Mahdollisten maailmojen etsijät

Taiteellisessa tutkimuksessa tutkimusprosessi on avoin ja sattumalla on siinä oma, tärkeä osansa. Uusia asioita syntyy, kun muusikot pääsevät soittamaan yhdessä ilman tavoitteita tai kun media-alan taiteilija-tutkijat kokoontuvat yhdessä fiktion äärelle.

Viulu, kitara, kontrabasso, syntetisaattori. Nämä ovat soittimet, jotka kuuluvat Electronic Chamber Musicin soitossa.

Soittimet eivät kuitenkaan ole aivan tavallisia. Viuluun, kitaraan ja kontrabassoon on kätketty pienet runkoäänikaiuttimet, joiden avulla niitä voidaan soittaa yhtä aikaa sekä akustisesti että elektronisesti, siis tietokoneella. Syntetisaattorin ääni johdetaan rumpusettiin akustisen äänivärin luomiseksi.

Erikoinen on itse orkesterikin. Yhtyeen nokkamies, Otso Lähdeoja, on musiikkiteknologian tohtori ja akatemiatutkija Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta. Kaksi muutakin soittajaa on tutkijoita, kaikki ovat entisiä tai nykyisiä ammattimuusikoita. Yhtye on heidän tutkimusprojektinsa.

Ajatus lähti Lähdeojan ja hänen kollegansa Alejandro Montes de Ocan kiinnostuksesta elektroakustisiin soittimiin. He rakentavat soittimia, ja yhtye testaa niitä.

“Voimme liikkua akustisesta, perinteisestä kamarimusiikista täysin elektroniseen, jossa emme soita soittimia vaan laitteita. Ääni kuitenkin tulee samoista soittimista. Näin soittoon saadaan akustinen, orgaaninen soundi”, Lähdeoja kertoo.

Tutkimuksen sivutuotteena on syntynyt muun muassa levy, joka oli ehdolla Yleisradion vuoden 2018 vuoden klassiseksi levyksi.

Tänä keväänä nelikon soittoa kuullaan Taideyliopiston Venetsian Tutkimuspaviljongin avajaisissa, vanhan luostarin sisäpihalla. Lisäksi ryhmä tutkii soittamisen kehollisuutta eli sitä, millaisia fyysisiä ilmaisuja soittamiseen liittyy ja millaisia ne kenties voisivat olla.

Taiteilija-tutkija hyppää tuntemattomaan

Toisin kuin monilla muilla tutkimusaloilla, taiteellisessa tutkimuksessa tutkimuskysymystä tai tutkimusprosessia ei useinkaan voida määritellä kovin tarkasti etukäteen. Tutkimusprosessi on tärkeä osa tutkimusta, mutta sen luonne on usein avoin ja ennalta-arvaamaton.

Esimerkiksi Electronic Chamber Musicin tutkimuspaviljongissa tekemän tutkimuksen nimi, Territories :: Dialects, voidaan kääntää reviireiksi ja murteiksi. Tarkoituksena on rikkoa muusikoille tyypillisen ilmaisun rajoja.

Itse tutkimus Venetsiassa aiotaan toteuttaa toistettuna praktiikkana niin, että “aamulla mennään ja ruvetaan soittamaan”. Metodeja ryhmä lainaa kehollisilta taiteenaloilta, kuten tanssista ja teatterista. Yhtyeen jäseniä kiinnostavat esimerkiksi beatbox, jossa rytmejä tuotetaan suulla, ja voguing, Madonnan tunnetuksi tekemä teatraalinen tanssityyli.

Vahvistuksena on maltalainen monimediakuvanveistäjä Matyou Galea, joka “veistää ääntä” – on vielä täysin auki, mitä se käytännössä tarkoittaa. Galea pyydettiin mukaan ikään kuin villinä korttina, sekoittamaan toisensa hyvin tuntevan nelikon pakkaa.

“Esimerkiksi kitaransoittoon liittyy paljon vakiintuneita tapoja ja maneereja, kuten se, miten lavalla ilmaistaan mielihyvää päätä nostamalla ja edestakaisin heiluttamalla”, Lähdeoja sanoo.

Hänen mukaansa on oikeastaan hyvin harvinaista, että muusikot pääsevät soittamaan yhdessä ilman mitään tavoitetta, kuten harjoittelua keikkaa tai äänitystä varten.

“Musiikin estetiikka on pitkälti miellyttämisihanteiden määrittelemää. Kappaleiden formaatit ja kestot ovat muusikon selkärangassa. Niistä on vaikea päästä irti, ja siksi soittajien tekemän musiikin on vaikea uudistua”, hän sanoo.

Fiktion ja toden suhde muutoksessa

Toinen esimerkki taiteellisen tutkimuksen yhteistyötavoista on Venetsian tutkimuspaviljongissa nähtävä Artistic Intelligence Research Alternator AIRA. Kyseessä on “taiteellisen ajattelun tutkimuskone”, joka tutkii uutta fiktiivisyyttä ja kehittelee rinnakkaisia maailmoja.

Käytännössä AIRA on viisihenkinen joukko elokuva-, media- ja lavastusalan taiteilija-tutkijoita. Jokainen tekee omia projektejaan, mutta niitä edistetään yhdessä. Näin kertoo ryhmän edustaja, Aalto-yliopiston valokuvatutkimuksen professori Harri Laakso.

“Työmme on prosessinomainen ja voi kääntyä arvaamattomiin suuntiin”, hän sanoo.

Laakson mukaan nykytaiteessa ja populaarikulttuurissa on viime aikoina näkynyt yhä enemmän ajatus useista rinnakkaisista maailmoista. TV-sarjoista tuttuja esimerkkejä ovat yhdysvaltalainen Stranger Things, jossa näkyvän maailman alla on ylösalaisin oleva varjomaailma, ja saksalainen Dark, jossa eletään useassa ajassa yhtä aikaa.

Nykytaiteesta muistetaan kaksi vuotta sitten Venetsiassa nähty Damien Hirstin suurnäyttely Treasures from the Wreck of the Unbelievable (Aarteita uskomattoman hylystä), jossa taiteilija loi kokonaisen kadonneen maailman, jonka jäänteitä oli muka löytynyt uponneesta hylystä. Todellisuudessa jättimäiset pronssipatsaat olivat lasikuitua.

Laakson mukaan fiktion ja toden suhde on muuttumassa. Turhaan ei puhuta totuudenjälkeisestä ajasta.

“Aika ei ole sen valheellisempi kuin ennenkään, mutta fiktioon tai totuuteen ei liity enää samanlaista arvolatausta kuin aikaisemmin. Meitä kiinnostaa vähän hämmentää tätä maastoa.”

Taiteen avulla ilmiöiden iholle

AIRA-ryhmä lähestyy tutkimuskohdettaan useasta eri näkökulmasta. Harri Laakso on löytänyt uudelleen 1970-luvun kauhunovelliin ja -elokuvan Kauhun kierre (Don’t look now, 1973), joka sijoittuu Venetsiaan. Hän aikoo tuottaa novellin pohjalta ainakin kuunnelman, jota voi kuunnella tutkimuspaviljongin lisäksi kännykällä novellin ja elokuvan tapahtumapaikoilla, Venetsian kaupunkitilassa. Muilla ryhmän jäsenillä on työn alla esimerkiksi videoinstallaatioita ja performatiivisia töitä.

Taiteellisessa tutkimuksessa ei ole kuitenkaan kyse teoksista, vaan tutkimuskohteena on aina jokin niiden ulkopuolinen, maailmassa oleva ilmiö. Harri Laakson mukaan teos on pikemminkin tapa lähestyä ilmiöitä silloin, kun sanat eivät siihen riitä.

“Tutkimukselliset teokset ovat avoimia raameja, joiden puitteissa voi tapahtua asioita”, hän sanoo.

Samasta asiasta puhuu Otso Lähdeoja, jonka mukaan asioiden sanallistaminen ja käsitteiden kehitteleminen ovat vieraita monille muusikoille.

“Musiikki on soittajalleen kehollinen kokemus, kokonaisvaltainen tapa olla maailmassa. Moni huippumuusikko puhuu soittimensa kautta”, hän sanoo.

FAKTA

Monialaisia tutkimusryhmiä

  • Taiteellisessa tutkimuksessa tutkimusryhmät ovat tyypillisesti moni- tai poikkitieteisiä. Tutkimusryhmässä voi olla mukana eri taiteenalojen taiteilija-tutkijoita, jäseniä kokonaan muilta tieteenaloilta, kuten luonnontieteistä, tai tieteen ulkopuolelta. Tutkimukseen voidaan ottaa mukaan esimerkiksi yleisön tai yhteisöjen edustajia.

  • Esimerkiksi Venetsian tutkimuspaviljongin tutkimussolussa Working With Soil on mukana Suomen ympäristökeskuksen SYKEn maaperätutkijoita. Myös yleisö pääsee muotoilemaan savea tutkimuslaboratoriossa.

  • Monen taiteilija-tutkijan mukaan nykyajan ongelmat ovat niin monimutkaisia, etteivät yhden tieteenalan keinot riitä tavoittamaan niitä.

  • Osittain monialaisuuden vuoksi taiteelliset tutkimushankkeet ovat usein pitkiä. Mukana on monia yhteistyötahoja, ja taiteilija-tutkija perehtyy itselleen uusien alojen kirjallisuuteen ja käsitteisiin. Lisäksi useimmat taiteilija-tutkijat jatkavat tutkimustyön ohessa omaa taiteellista työtään ja siinä kehittymistä.

Lue myös artikkelisarjan muut osat:

 

Lisätietoa Taideyliopiston tutkimuspaviljongista Venetsiassa ja kaikista sen tutkimussoluista löydät osoitteesta researchpavilion.fi