Photo: Antti Vettenranta

"Olosuhteet, suunta ja tavoite" – teatteri ja pankkimaailma ovat opettaneet Elina Knihtilälle ja Timo Ritakalliolle paljon ihmisten johtamisesta

Johtajan on kuunneltava, näytettävä suunta ja pidettävä itsestä hyvää huolta. Koska näin on sekä taiteessa että taloudessa, kutsuimme Elina Knihtilän ja OP-ryhmän Timo Ritakallion puhumaan johtamisesta.

Kun näyttelijä Elina Knihtilä otti vastaan näyttelijäntyön professorin viran vuonna 2013, hän halusi katsoa, miltä tuntuu kantaa vastuuta johtajana. Viiden vuoden ajan hän on opetellut näyttelijäntyön koulutuksen johtamista. Timo Ritakallio sen sijaan on treenannut johtamistaitoja yritysmaailmassa vuosien ajan – kymmenen vuotta vakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtajana, ja viime keväästä lähtien OP-ryhmän pääjohtajana.

Kumpikin heistä tietää, millaista on johtaa ihmistä – mutta onko se erilaista, kun alaisena on taiteilija tai vakuutusvirkailija? Istutimme taiteilijoiden johtajan ja yritysjohtajan samalle sohvalle. Ilman alaisia.

Mikä on johtajan rooli työyhteisössä tai työryhmässä?

Elina Knihtilä: Johtajalla on monia rooleja. Itse olen opiskellut alaistaitoja 20 vuotta freelancerina ja nähnyt monenlaisia johtajia. Välillä johtajan pitää olla kuuntelija, välillä tukija ja toisinaan mentori. Ja välillä pitää tehdä päätöksiä. Itselleni on keskeistä, että johtaja osaa kuunnella. Olen huomannut, että monesti osataan kyllä esittää omia mielipiteitä, mutta ei osata keskustella. 

Timo Ritakallio: Monella tapaa johtamisen roolit voisi tiivistää urheilutermein näin: johtaja on kuin pelaajavalmentaja, jonka keskeinen rooli on mahdollistaa se, että alaiset kykenevät onnistumaan työssään. Tehtäväni on huolehtia, että alaisilla on olosuhteet, suunta ja tavoite. Sama pätee, oltiin sitten pankissa, teatterissa tai jääkiekkojoukkueessa. Pitää näyttää kaikille, että tuohon suuntaan ollaan menossa. Se vaatii, että johtaja toistaa pääviestejä. Ei voi olettaa, että kaikki asiat ymmärretään heti. Pitää tiivistää, toistaa ja kuunnella. Vain siten saa muut mukaan.

Knihtilä: Johtaja ei voi tietää kaikkea. Sen takia on tärkeää, että ympärillä on ihmisiä, jotka tietävät.

Ritakallio: Käsitykseni mukaan yritysmaailmassa asiantuntijaorganisaation johtaminen on viime kädessä hyvin samanlaista kuin taideprojektin johtaminen: asiantuntijat tuovat samalla tavalla kuin esimerkiksi näyttelijät oman osaamisensa ja näkemyksensä työhön ja vaikuttavat osaltaan myös johtamiseen.

Puoli vuotta sen jälkeen, kun Timo Ritakallio astui OP:n uudeksi pääjohtajaksi, yhtiö ilmoitti isoista yt-neuvotteluista. Lokakuussa alkaneet neuvottelut koskevat jopa 6 000 työntekijää, ja tavoitteena on 100 miljoonan euron vuosisäästö. Mikä on johtajan rooli tällaisessa vaikeassa tilanteessa?

Ritakallio: Kun julkisuuteen kerrotaan iso huono uutinen, on päivänselvää, että minä olen median edessä. Sillä on valtava merkitys. Taas puhuisin joukkueen johtajasta ja pelaajavalmentajasta. [Ritakallio on myös Olympiakomitean puheenjohtaja ja entinen kestävyysjuoksijalupaus.] Kun joukkueella on ongelmia, on tärkeää, että johtaja on etulinjassa.

Knihtilä: Joo, olisi todella helppo sanoa, että kysykää henkilöstöjohtajalta. Isommissa organisaatioissa johtajan rooli voi unohtua.

Ritakallio: Eikä ole väliä, ovatko organisaatiot isoja tai pieniä. Ydin on samanlainen, vaikka kyseessä olisi kaksi ihmistä. Johtajan pitää kertoa: meillä on tässä tehtävänä tällainen juttu ja sinun roolisi on tämä. On tosi tärkeää, että olen itse kädet savessa.

Kuinka tärkeitä selkeät hierarkiat ovat johtamisessa?

Ritakallio: OP:n yt-neuvotteluiden tavoitteena on muuttaa yritystä ja johtamista ketterämmäksi. Meillä on nyt monta esimiesporrasta, ja yrityksen rakennetta pitää yksinkertaistaa. Osa ihmisistä on kokenut hyväksi, kun voi siirtää vastuuta esimiehille, mutta se ei ole nykyaikainen tapa toimia. Tehtävänäni on huolehtia, että maali on selvä, mutta tavoitteena on, että tiimit ohjaisivat itse itseään. Uskon, että itseohjautuvuus tulee johtamisessa yleistymään.

Knihtilä: Tässä minulla on opittavaa. Kovin pienen organisaation johtajana suurimpia ongelmiani on se, että haluaisin puuttua joka asiaan.

Ritakallio: Muutos ei ole helppo. Vaaditaan alaistaitoja. Tiimin haasteena on yhdessä tekeminen. Johtajan tulee innostaa ja kannustaa. Yritykset tulevat menemään siihen, että on yhä vähemmän esimiehiä. Meillä on menestyksekkäitä it- ja peliyhtiöitä, joissa ei ole lainkaan johtajia. Olemme muutosmatkan alussa. Tämän vuoksi tapahtuu paljon: monia tehtäviä loppuu ja ihan uusia syntyy. 

Mutta pitäähän johtajan välillä myös, no, johtaa. Mitä tarkoittaa vallankäyttö johtamisessa? Onko prässääminen jossain tilanteissa tarpeen?

Ritakallio: Tietysti johtamisessa valtaan liittyy aina tiiviisti myös vastuu – vastuu ihmisistä, työyhteisöstä, asiakkaiden saamasta palvelusta, lisäarvon tuottamisesta omistajille, päämäärän saavuttamisesta ja niin edelleen. Joissakin tilanteissa johtajan pitää keskittyä enemmän ja tiiviimmin suorituksen yksityiskohtaisempaan johtamiseen kuin toisissa tilanteissa.

Knihtilä: Vallankäyttö liittyy päätösten tekemiseen. Itse olen sitä mieltä, että hyvä johtaja osaa ja uskaltaa myös vaatia asioita. Näyttelijänä täytyy uskaltautua omalle epämukavuusalueelle ja rajapinnoille, ja tässä hyvä ohjaaja on tärkeänä tukena. Ohjaajan ja näyttelijän turvallinen suhde mahdollistaa sen, että syntyy uutta ilmaisua.

Kun elokuva-alalla vuosi sitten alkoi paljastua vallankäyttöä, johon liittyi seksuaalista häirintää ja alistamista, julkisuudessa asiasta oli puhumassa näyttelijätyön professori Elina Knihtilä. Miksi oli tärkeää, että hän kommentoi kameroiden edessä edeltäjiensä väärinkäytöksiä?

Ritakallio: Tiedän, että vaikeassa tilanteessa olisi helppo delegoida. Mutta pääsääntöisesti se ei ole hyvä idea. Ylin johto kantaa vastuun.

Knihtilä: Kyllä, mutta se ei tarkoita, että olisin ollut ekana soittamassa mediaan. Johtamiseen liittyy paljon ongelmia. Tunnistetaanko edes ongelma ja sen merkittävyys. Metoon nostattamat ongelmat eivät ole uusi asia meidän alalla.

Ritakallio: Eikä millään alalla.

Knihtilä: Kyseessä on toimintakulttuurissa oleva misogyninen malli. On surullista, että kun Suomen Näyttelijäliitto julkaisi jo vuonna 2011 karmeat tulokset työntekijöiden kohtelusta, ketään ei silloin kiinnostanut. Selvityksessä ei esimerkiksi löytynyt yhtään lainmukaista työsopimusta. Seksuaalinen häirintä on oire johtamiskulttuurista. Taide- ja kulttuurialalla ollaan ison murroksen edessä, ja se vaatii paljon ihmisiltä, jotka ovat johtajina.

Ritakallio: Johtajan pitää kantaa vastuuta. On tärkeää, että oma porukka ja ulkoinen maailma näkevät, että meidän johtaja kantaa vastuuta.

Knihtilä: Mua kiinnostaa toi. Johtaja on suunnannäyttäjä. Miten, Timo, suhtaudut, pitääkö johtajan aina olla päättämässä, mikä se suunta on?

Ritakallio: Se on yhdessä päätettävä asia. Ja viime kädessä se on organisaation strateginen päätös.

Knihtilä: Olen ollut mukana hyvin erilaisissa teatteriproduktioissa. Kun nuorena aloitin, autoritäärisen ohjaajan valta oli ehdoton. Nyt ohjaajan rooli on murroksessa, mikä näkyy uusissa opetusohjelmissa. Nuoren polven toiminta on aidosti kollektiivista ja usein pyritään mahdollisimman demokraattiseen toimintatapaan. Itse kaipaan vahvaa ohjaajaa, mutta on hyvä, että on erilaisia muotoja. On eri asia produktion kannalta, jos kyseessä on yhden taiteilijanero-ohjaajan katse tai kymmenen näyttelijän katse. Kollektiivin ohjaaminen vaatii ohjaajalta äärimmäisiä johtamistaitoja.

Ritakallio: Mulle on ollut yllättävää, että elokuva-alan johtaminen näyttäytyy niin vanhanaikaisena. Malli, jossa ohjaaja on kuin patruuna, kuulostaa vanhanaikaiselta. Totta kai ohjaajalla on vastuu, mutta eikö kannattaisi kuunnella kokenutta näyttelijää?

Knihtilä: Alalla on ihannoitu sotilaallista johtamista. On jopa käytetty argumenttina sitä, että nainen ei voi johtaa, kun ei ole käynyt armeijaa. Tässä on kyllä pitkä miettimisen paikka.

Sotilaallinen ja taiteellinen johtaminen eivät kuitenkaan välttämättä ole niin kaukana toisistaan. Näyttelijäkoulutus ja maanpuolustuskorkeakoulu tekevät yhteistyötä. Mistä oikein on kysymys? 

Knihtilä: Minut kutsuttiin puolitoista vuotta sitten naisjohtajaverkoston tilaisuuteen, joka pidettiin maanpuolustuskurssilla. Siellä kiinnostavan luennon piti maanpuolustuskorkeakoulun professori Aki-Mauri Huhtanen. Luennon näkökulmat liittyivät teatterityön ytimeen. Menin juttelemaan Huhtasen kanssa ja kävi yllättäen ilmi, että meidän opiskelijoilla on paljon yhteistä. Toisin kuin muissa oppilaitoksissa, meillä opiskellaan koulumaisesti ja opiskelu vaatii sitoutumista. Upseeri- ja näyttelijäoppilaat eivät hirveästi istu luentosalissa, vaan asioita harjoitellaan toiminnan kautta. Opiskelu on fyysistä ja kehollisesti kokonaisvaltaista. Perinteisiin jopa kuuluu, että molemmissa juostaan Cooperin testi. Sekä kadeteilta että näyttelijöiltä vaaditaan kommunikaatiota. Näyttelijäkoulutuksessa opiskellaan vaikuttamista ja vaikuttumista. Uskon, että voimme opettaa toisillemme paljonkin itseilmaisun kannalta. 

Odotatteko, että alaiset haastavat teitä johtajia?

Knihtilä: Ei ole helppoa olla haastettavana, mutta haluan sitä. Olen itse ollut opiskelijana se haastaja, mustavalkoinen feministi. Nyt metoon myötä olen tajunnut, mikä on olennaista. Johtajan on tunnistettava oma valtapositio. Koulutusohjelmaan pyrkii 1 200 ihmistä, joista 12 valitaan. Valinnan tekee 15 ihmistä. Meillä on suunnaton valta ja käytämme nuorten intohimoa ja unelmia hyväksi. Toisaalta siksi meillä myös on todella motivoituneita ja vuorovaikutuksellisia opiskelijoita.

Tavanomaisessa työelämässä ei kuitenkaan aina ole niin, että kaikki työntekijät ovat koko ajan täysin motivoituneita. Joillekin työ on vain työtä ja omat intohimot ovat jossain muualla. Miten heitä johdetaan?

Ritakallio: Vaikka meillä on todella sitoutuneita ja motivoituneita ihmisiä töissä, on realismia, että aina jotkut miettivät töissä lähinnä sitä, milloin sieltä pääsee pois ja milloin tulee palkka. Johtamisessa on oleellista se, että mahdollisimman moni kokee olevansa yhteisessä veneessä. Siksi innostaminen, kannustaminen ja merkityksen luominen on tärkeää. Ihmiset miettivät, onko heidän tekemisellään arvoa. Pitää olla realisti ja hyväksyä, etteivät kaikki anna työlle sataa prosenttia.

Knihtilä: Itse ymmärrän opiskelijoita, kun he kertovat väsyvänsä. Näyttelijän työ on vaativaa, ja omat odotukset korkealla. Kaikille tulee vaiheita, joissa alkaa epäillä itseään, sitä onko minusta alalle.

Ritakallio: Jokainen haluaa kokea, että oma työ on tärkeää. Johtamisessa pitää pitää huolta, että kaikki ymmärtävät työnsä merkityksen. Pitää innostaa ja kannustaa.

Knihtilä: Miten sä itse motivoit itseäsi?

Ritakallio: Työni antaa ihan samoja asioita kuin muillekin. Mahdollisuus vaikuttaa motivoi. Vaikka minulla on paljon negatiivisia ja haastavia asioita ratkottavana, työn merkityksellisyys on tärkein asia.

Knihtilä: Itseäni kantaa uteliaisuus ja kiinnostus. Miten pärjäät sen kanssa, kun työtäsi kritisoidaan?

Ritakallio: Yritysjohtajalle on sudenkuoppa, jos alkaa ajatella yritykseen kohdistuvaa kritiikkiä henkilökohtaiseksi. Se ei ole henkilöön liittyvää. Palaute pitää malttaa ottaa vastaan ja sitten sulkea se pois itsestä. Voin kuvitella, että jos kriitikko moittii produktiota, sen voi kokea helposti kohdistuvan näyttelijään tai ohjaajaan.

Knihtilä: Me eletään sitä koko ajan. Keho on instrumentti; miten se erotetaan minusta? Miten itse selviydyt paineista?

Ritakallio: Liikunnan avulla. Se rentouttaa. Ja työpäivän aikana pyrin pitämään taukoja. Olen välillä 5–10 minuuttia ihan veke, en mieti mitään. Eikä palaverissa istuta kerralla tuntia pidempään.

Knihtilä: Olen viime aikoina tajunnut, että kun johtamisessa tulee vastaan rankkoja tilanteita, kun jokin menee tunteisiin, hyödynnän näyttelijäntyön tekniikoita. Olen omaksunut tällaisen kolmen sekunnin säännön. Kun minulta kysytään jotain, odotan kolme sekuntia ennen kuin vastaan. Normaalisti alkaisin itkeä, mutta nykyään hengitän vastaan, annan itselleni aikaa, rentoudun. 

Ritakallio: Itse olen satsannut nukkumiseen – joka yö 7–8 tuntia. Käytän Beddit-unenseurantalaitetta. Tiedän tarkkaan, että jos olen katsonut iltakymmeneltä jotain älylaitetta, se on heikentänyt unenlaatua. Alkoholi, jo yksi viinilasi, heikentää unta ja palautumista. Esimiehet ihannoivat ylipitkiä työpäiviä. Itse korostan, että niistä pitää pyrkiä eroon. Niistä ei ole mitään hyötyä. Kahdeksan tunnin tehokas työpäivä on ihan maksimi. Seuraavanakin päivänä pitää jaksaa olla virkeänä.

Knihtilä: Toi on niin totta. Itse syyllistyn tuohon. Kun kukaan ei kontrolloi minua, huomaan olevani iltayhdeksältä työhuoneessa enkä ole saanut mitään aikaan. Ihan älytöntä!

Ritakallio: Nautin työstä sitä enemmän, mitä kurinalaisemmin teen. Olen valmiimpi hankaliin tilanteisiin. Otan tuon kolmen sekunnin säännön käyttöön. Kun on tiukka paikka, menen sivuun ja hengitän syvään. Rentoutan itseäni. Puhutaan hetkestä, joka muuttaa seuraavan tunnin.

Knihtilä: On asioita, joihin ei ole pakko heti reagoida. Yhteiskunnassa ihaillaan suorituskeskeisyyttä. Mitä väsyneempi olet, sitä arvostetumpi olet.

Ritakallio: Joo, vähän tällainen luterilainen työmoraali. Kyseessä on johtamisen perusasioita: esimerkillä johtaminen. Jos johto näyttää, että pitää olla töissä pitkään, alaiset tekevät samaa – joko tiedostamatta tai tiedostaen. Yritän esimerkillä opettaa muita esimerkiksi palautumaan ja kirjoittamaan lyhyempiä sähköposteja. Ei ole kenenkään etu kirjoittaa ja lukea liian pitkiä sähköposteja.

Mitä taiteen tekeminen ja yritysjohtaminen ovat opettaneet teille ihmisestä?

Knihtilä: No sehän opettaa kaiken ihmisestä. Näyttelijän tärkein kyky on vaalia uteliaisuutta. Se on tietynlainen elämäntapa, jota elän 24/7. Vaikea määritellä mitä, mutta se on opettanut kaiken.

Ritakallio: Se on erityisesti opettanut sen, että jokainen yksilö haluaa kokea merkityksellisyyttä ja saada palautetta. En ole tavannut ihmistä, joka ei ole halunnut onnistumisen kokemuksia. Vähintään jokaisen silmistä näkee, että positiivinen palaute on hyvä juttu. Jokainen haluaa kokea olevansa merkityksellinen ja kokea, että häntä arvostetaan.

Teksti: Ilkka Pernu

Teksti on julkaistu alun perin Taideyliopiston Issue X -lehdessä, joka ilmestyi joulukuun Image-lehden välissä. Lue lisää: uniarts.fi/issuex.​

Asiasanat