Photo: Eeva Anundi

MeToo ei tehnyt maailmaa valmiiksi

Nuoret taiteilijat pohtivat teostensa etiikkaa aivan toisella tavalla kuin ennen, kirjoittaa näyttelijäntaiteen professori Elina Knihtilä Taideyliopiston vuosikertomuksessa.

Osallistuin maaliskuussa keskustelutilaisuu­teen, jonka aiheena oli seksuaalinen häirintä työelämässä. ”Nyt kun keskustelu on jo vähän hiipumassa”, alusti useampi puhuja. Mieleni olisi tehnyt mieli hypätä tuolistani ja huutaa: ”Eikä ole!” Minä nimittäin uskon ja toivon, että #metoo-­liikkeen vuonna 2017 käynnis­tämä keskustelu seksuaalisesta häirinnästä, ahdistelusta ja vallan väärinkäytöstä on vasta alussa.

Opiskelin itse näyttelijäksi Teatterikorkea­koulussa 1990-­luvun alussa. Niin koulutus kuin ympäröivä yhteiskuntakin ovat muut­tuneet opiskeluajoistani valtavasti. Tänä talvena olen seurannut keskustelua vallan väärinkäytöstä huojentuneena: viimeinkin me puhumme tästä!

Teatteri­- ja elokuva­-alalla keskustelu on jo aiemmin laajentunut seksuaalisesta häirin­nästä ja ahdistelusta siihen, kuinka taiteessa voitaisiin lisätä näkökulmien moninaisuutta. Taide on pitkään puhunut valtaapitävien suulla. Keskustelu on tervetullutta: herkkyys tunnistaa hierarkiat tekee mahdolliseksi kertoa myös niiden tarinoita, joilla ei ole yhteiskunnallista valtaa.

Nuoret taiteilijat pohtivat taiteellisten prosessiensa ja teostensa etiikkaa aivan toisella tavalla kuin omana opiskeluaikanani tehtiin. Työtavoilla on väliä, sillä elokuvan tai teatteriesityksen tekeminen perustuu ennen kaikkea yhdessä tekemiseen. Lopputulos ei enää pyhitä keinoja, vaikka taidetta tehdäänkin lopputuloksen vuoksi.

Professorina olen itse vallankäyttäjä. Nyt käynnissä oleva keskustelu asettaakin peilin myös omien kasvojeni eteen. Millaista valtaa itse käytän työssäni tai julkisissa esiintymi­sissä? Olennaista on tunnistaa omat sokeat pisteensä: oma taustani määrittelee vahvasti sen, mitä arvostan.

Keskustelu häirinnästä, ahdistelusta ja vallan väärinkäytöstä on vasta alussa, sillä se ei ole jotain, jonka voimme vain ”hoitaa pois päivä­ järjestyksestä” ja siirtyä sitten tärkeämpiin aiheisiin. Pinnalle nousseiden yksittäistapa­usten selvittäminen tai hyvät toimintaohjeet häirinnän varalle eivät vielä riitä, vaan vallan­ käytön analysoinnista on tultava osa arkista toimintakulttuuriamme.

#Metoo-­keskustelun tärkein anti on ollut se, että valtarakenteet ovat tulleet näkyviksi. Vasta silloin ne voidaan arvioida ja kyseen­alaistaa. Tähän taiteilijakoulutuksen on tarjottava työkalut. Läpinäkyvyys tarvitsee jatkuvaa ylläpitoa – ja tämä koskee niin taidetta, taidekoulutusta kuin yhteiskunnan muitakin alueita.

Elina Knihtilä
Näyttelijä ja näyttelijäntaiteen professori

Teksti on julkaistu alun perin Taideyliopiston vuosikertomuksessa. Lue muita vuosikertomuksen juttuja täällä tai tutustu vuosikertomukseen pdf-muodossa.

Asiasanat