Photo: Taneli Tuovinen
Opiskelijoiden interventio EMMAssa.

Kevään opetusharjoittelujen satoa

Teatterikorkeakoulun opettajaopiskelijat työskentelevät moninaisissa tehtävissä opetusharjoitteluidensa aikana. Tämän tekstin tarkoitus on tarjota kurkistus kuuden maisteriopiskelijan keväällä tapahtuneeseen opetusharjoittelu 1:seen. Millaisissa tehtävissä he toimivat? Entä millaisissa paikoissa? Millaisia oppimiskokemuksia jakso tarjosi teatteri- ja tanssinopettajaopiskelijoille?
 

”Ammatillisesti suurin havahtuminen oli, että koin järisyttävästi tekeväni sellaista opetustyötä, jota haluan tehdä ammatikseni”, kertoo Esko Korpelainen. ”Latasin aika paljon painetta itseeni ennen harjoituksen alkua: onko tämä sitä mitä olen uskonut haluavani, entä jos tämä onkin ihan kamalaa, entä jos olenkin tässä kontekstissa ihan surkea opettaja? Nämä epäilyt kuitenkin kaikkosivat nopeasti ja opettaminen oli ’parasta just nyt’.”
 

Lahden kansanopistossa Teatteri I –linjalla opettaneen Eskon harjoittelu rakentui näyttämöllisistä improvisaatioharjoitteista, yhteisistä keskusteluista ja meditaatiosta. Työskentelyssä löytyneet aiheet seuraavat Eskoa luultavasti opinnäytetyöprosessiin asti: ”Suurin löytö minulle oli tyhjää näyttämöä käyttävien harjoitteiden tyhjyyden olosuhde. Improvisaation kautta nämä tyhjät näyttämöt täyttyvät, niihin syntyy jotain uutta. Jäin kysymään itseltäni: kuinka tämä tyhjyys tapahtuu? Millaista tämä tyhjyys on? Onko tämä tyhjyyden tila jollain tapaa opettajan tavoite, tehtävä, oppimisen ydin? Löytö oli niin innostava ja kiinnostava, että jatkan todennäköisesti sen tutkimista omassa opinnäytetyössäni.”
 

Hän mainitsee myös opetuspaikan erityisyyden: “Opiskelijat olivat teatterialalle janoavia, motivaatiota tihkuvia nuoria aikuisia, joten oppimisen himo oli korkealla tasolla. Siinä tilanteessa koin opettamisen etuoikeudeksi.”
 

Myös Kallion lukiossa roolityöskentely-kurssin opettanut Johanna Perttunen kehuu oppilaitaan. ”He olivat hyvin taitavia ja motivoituneita! Kallion lukio on täynnä upeita tyyppejä ja esimerkiksi ohjaavan opettajani kanssa oli todella mielekästä työskennellä.” Johanna sanoo harjoitteluunsa sisältyneen myös neljän päivän työpajan, jossa opiskelijat tekivät pienimuotoisen esityksen yhdessä vierailulla olleiden frankfurtilaisten lukiolaisten kanssa.

 

Moninaisia ja moniosaisia kokonaisuuksia

Opetusharjoittelut ovat verrattain laajoja kokonaisuuksia, jotka voi suorittaa myös useissa projekteissa. Näin on tehnyt muun muassa teatteriopettajaopiskelija Laura Humppila, jonka harjoittelu jakaantui kolmeen osaan: Helsingin työväenopistossa opetettuun fyysisen esiintyjyyden kurssiin, Sibelius-Akatemian laulun kandidaattiopiskelijoille opetettuun esiintyjyys ja koreografia –kurssiin, ja useassa kaupungissa Ecuadorissa järjestettäviin kompositiotyöpajoihin. ”Kaikki osat tarkastelevat fyysistä teatteria ja kokonaisvaltaisen, liikeorientoituneen ilmaisun ohjaamista”, selventää Laura, ja kertoo Sibelius-Akatemian kurssista: ”Ilmaisu- ja koreografiaharjoitteiden tuominen konkreettisesti yhteen laulajan ammattiin kanssa, esimerkiksi oopperatöissä, tuntui oleelliselta asialta.”
 

”Tässä kohtaa olen pitänyt työväenopiston ja Sibelius-Akatemian kurssit. Luulen, että Ecuadorin työpajakokonaisuus tulee olemaan todella opettavainen aivan eri tavalla kuin kumpikaan edellisistä, sillä tulemme opettamaan varsin erilaisissa yhteisöissä itselleni vieraassa kulttuurissa. Ja vielä espanjaksi, mikä tekee kaikesta jännittävää, kun ajatukset pitäisi kiteyttää vieraan kielen rajoissa”, Laura pohtii. Hän kertoo myös Suomessa tapahtuneiden jaksojen olleen opettavaisia: ”Kun on rakastunut johonkin lajiin, tulee helposti sokeaksi sen innostavuudelle ja uutuudelle. Työväenopiston kurssi oli muistutus siitä, kuinka itselle tutut asiat ovat edelleen päräyttäviä ja uusia ideoita tuovia esimerkiksi puheteatteritaustasta tulevalle harrastajalle tai draamasta kiinnostuneelle opettajalle.”
 

Myös Verna Laine (TEO) jakoi opetusharjoittelunsa. ”Työväen Akatemiassa toimin fyysisen ilmaisun ohjaajana ja koreografina näyttelijälinjan loppuproduktiossa, Aiskhyloksen Oresteia-trilogiassa. Huolehdin taistelukohtauksien ja vaihtojen koreografioista ja liikekuoron harjoittamisesta muun muassa Suzuki-metodiin ja Meyerholdin biomekaniikka-menetelmään pohjautuvin harjoittein.”
 

”TeaKilla taas järjestimme kurssikaverini kanssa matalan kynnyksen akrobatiatunteja”, Verna kertoo. ”Pedagoginen tulokulmamme oli oppijalähtöisyys. Pyrimme luomaan tilan, jossa kokeilla ja uskaltaa omien rajojen puitteissa. Opetimme akrobatiaa, mutta pyrimme toimimaan akrobatian opetuksen perinteestä poikkeavalla tavalla.”
 

Nóri Vargan (TEO) opetusharjoittelun ensimmäinen osa tapahtui monitaiteisen opiskelijaryhmän kanssa Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa (lue juttu The Man Who Fell from Earth -näyttelyn interventioista täällä). ”Halusimme luoda tapahtuman, jossa museokävijät voivat pohtia sukupuolen representaatiota, neoliberalismia, kapitalismia, poptaidetta ja kulttuuria voimavarana. Yksi tavoitteemme oli auttaa kävijää tulkitsemaan asemansa museokävijänä ja kulttuurin kuluttajana uudelleen.”
 

Toinen osio Yhteiset Lapsemme ry:n kanssa keskittyi antirasististen ja moninaisuutta kunnioittavien, ei-verbaalisten taidepedagogiikan työpajojen kehittämiseen. ”Työskentely voi olla vaikeaa ja reflektiivisyys rajattua, kun puhutaan sanattomista tapahtumista. Käytin visuaalisia ja teatraalisia metaforia esittääkseni kysymyksiä rasismista. Kieli voi ylläpitää tai muuttaa valtarakenteita, joten päätin käyttää ohjeistukseen unkaria — kieltä, jota kukaan ei tuntenut.”

 

Tarkkailua ja palautteenantoa

Monella opiskelijalla on kahden vuoden maisteriopintoihin tullessaan jo mittava työkokemus taustalla. Tämä näkyy myös opetusharjoittelujen tehtävissä. Esimerkiksi tanssiopettajaopiskelija Eevamari Kitti tarkkaili pitkäaikaisen työpaikkansa Vantaan Tanssiopiston uuden opetussuunnitelman toteutumista. 
 

”Keskityin 7–8-vuotiaisiin oppilaisiin, joita vaiheittain käyttöön otettava suunnitelma nyt koskee. Tärkein ’löytö’ oli se, että opetussuunnitelma toteutuu itse asiassa hyvin jo nyt, vaikka sitä ei vielä edes kaikkien osalta ole otettu käyttöön”, hän kertoo havainnointijakson tuloksista. “Toisaalta opettajat tekivät suunnitelman yhdessä, joten ei ole yllättävää, että siinä näkyy heidän näkemyksensä hyvän tanssinopetuksen sisällöistä.”
 

Eevamari pisti merkille kollegoidensa yksilölliset tavat opettaa tanssia: ”Antoisaa oli nähdä, miten eri tavalla, mutta silti pedagogisesti perustellusti, eri opettajat lähestyivät tanssin opettamista. Jokaisella on oma yksilöllinen tapansa toimia, mutta siinä kuitenkin näkyvät yhteisössä jaetut arvot.” Hän kannustaa myös muita opettajia seuraamaan toistensa tunteja: ”Jokaiselta opin myös itse ja sain omaan mielikuvaani tanssin opettamisesta uusia ulottuvuuksia.”
 

Hän pani alulle myös suunnitelman tanssioppilaitoksen opettajien teemakeskusteluista. Yhtenä työmuotona Eevamari kirjoitti opettajille havainnoistaan. ”Haastavaa oli pyrkiä antamaan palautetta siten, ettei siitä muodostu arvostelmaa kollegan opetustaidoista, mutta silti siten, että siitä on saajalle hyötyä oman opetuksensa jäsentelyyn ja sitä kautta ehkä kehittämiseenkin.”
 

Myös Laura on pohtinut palautteenantoa, ja huomauttaa, että moni osallistuja saattaa toivoa opettajalta suoria vastauksia ja tiukkaa palautetta. “’Missä pitää parantaa, olenko hyvä?’. Esimerkiksi tiettyjen fyysisen teatterin tekniikoiden osalta, joihin sisältyy erityinen estetiikka, tämä toimiikin, mutta lopulta pedagoginen ajatusmaailmani ei istu tuohon muottiin”, hän pohtii. “Fyysinen ilmaisu on niin paljon kiinni esiintyjän omasta kehosta, että tuntuu entistä vahvemmin, että oleellisinta on rohkaista opiskelijaa löytämään oma kehonsa estetiikka ja hyödyntää omaa mielikuvitustaan. Pedagogin ja opiskelijan dialogissa voidaan löytää ne keinot, joilla opiskelija voi niitä etsiä.”
 

“Fyysinen teatteri ja esiintyjyys tarjoavat ikkunoita jakamiseen vieraiden ihmisten kesken, ikkunoita yhteiseen, mutta kuitenkin jokaisen yksityiseen mielikuvitukseen”, Laura kiteyttää.
 

“Opetettavan asian lisäksi on otettava tarkasteluun myös se, miten opetetaan. Opettavassa asemassa olevana henkilönä sanomiseni ja tekemiseni vaikuttavat oppijan oppimiskokemukseen perustavanlaatuisesti”, kertoo Verna opetusharjoittelunsa aikana vahvistuneista käsityksistä ja jatkaa: “Pedagogiikka ei ole taiteesta irrallinen asia vaan olennainen osa sitä.”

 

 

Juttu on koottu opiskelijoiden suomen- ja englanninkielisistä sähköpostiviesteistä. (Koonnut: Kenneth Siren)