Photo: Semyon Motolianets

Merita-palkinnon saaja Ilya Orlov tavoittelee radikaalisti abstraktia taidetta

Taidesäätiö Meritan apurahan sai tänä vuonna Taideyliopiston Kuvataideakatemian tohtorikoulutettava Ilya Orlov, joka on perehtynyt erityisesti avantgarden ja käsitetaiteen teorioihin.

Ilya Orlov yhdistää tutkimuksessaan analyyttistä käsitetaidetta venäläiseen formalismiin. Hänen mielestään nämä kaksi traditiota onnistuvat parhaiten selittämään sekä sen, mikä taideteos on että sen, mitä taide on itsessään.

Orlov korostaa, että teoriat selittävät, mutta eivät tulkitse.

”Tulkinnalla pyritään löytämään taideteoksen ‘merkitys’, kun taas avantgardistisessa taideteoksessa merkityksen negaatio, merkityksettömyys, on toisinaan tietoinen merkityksen luomisen väline, jolla pyritään kyseenalaistamaan katsojan arkinen ajattelu.”

Orloville teoreettinen työ on taideteoksen rakenteiden analyysia.

”Teoria on kuin työkalupakki, jolla voidaan selvittää, miten joku asia on tehty ja samalla voidaan oppia tekemään se paremmin.”

Teorian ja taideteosten tekemisen välillä on kuitenkin aina ristiriita. Siinä missä teoria luo sääntöjä, taide pyrkii rikkomaan niitä.

”Tämän vuoksi taidetta on niin vaikea oppia ja opettaa. Mutta jos kaikki olisi riippuvaista vain lahjakkuudesta, inspiraatiosta ja muista hetkellisistä ominaisuuksista, voisimme yhtä hyvin lopettaa työmme. Vaikeus on haaste, joka kannattaa ottaa vastaan.”

Orlovin mielestä on antoisaa etsiä ja kohdata paradokseja, yhteensopimattomuuksia ja erimielisyyksiä, niin taiteessa kuin teoriassa.

“Tohtoriohjelmassamme Kuvataideakatemiassa meillä on tusinoittain teoreettisia näkemyksiä, jotka saattavat olla keskenään vastakkaisia. Kuka tietää, kuka lopulta on oikeassa. Keskustelut ja älylliset taistelut ovat aidosti keskeisiä teoreettiselle työlle.”

Ne voivat myös tuoda ystäviä.

”Yksi tärkeimmistä asioista, jotka olen oppinut vuosinani Kuvataideakatemiassa on se, että teoreettiset konfliktit ja yhteensopimattomuudet voivat tehdä akateemisista suhteista vahvempia ja aidompia. Kollegoista tulee ystäviä ja se on korvaamattoman arvokasta.”

Uusi taideteos, uusi vastalause

Merita-palkinnon raati mainitsee valintaperusteissaan Orlovin pienimuotoisten, mutta merkittävien näyttelyiden sarjan, joka luotaa venäläisen avantgarden perinnettä ja uudelleenarvioi avantgardistisen taiteellisen toiminnan merkitystä tänään.

The Very Last Futurist Exhibition -nimisessä maalauksien ja litografioiden sarjassa Orlov on kääntänyt ympäri 1910-luvun suprematistien ja 1920-luvun konstruktivistien ajatuksen painovoiman kumoamisesta. Orlovin töissä aiempien taidesuuntausten sommitelmat putoavat kuvan pohjalle.

”Jokainen uusi taideteos on minulle uusi haaste, vastalause ja argumentti sekä menneen itseni että menneen taiteen kanssa. Kysyn itseltäni, olenko edelleen taiteilija ja onko tämä tekemisen arvoista.”

Orlov joutuu kohtaamaan kysymyksen sääntöjen noudattamisesta ja rikkomisesta paitsi teoreetikkona myös taiteilijana: Uuden luominen on aina jonkin vanhan kyseenalaistamista. Toisaalta taiteellinen työskentely on uuden ”koneen” rakentamista eli uusien mekanismien ja samalla myös uusien sääntöjen ja uuden teorian keksimistä.

”Taideteos on idean yhdistyminen sen aistein havaittavaan muotoon. Ei ole olemassa muuta tapaa sanoa se, mitä konkreettisella taideteoksella sanotaan. Jos jotain voi sanoa journalismilla tai akateemisella artikkelilla, miksi siitä pitäisi enää lisäksi tehdä taidetta?”

Orlov haluaa suuntautua kohti taidetta, joka on vapaa konnotaatioista, assosiaatioista, esikuvista, taustasta ja kontekstista. Hän haaveilee radikaalilla tavalla abstraktista taiteesta – ei vain aistein havaittavasta abstraktiosta kuten abstrakti maalaus, vaan abstraktiudesta tyhjästä luomisen mielessä, ”puhtaana luomisena”.

”Juuri tästä on kyse avantgarden hienoimmissa teoksissa kuten Duchampin Suihkulähteessä tai Malevitšin Mustassa neliössä. Ne on tehty ei-mistään. Vaikka tämä on ehkä jokaisen taiteilijan unelma, lopetan vastaukseni mielelläni tähän banaaliuteen.”