Riikka Pelo: Meidän aikamme vaatii uudenlaista avantgardea

Kirjallisuus voi toimia vastapainona ”typistävälle vihapuheelle”, sanoo Taideyliopiston kirjoittamisen maisteriohjelman professori Riikka Pelo.

Olemme sopineet tapaamisen Teatterikorkeakoululle Sörnäisiin, mutta haastattelua edeltävänä iltana Riikka Pelo kysyy, voisimmeko sittenkin tavata hänen kotinsa lähellä Töölössä. Syynä ovat työkiireet, Pelo selittää pahoitellen.

Pelo, 47, on vasta saanut valmiiksi uuden romaaninsa Kaikki elävä, jonka on määrä ilmestyä haastattelun jälkeisenä päivänä. Samaan aikaan romaanin viimeistelyvaiheen kanssa on osunut uuden työn alku yhtenä Taideyliopiston kirjoittamisen maisteriohjelman neljästä professorista.

”Vielä aamulla tein viimeisiä korjausmerkintöjä sähkökirjaa varten.”

Uuden romaanin ja uuden työn tuomasta kiireestä huolimatta Pelo on innoissaan professuurista.

”Tämä ei ole tuntunut edes työltä, on ollut niin antoisaa uppoutua maailmoihin, joita opiskelijat ovat tuoneet mukanaan ja tutustua kollegojen ajattelutapoihin. On ihanaa, kun voi siirtää ajatukset romaanin vastaanoton jännittämisestä muihin asioihin”, Pelo sanoo.

Monialainen prosaisti

Pelon vastuualueena kirjoittamisen maisteriohjelmassa on proosakirjoittaminen. Hänet tunnetaan Tiiliskivi-palkinnon saaneesta esikoisromaanistaan Taivaankantaja (2006) ja Finlandia-palkitusta suurromaanista Jokapäiväinen elämämme (2014), mutta ihan perinteinen romaanikirjailija Pelo ei ole.

”Minua kiinnostaa taiteen tekemisen ja taiteellisen tutkimuksen yhdistäminen, uudenlaisten muotojen etsiminen ja rajojen ylittäminen, proosan ehtojen kysyminen sekä se, millaisia kerronnallisia kokemuksia erilaisissa vuorovaikutteisissa ympäristöissä voi rakentua”, Pelo sanoo.

Kiinnostus monialaista tekemistä kohtaan näkyy Pelon omassa taustassa. Hän on opiskellut kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa, tehnyt maisterintutkinnon silloisen Taideteollisen korkeakoulun (nykyinen Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu) Medialaboratorioon – päättötyönä oli käsikirjoitus kokeelliseen tilateokseen – ja väitöstutkimusta elokuvataiteen laitoksella.

Jos Taideyliopiston kirjoittamisen maisteriohjelman kaltainen oppiaine olisi Pelon opiskellessa ollut olemassa, hän olisi luultavasti opiskellut siellä.

”Elokuvakäsikirjoittaminen ei ollut ominta alaani, mutta halusin oppia tiettyjä työskentelytaitoja ja -tapoja, mennä draaman teorian juurille. Oma kysymyksenasetteluni on liittynyt ennen kaikkea kaunokirjallisuuden kentälle, mutta olen ollut kiinnostunut myös digitaalisen median uusista mahdollisuuksiin kirjoittajan näkökulmasta.”

Taustatutkimus tärkeää

Pelon esikoisromaani Taivaankantaja käsitteli uskonnollista valtaa pienessä suomalaisessa yhteisössä lapsen näkökulmasta. Jokapäiväinen elämämme sijoittuu 1920–1940-luvuille, ja sen keskiössä on venäläinen runoilija Marina Tsvetajeva ja tämän tytär Ariadna Efron sekä Stalinin vainot 1930-luvun Neuvostoliitossa.

Uusimmassa teoksessa Kaikki elävä yhtenä tarinajuonteena on Suomessa asuva turvapaikanhakija ja paperittomuus, ”tai oikeastaan oikeudettomuus laajemmassa mielessä”, kuten Pelo tarkentaa.

Kaikissa Pelon romaaneissa taustatutkimuksella – historiallisella, teoreettisella tai filosofisella – on ollut iso rooli.

”Kun aloitan uutta romaania, ensimmäiset pari kolme vuotta menevät aiheen hahmottamiseen ja kysymysten tarkentamiseen. On tärkeää tietää niiden kokemusten ehdot, joiden sisällä lähtee kuvittelemaan.”

Myös Taideyliopiston kirjoittamisen koulutusohjelmassa taustatutkimusta painotetaan ja sille varataan aikaa. Toisen kirjoittamisen professorin Mikael Bryggerin tavoin Pelo korostaa hitauden ja ajan merkitystä kirjoitusprosessissa. Opiskelijoita kannustetaan menemään ”vaikka perhostutkimuksen luennoille”, jos aihe sitä vaatii.

”Kirjoittaminen on usein hidasta, siihen liittyy paljon näkymätöntä työtä, joka ei helposti edes käänny tekstiksi. Uteliaisuus ja halu tietää ovat peruslähtökohtia, mutta niin on myös se, ettei pelkää sitä ettei tiedä, vaan on valmis ottamaan selvää”, Pelo sanoo.

Tämän päivän avantgarde

Pelon proosa on hyvin kielellistä ja runollista, erilaisilla äänillä ja näkökulmilla leikkivää, mutta siinä on myös vahva yhteiskunnallinen pohjavire.

Yhteiskunnallisten, maailmassa olemiseen liittyvien kysymysten kysyminen on Pelon mukaan yksi taiteellisen työskentelyn lähtökohta, ja se näkyy myös kirjoittamisen maisteriohjelman opiskelijoiden töissä.

”Opiskelijat ovat omissa projekteissaan isojen eettisten kysymysten äärellä.”

”Nyt eletään yhteiskunnallisesti niin haastavaa aikaa, että taide ei voi olla ajattelematta myös maailmaa, uudenlaisen tekemisen ja olemisen tapoja. Tämä aika vaatii avantgardea”, Pelo sanoo.

Millaista sitten voisi olla tämän päivän avantgarde? Pelon mukaan ainakaan sen ei pitäisi olla sellaista sotaisaa tuhoamisen retoriikkaa, johon ”etujoukkoa” tarkoittavan sanan historia viittaa.

”Meillä kirjoittajien yhteisössä se voi liittyä kielen kykyyn purkaa ja rakentaa todellisuutta, jossa me elämme. Toivon että tämän päivän avantgarde kääntyy kohti myötätuntoa ja yhteisöllisyyttä, moninaisten äänien mahdollistamiseen.”

Avantgardekirjallisuus, niin kuin kirjoittaminen yleensäkin, tarvitsee ympärilleen muita taiteita, ja siksi Taideyliopisto poikkitaiteellisine kursseineen ja taiteidenvälisine yhteistyömahdollisuuksineen on kirjoittajille hedelmällinen paikka, Pelo pohtii.

”Kirjallisuus ei ole koskaan ollut tyhjiössä ilman yhteyttä muihin taiteisiin. Avantgarde on hyvä esimerkki siitä, miten taiteenlajien törmätessä on syntynyt uusia ajattelutapoja.”

Kirjallisuus vastapainona vihapuheelle

Ennen kuin Pelo kiirehtii hakemaan romaanikappaleitaan kustantamosta ja valmistelemaan loppuviikon opetusta, ehdimme vielä puhua lukemisesta ja lempikirjailijoista.

”Omat suosikkini löytyvät modernistisesta perinteestä ja naiskirjailijoista, Woolfista Vartion kautta Herta Mülleriin, Olga Tokarczukiin ja Clarice Lispectoriin”, Pelo sanoo.

Tärkeitä ovat myös kotimaiset lyyrikot, kuten Saila Susiluoto, Henriikka Tavi ja Pauliina Haasjoki.

”Koitan ruokkia kieltäni ja tapaa katsoa maailmaa runouden kautta.”

Pelo uskoo, että kirjallisuus tulee säilyttämään paikkaansa ”alueena, jossa yhteiskunnan kipukohtia voidaan käsitellä punnitusti ja monitasoisesti.”

”Kirjallisuuden yksi tärkeimpiä tehtäviä, tässä ajassa erityisesti, on vahvistaa meidän kykyämme myötätuntoon. Kirjallisuus voi toimia vastarintana typistävälle vihapuheelle ja viedä ihmisyyden perusasioiden äärelle, jotka eivät häviä minnekään.”

Kirjoittaja: Silja Ylitalo


Riikka Pelo, Mikael Brygger, Antti Salminen ja Jussi Valtonen toimivat osa-aikaisina vierailijaprofessoreina uudessa kirjoittamisen maisteriohjelmassa.

Lue muiden professorien haastattelut:
Mikael Brygger
Antti Salminen
Jussi Valtonen