Photo: Eini Vuorinen

Presidentti myönsi Eeva-Leena Pokelalle professorin arvonimen

Presidentti myönsi professorin arvonimen Taideyliopiston Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen lehtorille Eeva-Leena Pokelalle 19.12.2018.

Eeva-Leena on kouluttanut musiikinopettajia yli kolmekymmentä vuotta, ollut mukana kehittämässä lasten musiikkia sekä toiminut aikuiskasvatuksen ja ikääntyvien ihmisten taidekasvatuksen hankkeissa. Eläkkeelle hän jäi viime marraskuussa.

– Olen Sibelius-Akatemian kasvatti, sillä aloitin urani täällä jo 9-vuotiaana nuorisokoulutuksessa. Se miten tähän hetkeen päädyttiin, on sarja järkeviä valintoja ja järjettömiä vahinkoja.

Eeva-Leena kuitenkin kokee, että hänelle myönnetty arvonimi on kunnianosoitus myös monikulttuuriselle musiikkikasvatukselle ja lasten musiikille.

– Onhan tämä aikamoinen kunnia, vielä tällaiselle täti-ihmiselle. Koen edustavani marginaalikulttuureja ja me kaikki saimme nyt tunnustuksen. Haluan kiittää myös Taideyliopistoa, parhaita kollegoita ja koko työyhteisöä.

­– Olen tittelistä samaan aikaan iloinen ja hämmentynyt, mutta on mukava jäädä eläkkeelle aallonharjalla, Eeva-Leena naurahtaa.

Tulevia musiikin ammattilaisia hän neuvoo olemaan armollisempia itselleen ja lopettamaan vertailun toisiin. Itselleen pitää olla riittävä.

–Vaatii paljon, että pääsee opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan. Opiskelijoiden pitää olla ylpeitä ja uskoa itseensä. Täällä on erittäin lahjakkaita opiskelijoita.