Photo: Veikko Somerpuro
Seppo Välinen.

Seppo Välinen: Näyttämön kuuluu elää ja liikkua

”Mä pidän itteäni sillä tavalla vähän renessanssi-ihmisenä, että olen yrittänyt selvittää olemassaoloani hyvin monella tavalla. Ja jotenkin aina olen päätynyt taiteen ja esittävän taiteen piiriin”, kertoo Seppo Välinen, joka aloittaa syksyllä Vaasan kaupunginteatterin johtajana. Hän on toiminut teatterin ja tanssin parissa monessa roolissa: ohjaajana, esiintyjänä, koreografina, opettajana… Teatteriopettajan maisteriohjelmasta vuonna 2012 valmistunut Seppo suoritti TeaKissa myös tanssitaiteen opetettavan aineen opinnot.

Nyt häntä pitävät kiireisinä niin tulevan työpaikan ohjelmistosuunnittelu — ”nyt on 2020 työn alla… Ja sitten vuonna 2021: ihmiset töihin meille!” — kuin Rovaniemen teatterissa syksyllä ensi-iltansa saavan suurmusikaali Cabaret’n ohjaaminen. Lisäksi hän tekee henkilöstöjohtamisen opintoja Jyväskylän avoimessa yliopistossa sekä teatterijohtamisen opintoja Teatterikorkeakoulussa.

”Mä olen yrittänyt kehittää ymmärrystäni johtamisprosesseista. Kyllä johtaminen on ylipäätään ohjatessa jo kiinnostanut: miten johtaa sitä prosessia, kun lauma ihmisiä työskentelee yhdessä ja saa aikaiseksi taideteoksen?” Seppo kuvailee itseään innoittajaksi, joka pyrkii luomaan keskustelua. ”Olen tosi kiltti ihminen, ja tiedän, että mun haasteeni on olla tiukempi. Mutta kun päätöksiä tehdään, olisi hyvä, että niistä puhuttaisiin ja pohdittaisiin yhdessä.”

Ajatukset yhteistyöstä ja keskustelusta korostuvat Sepon puheessa. Hän pyrkii kaudellaan Vaasan kaupunginteatterissa tuomaan uusia taiteilijoita ”hyvään komboon”, jotta syntyisi uudenlaista ajattelua ja nähtävää. ”Vaasa on todella kulttuurimyönteinen kaupunki. Niin suomen- kuin ruotsinkielinen teatteri ovat todella arvostettuja, orkesterilla on paljon kuuntelijoita, ja nuoret esiintyjät ovat tehneet hienoja juttuja siellä. Tuntuu haastavalta, mutta kivalta, päästä tarjoamaan kulttuurinnälkäisille ihmisille jotain uutta.”
 

Teatteria katsojille

Teatterin Seppo toivoo näyttävän katsojalle jotain odottamatonta ja saavan tämän pohtimaan maailmaa: ”Ei kai taideteosta voi tehdä mitenkään muuten kuin sillä tavalla, että sen pitää tarjota jotain uutta katsojilleen. ’Ai niin, tällaisiakin arvoja on olemassa’ tai ’tällaisen maailman mahdollisuus on olemassa’.” Hän kertoo nauraen, kuinka katsoo loppupuolen harjoituksissa enemmän koeyleisöä kuin näyttämöä.

Katsojasuhteeseen liittyy myös anekdootti opiskeluajoilta: ”Liisa Pentin kurssilla tehtiin pienryhmissä koreografioita, ja kun tilaa oli vähän, me mentiin A-rappukäytävään työstämään matskua... Siitä ei tullut yhtään mitään. Siinä me yritettiin väsätä sitä, ja Liisa tuli tietenkin just silloin katsomaan meitä, kun se ei edennyt. Mutta samaan aikaan sinne portaikkoon tuli lauma ihmisiä, ja ne luulivat, että siinä on esitys menossa. Ne seurasivat sitä, ja siitä tulikin tosi kiinnostavaa, kun me möyrittiin siinä yleisön edessä. Liisa vielä höykytti meitä: enemmän, enemmän, lisää, lisää! Yhtäkkiä se olikin teos sellaisenaan. Me oltiin itse luotu estoja sille prosessille, ja katsojat pakottivatkin meidät taas virtaamaan ja kokeilemaan”, Seppo kertoo hymyillen. ”Siitähän tuli hyvä pikku koreografia. Siinä tajusi, että esittävää taidetta tehdään aina katsojille eikä itselle.”
 

Musiikkiteatteria ja liikettä

Seppo on aina rakastanut musiikkiteatteria ja onkin ohjannut musikaaleja. Näitä tullaan näkemään Vaasassakin. ”Musiikkiteatteria haluan kehittää taidelajina. Se tarkoittaa viihteellisiä musikaaleja, mutta paljon muutakin: ei välttämättä mitään massiivista, vaan sitä, miten musiikki on osa tarinankerrontaa, osa taideteosta. Vaikka suurella näyttämöllä olisikin vetonaulana tunnettu musikaali, sen rinnalla voi tehdä jotain vähemmän nähtyä.”

Ohjauksissaan ja koreografioissaan Seppo keskittyy eniten liikkeeseen. Hän ajattelee näytelmiä läpikoreografioituina teoksina, joissa esiintyjien moninaiset kehonkielet saavat näkyä. ”Mä yritän saada näyttämökuvan olemaan koko ajan fyysinen ja liikkeessä. Ihan viime vuosina on ollut hauskaa, kun on kutsuttu ohjaamaan ja sanottu, että haluttaisiin tällaista liikkeellistä. Että se on alkanut näkyä, se mun agenda, että näyttämö liikkuu eikä siellä törrötetä.”

Viimeksi kiinnostavaan ja tuoreeseen liikemateriaaliin Seppo törmäsi ohjatessaan Katto-KassistaVaasaan: ”Pikkuveljen roolissa vuorotteli kaksi lasta, ja he tarttuivat kehollisuuteen heti. Me oltiin suunniteltu lavastus niin, että siellä pystyi kiipeilemään, ja oli ihan mahtavaa, miten nää pojat koko ajan innostuivat, että ’voisko tän tehdä näin?’ ja ’voisinko mä tässä kohtaa mennäkin tänne?’. Siellä ne kiipeilivät vaan! Huomasin, että sellainen leikkivä keho oli multa päässyt vähän unohtumaan, ja nyt se kirkastui taas.”

Ohjatessaan liikettä Seppo pyrkii tuomaan esiin esiintyjien yksilöllisen ilmaisun ja pitämään kiinni armollisuudesta kehoa kohtaan. Hän peräänkuuluttaa henkilökohtaista kehitystä osana esittävien taiteilijoiden työnkuvaa. ”Mä en tee kauheasti harjoitteita, vaan yritän miettiä harjoitusprosessit sellaisiksi, että ihmiset itse tarttuvat tekemään. Että ne tajuaisivat, että ’tällaistahan mä en oo koskaan tehnyt’, tai ’tää roolihan voisikin rakentua tällaisista elementeistä’”, Seppo kertoo. ”Se on jotain sellaista, joka on pedalta jäänyt muhun vahvasti, ja luulen, että mun johtajuudessa on vahvasti sellainen pedagoginen ajattelu mukana. Yritän antaa ihmisille haasteita, jotta he menisivät eteenpäin omassa taiteilijuudessaan.”
 

Tanssin ja teatterin kehässä

Vaikka Seppo onkin klassikkojen ystävä, pedagogiikan opinnot mahdollistivat erilaisia kokeiluja, joiden kaiut edelleen resonoivat hänen työssään. ”Se oli mulle tosi hyvä — tein kaiken maailman performansseja ja uskalsin häröillä”, hän sanoo.

Hän mainitsee ensimmäisen vuoden ”pedalla” olleen vaikea. Mullistava hetki oli, kun hänelle tarjoutui mahdollisuus suorittaa myös tanssiopettajan maisteriopintojen tanssipraktiikan kokonaisuudet. ”Eeva [Anttila, tanssipedagogiikan professori] pyysi mua ja kurssikaveria pitämään liikuntaosuuden pääsykokeissa. Siitä tuli tosi hauska, ja pääsykokeiden jälkeen Eeva pyysi mua huoneeseensa ja kysyi, olisinko kiinnostunut tekemään myös tanssipuolen opinnot. Se lämpö mikä mun läpi meni siinä hetkessä, kun mä tajusin, että Eeva oli oikeasti kuunnellut mua ja nähnyt mut…! Se, että mä sain sen mahdollisuuden, on muuttanut mua todella paljon.”

”Se pedassa oli, että annettiin mahdollisuus sekoittaa tanssia ja teatteria ja tuoda sinne kaikkea hurlumheitä mukaan”, Seppo toteaa. Tanssin ja teatterin kietominen yhteen kirvoitti myös opetusharjoitteluihin sisältöä: ”Aina, jos mulla tai kurssikaverilla oli jokin harjoite, me yritettiin kääntää se just päinvastaiseksi. Jos se oli tosi kehollinen, niin siihen otettiinkin jokin teksti, tai jos oli kohtausharjoitus, se muutettiin kokonaan koreografiaksi.”

”Kouluaikana pohdin, että olen jotenkin teatterin ja tanssin risteyksessä. Nykyään en mieti niin: ei ole mitään tällaista risteystä, vaan on ennemmin kehä, jonka sisällä tapahtuu kaikkea”, Seppo kertoo. 

 

Seppo Välinen on teatteriopettajan ja tanssinopettajan maisteriohjelmien alumni (2012), ja aloittaa syksyllä Vaasan kaupunginteatterin johtajana.

Haastattelu käyty kesäkuussa 2019. Teksti: Kenneth Siren