Photo: Petri Summanen
Beth Collarin teoksia on esillä Dimensions Tomorrow -näyttelyssä syyskuun alkupuolelle asti.

Näyttelysyksy käynnistyy Kuvataideakatemian gallerioissa

Taideyliopiston syyslukukausi käynnistyy ja tuo mukanaan uudet näyttelyt Kuvataideakatemian gallerioihin Exhibition Laboratoryyn ja Project Roomiin. 

Syksyn näyttelyissä ja tapahtumissa päästään tutustumaan uransa eri vaiheissa olevien taiteilijoiden työskentelyyn. Luvassa on taidetta niin kandiopiskelijoilta, opintojaan viimeisteleviltä maistereilta kuin taiteellisen tutkimuksen parissa työskenteleviltä taiteilijoilta. Yleisöluentosarjat, nouseviin teemoihin taiteessa keskittyvä Prognostics ja opetushenkilökunnan työskentelyä ja kiinnostuksen kohteita esittelevä Avoimet opet jatkuvat myös. Odotetut joulumyyjäiset asettuvat kalenterissa joulukuun puoliväliin, ja monien muiden näyttelyihin liittyvien luentojen ja tapahtumien tiedot tarkentuvat syksyn mittaan.

Exhibition Laboratoryssa kandeja, taiteellista tutkimusta ja virtuaalisen gallerian lanseeraus

Kesäkaudelta jatkaa syyskuun ensimmäiselle viikolle kuvanveistoon keskittyvä Dimensions Tomorrow, joka pohtii kuvanveistotaiteen identiteettiä nykyteknologioiden ja klassisen perinteen välimaastossa. Näyttely esittelee teoksia opiskelijoilta, alumneilta sekä kansainvälisiltä taiteilijoilta. Aihepiiriin syvennytään kaksipäiväisessä tapaamisessa näyttelyn päätteeksi 5.–6.9., joka lupaa viedä keskustelua kuvanveiston erilaisista muodoista laveampaan ja oudompaankin suuntaan. 

Kuvataideakatemian opetukseen ja näyttelyvuoteen kuuluu olennaisesti Kandinäyttely, joka tällä kertaa nähdään 20. syyskuuta alkaen. Kanditutkintoaan viimeistelevien opiskelijoiden näyttely on hyvä tilaisuus nähdä eri ilmaisuvälineitä käyttävien, näyttelyuransa ensi askelia ottavien taiteilijoiden teoksia yhdellä silmäyksellä. Tänä vuonna mukana on 25 osallistujaa.

Kuraattori Basak Senova tuo Cross Sections -projektinsa Exhibition Laboratoryyn 25.10–17.11. Samaan aikaan gallerian yläkerrassa Research Pavilion #3 Info Lab summaa kuluneen kesän Taideyliopiston Venetsian tutkimuspaviljongin antia. Info Labiin liittyy seminaari lauantaina 26.10., jossa keskitytään tutkimuspaviljongin kokemuksista heränneisiin kysymyksiin.

Exhibition Laboratory saa lisäyksen virtuaalisesta galleriasta, kun taiteen ja teknologian lehtori Tuomo Rainio opiskelijoineen valtaa näyttelytilan 18.–24.11. Työryhmä toteuttaa näyttelytilaan lisätyn todellisuuden teknologioita hyödyntäviä teoksia, joita voi tarkastella puhelimella tai tabletilla. Näyttelyn jälkeen teokset jäävät virtuaalisina jälkinä tilaan, ja niiden joukkoon voidaan lisätä uusiakin teoksia.

Taiteellisesta tutkimuksesta kiinnostuneet osaavat jo varata kalenterista tilaa joulukuussa KuvAn tutkimuspäivien ajaksi. 9.–11.12. järjestettäviin tutkimuspäiviin liittyy tutkijatohtori Denise Zieglerin kuratoima, 27.11. avautuva ryhmänäyttely, joka käsittelee taiteen kokemusta ja kokeellisuutta taiteellisessa työskentelyssä ja tutkimuksessa. Näyttelyn teemaan paneutuu myös tutkimuspäivien toinen seminaaripäivä.

Syyskauden päättää perinteikkäästi opiskelijoiden joulumyyjäiset 13.–15.12. Myyjäisten runsaudesta on oivallinen mahdollisuus tehdä löytöjä pukinkonttiin tai kohdata juuri se itseä sykähdyttävä teos, joka lähtee mukaan omaan kotiin.

Project Roomissa maisteriopiskelijoiden näyttelyitä

Kuvataideakatemian toinen kantakaupungin galleria, Project Room, on tälläkin syyskaudella omistettu maisteriopiskelijoiden projekteille. Monet heistä ovat tuttuja toukokuisesta Kuvan Kevät -maisterinäyttelystä, ja nyt heiltä nähdään laajempi kokonaisuus teoksia. Project Roomissa taiteilijat ovat itse paikalla valvomassa näyttelyään, joten kannattaa antautua juttusille taiteilijan kanssa. 

Project Roomin taiteilijat ovat kirjava joukko. Syyskauden aloittaa Peetu Liesisen ensimmäinen yksityisnäyttely Passage, jossa nähdään maalauksia, piirustuksia sekä videota. Teosten teemat liikkuvat musiikin, henkilökohtaisuuksien ja huumorin ympärillä. Näyttely on avoinna 15.9. asti.

Myöhemmin syksyllä on luvassa muun muassa nuoret maalarit Philip Lernhammar ja Linda Roschier, Hemuloordin psykedeelisiä muotokuva-keramiikkaveistoksia, Emma Peuran henkilökohtaista ja poliittista yhdistävä Lokan tekoallas -projekti sekä näyttelyajan jakavat Terhi Nieminen ja Jarno Parkkima.

Luennot starttaavat syyskuun lopulla, tapahtumia lisätään syksyn ohjelmaan

Yleisöluentojen päivä on tiistai. Avoimet opet -luentosarjassa Kuvataideakatemian piirissä toimivat opettajat kertovat taiteellisesta työskentelystään ja kiinnostuksen kohteistaan. Syksyllä kuullaan kolme puheenvuoroa, ja ensimmäisenä ääneen pääsee 24.9. taiteen ja teknologian lehtori Tuomo Rainio. Työskentelystä kertovat myös nykytaiteen ja liikkuvan kuvan professori Salla Tykkä 22.10. ja vastikään tehtävässään aloittanut tila-aikataiteen lehtori Tanja Kiiveri 19.11.

Nouseviin teemoihin taiteessa ja yhteiskunnassa keskittyvät Prognostics-luennot jatkuvat lokakuussa.

Näyttelyihin liittyy erilaisia tapahtumia ja seminaaripäiviä, joista ilmoitetaan myöhemmin. Kartalla pysyy kun seuraa Exhibition Laboratoryn verkkosivuja ja Kuvataideakatemian Facebookia. Exhibition Laboratoryn Instagram-tili on @exhibitionlaboratory.

Tervetuloa näyttelyihin ja tapahtumiin!

Exhibition Laboratory
Merimiehenkatu 36, 00150 Helsinki

Project Room
Lönnrotinkatu 35, 00180 Helsinki

Näyttelyt avoinna ti–su klo 11–18. Suljettu maanantaisin ja ripustustaukojen aikana.
Vapaa pääsy. Lue lisää saavutettavuudesta täältä.

Muutokset ohjelmaan mahdollisia. 

www.exhibitionlaboratory.fi