Sibelius-Akatemian oopperan syksyllä aloittanut luokka esittää Mozartin Figaron häät Musiikkitalossa 22.–29.4.

Sibelius-Akatemian oopperan kevään 2016 tuotantona nähdään W.A. Mozartin ikiklassikko Figaron häät. Janne Lehmusvuon ohjaus nähdään Musiikkitalon Sonore-salissa 22.–29. huhtikuuta.

Lehmusvuon ohjaamana Figaron häät on teos, jonka musiikista löytyy kaikki tarvittava herkkyys ja kauneus. Tarina on pullollaan arkisia asioita, samoja kuin ihmiskunnassa tapahtuu vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen. Näyttämölle Figaro tuodaan kuin arkkuna menneisyydestä.

Solistit ovat Sibelius-Akatemian oopperaluokan ja laulumusiikin opiskelijoita. Figaron häät on Sibelius-Akatemian oopperaluokan syksyllä 2015 aloittaneen ensemblen ensimmäinen kokoillan teos. Orkesterina toimii Helsinki Sinfonietta ja kuorona Sibelius-Akatemian opiskelijoista ja vierailijoista koottu oopperakuoro.

- Toivon, että jalkani kestävät piikkikoroissa ja ettei peruukki kiristä liikaa, koska olen lavalla lähes koko oopperan ajan. Itse olen melko rauhallinen tyyppi, joten yritän sopeutua roolihahmoni väkivaltaisuuteen ja harjoitella uskottavan näköistä lyömistekniikkaa, sillä joudun lyömään aika lailla kaikkia oopperan hahmoja, Susannan pääroolia kolmessa esityksessä esittävä Mariia Bertus kuvailee.

- Figaron häissä pääsen ensimmäistä kertaa hyppäämään housurooliin Cherubinona. Olen saanut kaivaa itsestäni teinipoikaa, joka hämmentää niin pelokkuudellaan ja dramaattisuudellaan kuin leikkisyydellään ja uhmakkuudellaankin. Erityisen mielenkiintoisen haasteen on tuonut Cherubinon fysiikan etsiminen, ja täytyykin myöntää, että kunto tuntuu kohonneen jatkuvan konttailun ja piiloon juoksemisen myötä, roolissa viihtyvä Elisabet Petsalo kertoo.

W.A. Mozart: Figaron häät
Pe 22.4. klo 19.00
La 23.4. klo 16.00
Ma 25.4. klo 19.00
Ti 26.4. klo 19.00
To 28.4. klo 19.00
Pe 29.4. klo 19.00
Sonore, Musiikkitalo
Liput: 32,50/22,50/11,50 € (Ticketmaster), 30/20/10 € (Musiikkitalo)
Sibelius-Akatemian ooppera
Helsinki Sinfonietta, johtaa Markus Lehtinen ja Lauri Ahokas (SibA / kapellimestariluokka)
Sibelius-Akatemian oopperakuoro, valmennus Dominik Vogt (SibA / kuoronjohtoluokka)
Musiikin valmennus: Tero Valtonen, Kristian Attila, Christine Bengtsson, Jari Hiekkapelto, Tuula-Marja Tuomela-Nyman
Ohjaus ja lavastus: Janne Lehmusvuo
Puvustus: Tyra Therman
Maskeeraus: Tuija Luukkainen
Projisoinnit: Jenni Valorinta
Valaistus: Jukka Huitila
Tekstitys: Maria Kynsijärvi
Suomennos: Marjatta Sario
Pukujen toteutus: Pia Lasonen, Mirkka Pylkkänen
Maskien toteutus: Tuija Luukkainen, Emelie Ahlqvist
Näyttämömestari: Pekka Purhonen ja SibAn lavatiimi
Ohjausassistentti: Mirva Koivukangas
Tuottaja: Anna Jaskiewicz

ROOLEISSA 22.4., 25.4., 28.4.

FIGARO Tiitus Ylipää

SUSANNA Mariia Bertus

MARCELLINA Minna Grönthal 

BARTOLO Giorgi Paikidze (vaihto-opiskelija)

COUNT Tamar Nugis  (vaihto-opiskelija)

COUNTESS Annika Leino

CHERUBINO Ylva Gruen

BARBARINA Johanna Isokoski / Letizia Egaddi  (28.4., vaihto-opiskelija)

BASILIO Sampo Martikainen
CURZIO Matias Haakana / Sampo Martikainen (28.4.)

ANTONIO Visa Kohva

ROOLEISSA 23.4., 26.4., 29.4.



FIGARO Markus Suihkonen

SUSANNA Alina Koivula

MARCELLINA Lili Machavariani  (vaihto-opiskelija)

BARTOLO Visa Kohva

COUNT Samuli Takkula

COUNTESS Silja Aalto

CHERUBINO Elisabeth Petsalo

BARBARINA Johanna Isokoski / Letizia Egaddi
 (29.4.)
BASILIO Matias Haakana

CURZIO Sampo Martikainen

ANTONIO Giorgi Paikidze  (vaihto-opiskelija)

Lisätietoja, kuvat, haastattelupyynnöt ja median vapaaliput

Tuottaja Anna Jaskiewicz
p. 050 526 2005