Säätiö oman talon toteuttajaksi

Tontti oli jo tiedossa, mutta itse konservatoriorakennus vasta suunnitteilla.

R-talo ulkoa kuvattuna

Konservatoriotalo rakennusvaiheessa. Talon edessä näkyvät rakennustelineet, jotka irtosivat kovassa tuulessa ja romahtivat koko talon korkeudelta kadulle 4. tammikuuta 1931. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut onnettomuudessa. Ikkunoista tulee ulos kuivauskamiinoiden hormeja. Yksi kamiina sytytti pienen tulipalonkin, jonka palokunta kuitenkin sammutti kädenkäänteessä.

”Päätettiin heti korvata Tukholman Konserthuset’in vahtimestarin Spångbergin kulut hänen lähettämistään ruuvimalleista”
– Helsingin Konservatorion Säätiön hallitus 27.11.1931

Tasavallan presidentti oli vahvistanut 1. joulukuuta 1928 Helsingin Konservatorion Säätiön säännöt, ja säätiön hallituksen ensimmäisessä kokouksessa 2.1.1929 viisihenkisestä hallituksesta ”saapuvilla olivat senaattori Th. Wegelius, arkkitehti G. Taucher, varatuomari Eero Ilves ja varatuomari A. H. Paloheimo.” Säätiön tärkein tehtävä oli rahoituksen hankkiminen taloa varten. Tontti oli jo tiedossa, mutta itse konservatoriorakennus vasta suunnitteilla.

Konservatorion johtokunnan ja rakennustoimikunnan puheenjohtajan Arvi H. Paloheimon panos oli keskeinen. Epäilemättä hän osasi hyödyntää verkostojaan sekä yleistä myönteistä ilmapiiriä, joka nuoressa tasavallassa vallitsi kulttuurilaitoksia kohtaan. Rahoitus muodostui valtion ja Helsingin kaupungin myöntämistä lainoista sekä pankkien ja vakuutusyhtiöiden luotoista.

Säätiön korkein päättävä elin oli isännistö, joka koostui kahdestatoista jäsenestä, Jäsenistä viisi tuli konservatorion piiristä, opetusministeriö nimitti viisi edustajaa ja Helsingin kaupungin Rahatoimikamari kaksi. Näin myös julkinen valta oli hyvin edustettuna säätiössä ja talohankkeessa. Käytännön asioita hoiti viisihenkinen hallitus.

Säätiön hallitus piti säännöllisesti kokouksia taloasian edistämiseksi. Kokouksissa käsiteltiin erityisesti talouteen ja varainkeruuseen liittyviä asioita, mutta mikään asia uuden konservatoriotalon edistämiseksi ei ollut liian pieni käsiteltäväksi. Esimerkiksi toukokuun 23. päivä 1931 kokouksen ainoana asiana oli päättää, että molempien parvekkeiden alapinnat maalautetaan kiiltovärillä arkkitehdin esityksen mukaisesti. 27. marraskuuta 1931 säätiön hallitus puolestaan päätti korvata Tukholman konserttitalon vahtimestarille tämän kulut lähettämistään ruuvimalleista sekä ”lähettää hänelle sopiva muistolahja kiitollisuuden osoituksena antamistaan neuvoista konserttisalin tuolien suhteen”.