Photo: Hannes Paananen

Kaikkien kaveri – Kuvataiteilija Tiitus Petäjäniemi on tehnyt taidetta lakifirmassa ja ministeriössä

Kuvataiteilija Tiitus Petäjäniemi työskenteli sosiaali- ja terveysministeriössä ja osallistui taiteenteon nimissä myös pikkujoulujen suunnitteluun. Aikaisemmin hän oli mukana lakitoimiston ja sijoitusfirman arjessa.

Miksi maalaat työhuoneesi sijaan yrityksissä?

Vuorovaikutus ja uusien keskustelujen avaaminen motivoivat minua. Elämässä mukana oleminen, arjen kokemuksellisuus ja integroituminen työyhteisöihin ovat tärkeitä tässä projektissa. Työskentelemällä näin aiheutan positiivista häiriötä ja mahdollisesti uusia kokemuksia, niin itselleni kuin työyhteisön muille jäsenille. Eikä työhuoneeni ole kadonnut mihinkään.

Miten erilaiset työyhteisöt näkyvät töissäsi? 

En tee työyhteisön muotokuvia, mutta tällä tavoin saan elämänkokemusta, joka ehkä näkyy taiteessani. Vaikuttuminen ei ole suoraa, kun osallistun ministeriön pikkujoulujen suunnitteluun tai lakitoimiston viikkopalaveriin. Taidemaalarin työssä välitön dialogi ja sosiaalinen yhteys usein puuttuvat. Nyt olen osa yhteisöä ja saanut työkavereita, joita moikkaan aamulla ja joiden kanssa käyn kahvilla. Samalla tuon näkyväksi taiteen tekemisen: sen, että näinkin voi elää ja ajatella.  

Mihin menet seuraavaksi?

Siirryn uuteen kohteeseen ensi vuoden alussa. Joulukuussa 2019 tuon eri työyhteisöissä syntyneet teokseni esille Mikkelin taidemuseoon.

Teksti on julkaistu alun perin Taideyliopiston Issue X -lehdessä, joka ilmestyi joulukuun Image-lehden välissä. Lue lisää: uniarts.fi/issuex.​

 

Asiasanat