksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2020, jossa tekemäni kirjallisuuden maisterintutkielma käsitteli myös suomalaista rap-musiikkia. Siinä aineistona oli rap-artisti DJ Kridlokkin tuotanto, jossa tutkin diskursiivista subjektia. Etenkin subjektin tutkiminen lyriikka-aineistossa oli mielenkiintoista, ja siksi päätin jatkaa osittain samalla aiheella myös jatko-opinnoissa siitä näkökulmasta, että maskuliinisuus on yksi subjektin ominaisuuksista.

Aloitin tohtoriopinnot Helsingin yliopistossa Sukupuolen, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen tohtoriohjelmassa syksyllä 2021. Väitöskirjan ohjaajat Riikka Rossi (kirjallisuudentutkimus), Leena- Maija Rossi (sukupuolentutkimus), Elina Westinen (hiphop-tutkimus) ja Toni Lahtinen (kirjallisuudentutkimus) tuovat kukin tutkimusalakohtaista osaamista monitieteiseen tutkimukseen.

Olen opettanut sekä Helsingin että Jyväskylän yliopistoissa akateemista kirjoittamista, suomea toisena kielenä sekä sukupuolentutkimusta yhteensä nyt päälle kolme vuotta. Tavoitteenani on väitöskirjatyön jälkeenkin jatkaa työskentelyä akatemiassa ja opettaa sekä tutkia niin kieltä, kirjallisuutta kuin kirjoittamistakin.

Hanna Chorell

Mitä ääni tarkoittaa?

Luentokonsertissani kysyn, mitä naisen ääni tarkoittaa. Voiko ääni olla soitin? Mitä tarkoittaa keho soittimena? Lähestyn näitä kysymyksiä luentokonsertissa esittämällä Luciano Berion Sequenza III:n ja käymällä läpi naisen ääneen länsimaisessa ajattelussa liitettyjä merkityksiä sekä tarkastelemalla vokaliisia sävellysgenrenä.

Lauluääni on länsimaisessa ajattelussa kytketty feminiiniin jo antiikin kreikasta lähtien. Laulamisen semanttinen merkitys kytkeytyy vahvasti sanoihin. Kartesiolaisessa mieli-ruumis -jaossa sanat ja niiden merkitykset yhdistyvät mieleen ja ääni ruumiiseen. Mieli-ruumis-kahtiajako on länsimaisessa ajattelussa sukupuolittunut. Ei siis ole sattumaa, että esimerkiksi 1800-luvun oopperakirjallisuuden virtuoottisissa hulluuskohtauksissa yhdistyvät irrationaalisuus, äänellisyys ja nimenomaan naisääni.

Vokaliisi genrenä länsimaisessa taidemusiikissa liittyy vahvasti myös laulupedagogiikan kehitykseen. Sanalla viitataan usein ääniharjoituksiin tai varta vasten tietyn lauluteknisen seikan harjoittamista varten sävellettyyn lauluun. Esitettäväksi sävellettyjä vokaliisejä on etenkin n.1900- luvun alun ohjelmistossa. Niistä ehkä tunnetuin on Rahmaninovin vokaliisi op. 34/14, joka on sittemmin sovitettu lukemattomille instrumenteille.

Berion Sequenza III on sävelletty laulaja Cathy Berberianille vuonna 1965. Sen sisältämät laajennetut laulutekniikat avasivat uusia äänenkäytön mahdollisuuksia länsimaisen taidemusiikin parissa. Sequenza III:ssa teksti on purettu tavuiksi ja äänteiksi vokaliisinomaisesti. Se sisältää lauluäänen lisäksi mm. mutinaa ja kielellä naksutusta. Berio itse on kuvannut teoksen äänimaailmaa ”merkityksen varjoiksi” ja teosta dramaattiseksi esseeksi, jonka tarina kertoo laulajan suhteen omaan ääneensä. Sequenza III:a esittäessä naislaulaja asettuu oman äänensä lisäksi suhteeseen naisen lauluääneen ja vokaliiseihin liitettyihin merkityksiin. Onko tekstitön laulu naisäänellä tuomittu toistamaan ruumiillisuutta ja irrationaalisuutta? Voiko esittäjä vaikuttaa asiaan? Voisiko tekstin hajoamisen esittää toisin? Voiko naisääni olla rationaalinen tai neutraali?

Oopperalaulaja Hanna Chorell (taiteilijanimi Hanna Rantala) tekee taiteellista tohtorintutkintoa Koneen säätiön rahoituksella Taideyliopiston Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulussa. Hänen tohtoriprojektinsa käsittelee laulamisen merkityksenmuodostusta feministisestä näkökulmasta keskittyen etenkin laulajan taiteellisten valintojen vaikutuksiin. Laulajana hän on esittänyt yli 30 äänityyppinsä pitkää ja lyhyttä roolia mm. Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan Oopperajuhlilla sekä Tanskan Kuninkaallisessa Oopperassa. Hänen monipuolinen ohjelmistonsa sisältää oopperan lisäksi keskeisiä kirkkomusiikkiteoksia ja laajan valikoiman pianosäestyksellistä laulumusiikkia.

Milla Mäkinen ja Jenna Ristilä

Nainen, status ja toimijuus Carita Holmströmin Södergran-lauluissa: henkilökohtaista musiikkianalyysia esiintyjän perspektiivistä

Esitin sopraano Milla Mäkisen kanssa Carita Holmströmin laulusarjan Dagen svalnar – 4 sånger till dikter av Edith Södergran ensimmäisessä jatkotutkintokonsertissani viime toukokuussa. Tässä luentokonsertissa syvennyn siihen tarkemmin. Södergranin runot kuvaavat varsin tyypillistä ’viaton nainen rakastuu kokeneeseen mieheen’ -tarinaa, josta on kirjoitettu runoja ja sävelletty lauluja kautta aikojen (– yksi kuuluisimmista esimerkeistä lienee Schumannin Frauenliebe und -leben). Tarkastelen Södergranin runoja ja Holmströmin niiden pohjalta tekemiä sävellysratkaisuja naishahmon toimijuuden ja statuksen näkökulmasta. Yleensä näissä tarinoissa sukupuolten välinen statushierarkia on selvä: protagonisti on mies, ja nainen esitetään varsin passiivisessa, vastaanottavassa roolissa. Väitän, että näissä lauluissa monet Holmströmin ratkaisut korostavat Södergranin runojen naisen toimijuutta sekä horjuttavat sukupuolten välistä statushierarkiaa. Esimerkiksi Holmströmin valitsemat musiikin tekstuurit värittävät runojen tunnelmia, ja runojen järjestyksen vaihtaminen muuttaa draaman kaarta mielenkiintoisella tavalla.

Sävellyksen ja runon keskinäisen suhteen analyysi ja tulkinta on esiintyjälle hyvin henkilökohtainen prosessi. Käytän sen pohjana Marion Guckin artikkelia A Woman’s (Theoretical) Work (1994), jossa hän avaa musiikkianalyysin ja analysoijan henkilökohtaisen musiikkikokemuksen suhdetta, sekä Sara Ahmedin ajatuksia henkilökohtaisesta ja teoreettisesta (Living a Feminist Life 2017, s. 10–29). Statuksen määritelmän olen lainannut Cecilia Ridgewaylta (Status: Why Is It Everywhere? Why Does It Matter? 2019).

Pianisti Jenna Ristilä tekee Sibelius-Akatemiassa taiteellista tohtorintutkintoa suomalaisista säveltäjänaisista ja feministisestä musiikkianalyysista. Hän työskentelee pääasiassa laulajien kanssa liedin ja oopperan parissa, ja taiteellisen työnsä ohella opettaa Keski-Vantaan Musiikkiopistossa. Sopraano Milla Mäkinen on erikoistunut barokkimusiikin ja nykymusiikin tulkitsemiseen. Konsertoimisen ja pedagogisen työn ohella Mäkinen esiintyy myös laulaja-kitaristina brasilialaista musiikkia esittäen sekä toimii joogaopettajana. Ristilä ja Mäkinen ovat työskennelleet yhdessä lukuisissa projekteissa, viimeksi Ristilän ensimmäisessä jatkotutkintokonsertissa keväällä 2022.

Malla Vivolin

Kassandra katseen alla

Luentokonserttini käsittelee modernin huilumusiikin kehollisuutta naisperspektiivistä. Esityksessä pohditaan, näkyykö elokuvataiteen puolelta tuttu male gaze -ilmiö myös modernissa huilumusiikissa. Uudemmissa huilulle sävelletyissä soitinteoksissa käytettävät niin kutsutut laajennetut soittotavat ovat väistämättä sidoksissa omaan toiminnalliseen soittajan kehooni ja sen myötä yksilölliseen naisnäkökulmaan. Valtaosa musiikista, soitto-oppaista ja muusta pedagogisesta kirjallisuudesta on kuitenkin miesten kirjoittamaa — myös huilistien historia on miesvaltainen. Nykysäveltäjät eivät kaihda teostensa ohjelmallista nimeämistä, mikä tulee ilmi myös tässä tilaisuudessa kuultavissa kappaleissa

Brian Ferneyhough’n (s.1943) soolohuiluteos Cassandra’s Dream Song (1970) on yksi nykymusiikin huilukirjallisuuden klassikoista. Teos peilaa Kassandra-myytin hahmoja ja tapahtumia erityisen kouriintuntuvalla tavalla, hyödyntäen huilun lukuisia laajennettuja soittotapoja soittajan voimia säästelemättä. Mutta miten naiseksi identifioituva esittäjä lähestyy teosta, kun sen säveltäjä on todennut etteivät naiset osaa tulkita sävellystä oikein? Kuinka tavoittaa oikea Kassandra ja myytin tapahtumat välittämättä siitä miesnäkökulmasta, joka hänen tarinaansa on värittänyt? Laajennettujen soittotapojen erityinen kehollisuus on esityksessä väistämättä läsnä kun haetaan niitä äärirajoja, joille Ferneyhough soittajan pakottaa.

Sooloalttohuiluteoksessaan Female Nude (1993) Andrew Ford (s. 1957) puolestaan säveltää naishahmon kuvataiteilija Piet Mondrianin silmin. Fordin tekstuurissa soittimen ääntäkin tärkeämpään rooliin nousevat esittäjän laulamat äännähdykset, jotka paitsi teoksen kontekstissa myös suurempaa kulttuurillista taustaa vasten tulkittuina ovat jopa rohkean aistillisia. Esittäjän ratkaistavaksi jää, kenen näkökulmasta teosten hahmot tai tapahtumat esitellään: säveltäjän vai muusikon.

Ohjelma:

  • Brian Ferneyhough: Cassandra’s Dream Song (1970) 10´
  • Andrew Ford: Female Nude (1993) alttohuilulle 5’

Malla Vivolin valmistelee taiteellista tohtorintutkintoaan Sibelius-Akatemian DocMus- taiteilijakoulutuksessa aiheenaan narratiivisten elementtien vaikutus soittajan esiintymiskokemukseen ja teoksen valmistusprosessiin. Hänen lisensiaatin kirjallinen työnsä käsittelee huilunsoiton laajennettuja soittotapoja ja niiden kehollisuutta. Työkseen Vivolin soittaa Tampere Filharmonian huilusektion vuorottelevana äänenjohtajana, nykymusiikkiyhtye Uusinta Ensemblen muusikkona sekä opettaa Tampereen ammattikorkeakoulussa. Laajennettujen soittotapojen lisäksi hän on nykyisin erityisen kiinnostunut huilun sivusoittimien piccolon, altto- ja bassohuilun soittamisesta sekä tomaattien kasvattamisesta.