Photo: Mitro Härkönen
Kuva esityksestä Vuoden perhe, teksti: Aino Pennanen, ohjaus: Riikka Oksanen, ensi-ilta: 25.4.2018, TeaKin ja Teatteri Takomon yhteistuotanto, kuvassa: Miiko Toiviainen

Näyttelijäalumni Miiko Toiviainen: Musta on ollu liikuttavaa, miten paljon TeaKissa välitetään opiskelijoista.

Vuonna 1989 syntynyt Miiko Toiviainen opiskeli näyttelijäntaiteen koulutusohjelmassa vuosina 2012-2018. Monipuolisen näyttelijän seuraava työ on taiteilija Kurt Kuurnan rooli  Kaasua, komisario Palmu -esityksessä Helsingin kaupunginteatterissa.

1. Mieleenpainuvin/hauskin muistosi opiskeluajoilta?

Toiviaisen ensimmäisenä opiskeluvuotena tehtiin vielä nk. vappudemot, joissa kukin ensimmäisen vuosikurssin näyttelijäopiskelija esitti muutaman kappaleen yhdessä ja soolona.

M.T.: Siinä oli semmonen tunnelma, jonka mä halusin tallettaa sydämeeni. Me oltiin varattu ehkä viisikymmentä paikkaa siihen aulaan. Ja mä muistan, kun me tultiin ulos, niin joka ikinen neliösenttimetri on täynnä ihmistä, ja sieltä tuli supportin hyökyaalto, ja fiilis siitä, että jokaisen onnistumisesta riemuittiin vilpittömästi. Tuli lämmin ja kollegiaalinen tunnelma. Sitä halus itse jakaa eteenpäin. Katsoa kaikkia muita samalla fiiliksellä.

2. Tärkein oppi, jonka sait Teatterikorkeakoulusta/Hyödyllisin taito, jota käytät ammatissasi?

Lukuisten hyvien oppien joukosta nousee näyttelijäntyön lehtori Jukka Ruotsalaiselta saatu eetos vakavan ja ei-vakavan suhtautumisen yhtäaikaisuudesta.

M.T.: Teatteri voi olla tärkeintä maailmassa, ja samalla aikuisten perseilyä ja leikkiä. Ilman että ne sulkee toisiaan pois. Siitä oli itselle tosi paljon apua. Se samalla keventää tekemistä, ja tuo siihen jonkun pyhyyden kerroksen. Kouluaikana on ollu onnellista, että mä oon päässy tekemään paljon juttuja, missä se on ollu totta. Ja myös tuntuu, että häpeän tunne, ja siitä nauttiminen, on olennaista. Samalla tavalla kuin katsojana mä nautin eniten semmosista esityksistä, missä vähän hävettää esiintyjien puolesta – herkullisella tavalla.

3. Urasi tärkein rooli?

Lontoon Mountview Academy of Theatre Arts -korkeakoulussa vietetyn välivuoden aikana Toiviainen pääsi tekemään taustatöitä ja toteuttamaan yhtä intohimoaan, musiikkiteatteria.

M.T.: Ehkä mulle tähän mennessä henkilökohtaisesti tärkein on ollu XY, joka oli uuden musikaalin lukudraama Lontoossa. Mun hahmo on intersukupuolinen mies, joka painiskelee itsensä hyväksymisen ja anteeksiannon kanssa. Mä en uskonu, että musiikkiteatterissa voitais käsitellä sukupuolta ja identiteettiä niin lämmöllä ja viisaasti. Ja toki siinä roolissa oli paljon sellasta, mihin myös itse samastui. Se oli hirveen inhimillinen juttu. Ja siinä sai samalla tilaisuuden oppia intersukupuolisuudesta Intersex UK-järjestön kautta. Kun esittää ihmistä, joka edustaa ryhmää, mihin ei itse kuulu, niin niiden ihmisten pitää olla siinä osallisena.

4. Lempirepliikkisi, jonka olet lausunut?

M.T.: Mikä tahansa Aino Pennasen kirjoittama repliikki! Mä oon saanu tehdä kolme juttua, jonka Aino on kirjottanu, ja Riikka Oksanen on ohjannut. Ja Aino siis kirjoittaa juttuja pelkillä lempirepliikeillä. Kun me tehtiiin Vuoden perhe -näytelmää Takomolle viime keväänä, niin me huutonaurettiin siellä keskenään kyyneleet silmissä, vaikka se teksti samalla käsittelee väkivaltaa ja valtasuhteita, ja siinä on raskaita juttuja. Ainon aivot on vaan niin käsittämättömät. Se vetää aitoja ja tosia havaintoja tappiin. Niissä näytelmissä se häpeän tunne on tosi lähellä, koska monessa kohtauksessa on semmonen olo, et eihän näin voi sanoa tai eihän näin voi tehdä. Mutta tehdään kuitenkin.

5. Miten näet Teatterikorkeakoulun tulevaisuuden?

M.T.: Mun mielestä näyttelijäkenttä tarvii enemmän esimerkiksi rodullistettuja, vammaisia ja transtaustaisia näyttelijöitä. Mä en kannata kiintiöitä, mut mä uskon et jokanen ihminen, joka sinne kouluun pääsee, on esimerkki sen marginalisoidun ryhmän edustajille. Suunta on hyvä. Tällä hetkellä.

Ja musta on ihanaa, et Teakiin on tullut musiikkiteatterin opintokokonaisuus, ja ehkä oma maisteriohjelmakin myöhemmin. Pidän siitä kehityssuunnasta, että sitä ei pidetä alempiarvoisena teatterina.

Teakilla on iso valta-asema siihen, millaista työkulttuuria luodaan, ja millasiin muutoksiiin näyttelijöitä kannustetaan. Nyt vihdoin mennään kohti tasa-arvosempaa ja turvallisempaa työkulttuuria. Pitää löytää keinot siihen, että kukaan ei oo uhattuna, ja se on tasavertaista ja seiffiä se työskentely, mutta rajojaan pääsee kokeilemaan ja ylittämään. Mahdollisuus käyttää valtaa väärin on läsnä koko ajan. Ei oo mikään helppo homma saada tää soppa jotenki turvalliseks ja feministiseks.

Lontoon Mountview -korkeakoulussa säännöt olivat tiukemmat kuin Teakissa. Toiviainen koki, että pakko tulla ajoissa opetukseen, pukeutua aina mustaan ja jättää eväät ja puhelimet opetustilan ulkopuolelle, toivat työrauhan, ja sääntöjen tiukentamisesta on keskusteltu Teakissakin.

M.T.: Mutta samalla joku ehdottomuus on musta aina luotaantyöntävää. Joku että ”toimi näin, tai painu helvettiin”. Ei siitä tuu hyvä fiilis!

6. Minkä neuvon antaisit tulevaisuuden kollegoille?

M.T.: On ihanaa, jos pystyy riemuitsemaan muitten puolesta, ja kattoo iloiten kavereita näyttämöllä. Se ois myös oman mielenterveyden kannalta tärkeetä. Se on välillä vaikeeta. Mä oon huomannu, et se korreloi sen kanssa, et pääseeks ite sillä hetkellä tekee jotain kivaa vai ei. Se on niin hirvee se kateuden kierre. Koska sekin tuntuu pahalta, että on kateellinen jostain mitä joku ihana ihminen pääsee tekemään ihanasti. Sen ei pitäis aiheuttaa mussa semmosia tunteita.

On vaikee sanoo, mitkä ne konkreettiset keinot kitkeä sitä on, koska on niin vaikee pakottaa itsensä nauttii jostain, mikä tuntuu salaa pahalta. Tuntuu, että hyvä itsetunto on kaikkein hyödyllisin työkalu, koska se helpottaa kaikkea mitä tekee.

Mä ajattelen, että tätä asiaa edesauttaa se, et Teakissa ei oo mitään yhtä tiettyä linjaa, vaan siellä on paljon erilaisia ihmisiä, jotka opettaa erilaisia asioita. Ja opiskelija pääsee rakentamaan sitä, minkälainen näyttelijä itse on, koska jokainen on selkeesti erilainen. Me ei toimita samalla tavalla. Jolloin myös sitä kateudentunnetta on järjettömämpi kasvatella.

7. Syntymäpäiväterveisesi koulutusohjelmalle?

M.T.: Musta on ollu liikuttavaa, miten paljon Teakissa välitetään opiskelijoista. Koko se henkilökunta aidosti välittää jokaisesta yksilöstä, joka sinne tulee. Ja ihmiset nähdään myöskin yksilöinä. Ja se rakkauden ja intohimon määrä, mitä jokainen tuo sinne työpaikalleen, on niin valtavaa, ja se järisytti mua vuosi vuoden jälkeen, niin mun terveinen on se, että mä toivon, että se ei vanhemman iän myötä katoa minnekään. Eläke ei ole vielä näköpiirissä!

8. Mistä asioista olet iloinen, mistä harmissasi, kun katsot opiskeluaikaasi näin jälkikäteen?

M.T.: Mä oon kiitollinen siitä, että mä kävin ton koulun just sillon kun mä kävin. Se oli mulle kaikista sopivin aika. Ja mä oon superilonen siitä, että mä pidin välivuoden ja olin Lontoossa, koska se on laajentanu näkökenttää niin paljon. Pääsi tutustumaan läheisesti toiseen teatterikulttuuriin ja elämään jossain muualla. Kun palasi Suomeen, oli selkeempää kuin koskaan, mitä täällä arvostaa, ja mikä täällä on semmosta mistä mä en halua koskaan päästää irti. Kaikkiaan se kokemus on antanu paljon enemmän kuin ne lukujärjestyksen mukaiset tunnit siellä.

En mä osaa ehkä harmitella mitään. Mä oon ollu superonnekas.

Näyttelijä Miiko Toiviainen on valmistunut Teatterikorkeakoulusta vuonna 2018.

Haastattelija Piia Peltola on Teatterikorkeakoulusta valmistunut ohjaaja.

Tänä vuonna Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu juhlistaa näyttelijäkoulutuksen 75-vuotista taivalta. Haastattelusarjassa kuullaan näyttelijäalumnien ajatuksia eri vuosikymmeniltä.