Suomen Akatemialta merkittävä panostus Taideyliopiston tutkimukseen

600 000 euron rahoituksella vahvistetaan Taideyliopiston tutkimuksen kolmea painopistealuetta.

Suomen Akatemia myönsi 600 000 euron rahoituksen Taideyliopiston tutkimuksen vahvistamiseen. Rahoituksella jatketaan yliopiston valitsemien painopistealueiden, eli musiikin historian ja taidekasvatuksen tutkimuksen sekä taiteellisen tutkimuksen kehittämistä ja vahvistetaan niiden välistä yhteistyötä.

Taideyliopisto haki rahoitusta erityisesti kehittääkseen Research Hubia, joka on kolmen painopistealueen tutkimuskeskusten muodostama tutkimusverkosto.

Hakemukset arvioinut kansainvälinen ryhmä korosti lausunnossaan, että Taideyliopisto on strategisesti sitoutunut kehittämään tutkimusta vahvuusalueillaan. Arviointiryhmä painotti, että yliopistolla on hyvät lähtökohdat tehdä kiinnostavaa monialaista tutkimusta, joka vaikuttaa sekä taidekenttään että muuhun yhteiskuntaan. Ryhmä oli yksimielinen siitä, että Taideyliopiston perustaminen tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden luoda innovatiivinen tutkimusympäristö, joka vaikuttaa pitkällä tähtäimellä koko taidealan kehittämiseen.

– Rahoitus tarjoaa hyvä mahdollisuudet edistää strategiamme mukaisia tutkimushankkeita yhteistyössä Taideyliopiston kolmen akatemian välillä, toteaa Taideyliopiston tutkimuksesta ja tohtorikoulutuksesta vastaava vararehtori Lauri Väkevä.

Taideyliopistossa tehdään monipuolisesti taiteen tutkimusta, taiteellista ja taidepedagogista tutkimusta sekä kehittämistyötä kuvataiteen, musiikin, teatterin sekä tanssin ja muiden esittävien taiteiden aloilla. Taideyliopisto tarjoaa koulutusta kaikilla taidealoillaan aina tohtorin tutkintoon saakka. 

Suomen Akatemia myönsi yhteensä 50 miljoonaa euroa yliopistojen profiloitumisen vahvistamiseen. Rahoituksella tuetaan yliopistojen strategiansa pohjalta valitsemien tutkimusalojen kehittämistä ja korkeatasoisen tutkimuksen edellytysten vahvistamista.  

Haku järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Tällä hakukierroksella erityisteemana oli yliopistojen välinen työnjako ja yhteistyön vahvistaminen. Neljäs yliopistojen tutkimuksen profiloitumisen rahoituksen haku avataan tämän vuoden syksyllä.

Lisätiedot:
Vararehtori Lauri Väkevä
+358407104317
lauri.vakeva@uniarts.f

Asiasanat