Kimmi Kim, The Flat World, 2019, guassi paperille.

Kuvataideakatemian gallerioissa myös kesällä nuorten taiteilijoiden taidetta

Kuvataideakatemian näyttelykesä käynnistyy kesäkuun puolivälissä, ja nuorten taiteilijoiden taidetta on nähtävillä gallerioissa koko kesän.

Project Roomissa päästään kesän aikana syventymään neljän toukokuisessa Kuvan Kevät -maisterinäyttelyssä nähdyn taiteilijan teoksiin. Elokuussa gallerian täyttää aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan Paulon Säätiön kutsunäyttely. 

Exhibition Laboratoryn kesän kaksi ryhmänäyttelyä tuovat kansainvälisiä taiteilijavieraita esittelemään teoksiaan kotimaisten kollegojen rinnalle. Näyttelyissä pohdinnan kohteena on taiteen tekeminen, ja kesäkauden aikana perehdytään syvällisesti myös kuvanveiston tilaan tradition ja tulevaisuuden vaikutuspiirissä.

Project Room on avoinna ripustustaukoja lukuun ottamatta läpi kesän, Exhibition Laboratory taas on suljettu alkukesällä ja avautuu jälleen heinäkuun loppupuolella. Kuten aina, Kuvataideakatemian näyttelyihin ja tapahtumiin on vapaa pääsy. 

Keskikesällä nuorta maalaustaidetta                                                         

Kesän ensimmäisessä näyttelyssä 14.–30.6. Project Roomissa nähdään teoksia kahdelta nuorelta taiteilijalta, joiden työskentelyyn on vaikuttanut eläminen ja liikkuminen kulttuurien välillä. Etelä-Koreassa syntyneen Kimmi Kimin symboliset kuvat liittyvät kohtaloon ja karmaan. Näyttely Ill Will käsittelee inhimillistä halua tavoitella parempaa paikkaa, oli kyseessä sitten fyysinen paikka tai mentaalinen tila. Halumme ja toiveemme kuljettavat meitä, mutta johdattavatko ne aina sinne minne kuuluukin, taiteilija pohtii. 

Kesäkuun näyttelyajan jakaa Kastehelmi Kollmann, jonka teoksiin on vaikuttanut hänen Taiwanissa viettämänsä aika. Quiet Electric Taipei -näyttelykokonaisuus esittelee maalauksia, joiden geometrisissa interiööreissä elävät muistot. Näyttely on avoinna juhannusaattona perjantaina 21.6. klo 11–15, lauantaina 22.6. näyttely on suljettu.

Heinäkuussa Project Roomissa nähdään 5.–28.7 Niklas Ingeliuksen ja Johannes Heikkilän maalauksia. Niklas Ingeliuksen maalausten keskiössä on toisto sekä hidas ja työläs prosessi. Näyttelyn teoksissa hän on työstänyt päällekkäisiä maalin kerrostumia, jolloin ei niinkään synny kuvia, vaan erilaisia rakenteita, joista kuva saattaa muodostua. 

Johannes Heikkilä työskentelee painetun taiteen, piirtämisen ja maalaamisen kautta. Temaattisesti Heikkilän teokset liittyvät arkkitehtuuriin ja rakennettuihin tiloihin. Tilat ovat ihmisen kuvia, jälkiä olemassaolosta ja merkkejä menneestä, ja rakennelmat voi kokea sisäisen maailman heijasteina. 

Exhibition Laboratoryn heinäkuussa vaihtoyhteistyötä 

Exhibition Laboratoryssa vietetään alkukesä hiljaiseloa, mutta heinäkuun loppupuolella alkaa tapahtua. Set the Borders on Fire! tuo esille 24.7.–4.8. maalausta, kuvanveistoa, installaatiota ja videotaidetta nuorilta kotimaisilta ja kansainvälisiltä taiteilijoilta Kuvataideakatemiasta ja keskeisestä lontoolaisesta kuvataiteen oppilaitoksesta, Slade School of Fine Artista. 

Kuraattorit Venla Ekebom (KuvA) ja Kristy Chan (Slade) ovat ottaneet lähtökohdaksi yhteistyön, jota taideoppilaitokset ovat jo pitkään tehneet vaihto-opiskeluohjelman puitteissa. Monitaiteellinen ryhmänäyttely esittelee vaihtuvia tapoja, joilla nuoret taiteilijat käsittelevät materiaalisuutta ja suodattavat todellisuuttaan teoksiinsa, ja toisaalta psykologisia ja kehollisia seikkoja, jotka liittyvät taiteen tekemiseen. 

Elokuussa katsotaan nykyhetkestä tulevaan

Kesän kääntyessä elokuuksi Project Roomissa nähdään tuttuun tapaan Paulon Säätiön kutsunäyttely 9.–25. elokuuta. Vuoden 2019 kutsunäyttely esittelee teoksia viideltä nuorelta taiteilijalta ja yhdeltä työparilta: Ida Fleming, Joni Kärkkäinen & Valo Vairio, Vilma Määttänen, Jussi Nykänen, Nils Titus ja Teppo Vesikukka. Näyttelyn kuraattorit ovat utrechtilaisen Expodium-kollektiivin Friso Wiersum ja Bart Witte.

Näyttely etsii uusia tapoja olla yhdessä individualismin kyllästämässä maailmassa, tilanteessa, jossa muutokset ja potentiaaliset uhkakuvat tekevät yhdessä toimimisesta välttämätöntä. Toisaalta juuri muutokset voivat tuoda mukanaan mahdollisuuksia luoda uusia yhdessäolon tapoja, jotka kunnioittavat kanssaolentoja ja ympäröivää maailmaa. Näyttelyyn liittyy tapahtumia, joista kerrotaan lisää lähempänä näyttelyn alkua.

Exhibition Laboratoryn elokuun ryhmänäyttely keskittyy kuvanveistoon. Elokuun puolivälissä avautuva Dimensions Tomorrow esittelee kotimaisten ja kansainvälisten taiteilijoiden teoksia. Näyttely ohjaa pohtimaan kuvanveistotaiteen identiteettiä klassisen veistotaiteen jatkumossa ja toisaalta nykyteknologian mahdollisuuksien edessä. 

Näyttelyyn liittyy kaksipäiväinen symposium syyskuun alussa. Kun näyttely tarkastelee kuvanveiston ideoita tekemisen kautta, symposium antaa tilaa laveammille, syvemmille ja oudommille keskusteluille kuvanveiston erilaisista muodoista.

Tervetuloa kesänäyttelyihin!

Exhibition Laboratory
Merimiehenkatu 36, 00150 Helsinki

Project Room
Lönnrotinkatu 35, 00180 Helsinki

Näyttelyt avoinna ti–su klo 11–18. Suljettu maanantaisin ja ripustustaukojen aikana. Juhannuksen Project Roomin aukiolot: perjantaina 21.6. klo 11–15, lauantaina 22.6. suljettu. Vapaa pääsy.

Muutokset ohjelmaan mahdollisia. Lue lisää: www.exhibitionlaboratory.fi