Taideyliopistoon uraauurtava taiteilijapedagogiikan lahjoitusprofessuuri

Saastamoisen säätiön tuella perustettava professuuri keskittyy ammattitaiteilijoiden koulutuksen tutkimukseen.

Maalauksen opettaja ohjaa opiskelijan työtä maalaustelineen ääressä
Veikko Kähkönen / Taideyliopisto

Taiteilijakoulutus on pitkään perustunut ajatukseen, että taiteilijat opettavat taiteilijoita. Opetuksen teoriapohjasta ja menetelmistä ei ole juurikaan tutkimusta. Siksi Taideyliopistoon perustetaan Saastamoisen säätiön rahoituksella uusi viisivuotinen professuuri taiteilijapedagogiikan tutkimukseen.

Taiteilijapedagogiikka on uusi ja kansainvälisestikin vähän tutkittu aihe. Taideyliopistoon perustettava professuuri onkin tiettävästi alan ensimmäinen oppituoli maailmassa. Ensi vuonna avautuva tehtävä täytetään kansainvälisellä hakumenettelyllä. Professori muodostaa yliopistotasoiseen taiteilijakoulutukseen keskittyvän tutkimusryhmän ja luo alalle kansainvälisiä verkostoja.

”Taideyliopistolla on valtakunnallinen vastuu taidealojen korkeimmasta opetuksesta Suomessa. Haluamme panostaa kunnianhimoisesti taiteilijapedagogiikan tutkimukseen ja olla suunnannäyttäjänä uudella oppialalla”, sanoo Taideyliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Jaana Erkkilä-Hill.

Nyt perustettava taiteilijapedagogiikan professuuri keskittyy nimenomaan ammattitaiteilijoiden koulutuksen tutkimukseen. Tässä taiteilijapedagogiikka eroaa taidekasvatuksesta, joka nojaa kasvatustieteelliseen tutkimukseen. Taidekasvatuksella on pitkät perinteet ja sitä opetetaan ja tutkitaan Taideyliopistossakin musiikin, tanssin ja teatterin aloilla. Taidekasvatuksen asiantuntijat toimivat esimerkiksi taiteen perusopetuksen parissa.

Nyt avattava professuuri suuntautuu kuvataiteilijoiden koulutukseen. Myöhemmin tavoitteena on laajentaa tutkimusta muihin yliopiston taiteenaloihin eli musiikkiin, teatteriin ja tanssiin.

”Ammattitaiteilijoiden koulutus pohjautuu pitkälti traditioon. Yliopistossa opetuksen tulisi kuitenkin perustua tutkimukseen – ei vain sisältöjen, vaan myös opetusmetodien osalta. Meillä ei ole riittävästi tutkimustietoa ja kriittistä tarkastelua siitä, mitä ja miten tuleville taiteilijoille pitäisi opettaa. Uusi professuuri perustetaan vastaamaan tähän tarpeeseen”, Taideyliopiston Kuvataideakatemian varadekaani Johanna Vakkari perustelee.

”Saastamoisen säätiöllä on pitkä perinne suomalaisen kuvataiteen tukemisessa. Lahjoitusprofessuuri täydentää kansainvälistymisohjelmaa, jonka käynnistimme Taideyliopiston Kuvataideakatemian kanssa jo vuonna 2014. Näemme taidekoulutuksen ja tutkimuksen kentän lähtökohtaisesti kansainvälisenä, ja uusi professuuri avaa mahdollisuuksia vuoropuheluun, jolla on paljon Suomea laajemmat vaikutukset”, sanoo sanoo yhteistyöstä vastaava Saastamoisen säätiön hallituksen jäsen Marja Karttunen.

Taideyliopiston Kuvataideakatemia ja Saastamoisen säätiö ovat tehneet pitkään yhteistyötä. Säätiö oli yksi suurimmista tukijoista Taideyliopiston pääomituskampanjassa vuosina 2016–2017, minkä lisäksi säätiö on tukenut akatemian opiskelijoiden ja alumnien kansainvälistymistä muun muassa pitkäjänteisen mentorointi- ja residenssiohjelman avulla. Helmikuussa 2020 on vuorossa jo viides yhteistyön tuloksena pidettävä keynote-luento, jonka saapuu pitämään argentiinalainen tutkija-kuraattori Andrea Giunta.