Photo: Mathew Imaging

Instagram vei nuoren viulistin Hollywood Bowlin lavalle

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen opiskelija Laura Kukkonen voitti elokuussa kansainvälisen Play with Ray -kilpailun. Palkinnoksi hän pääsi soittamaan osan J.S. Bachin rakastetusta D-mollikaksoiskonsertosta Hollywood Bowlin lavalle yhdessä L.A. Philharmonic -orkesterin ja viulistitähti Ray Chenin kanssa. – Kilpailemisen sijaan musiikin pitäisi olla ihmisiä yhdistävä tekijä, hän toteaa.

Kukkonen opiskelee neljättä vuotta Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa professori Réka Szilvayn oppilaana. Kansainväliseen kilpailuun osallistumisestaan hän ei kertonut opettajalleen, ei äidilleenkään. Kukkonen kertoo, että kilpaileminen ei ole hänen juttunsa. Play with Ray -kilpailuun hän kuitenkin törmäsi Instagramissa, ja konsertissa esitettävä Bachin klassikko houkutteli häntä osallistumaan karsintoihin. Kisaan oli hakenut 800 hakijaa 73 maasta.

- Bach on lempisäveltäjäni, joten jos joku niin tämä kilpailu tuntui minulle sopivalta, vaikka en lähtökohtaisesti ole musiikkikilpailukulttuurin ylin ystävä. Kilpailut ovat toki tärkeä näytön paikka erityisesti solistiksi haluaville, mutta itse koen kuitenkin olevani enemmän kamari- ja orkesterimuusikko. Saan eniten voimaa siitä, että voin soittaa yhdessä muiden kanssa ja kommunikoida musiikin kautta.

Kisan yhteydessä järjestettiin finalisteille Ray Chenin mestarikurssi, jonka päätteeksi he saivat kolme Tarisio Auctions -säätiön omistamaa arvoviulua kokeiltavaksi.

- Olo oli kuin superstaralla! Saimme vertailla huippusoittimia omiin viuluihimme ja neuvoja, miten niistä saisi parhaan soinnin ulos. Päivää ennen konserttia minulta kysyttiin, haluaisinko soittaa yhdellä viuluista itse konsertissa, ja totta kai halusin! Soitin sillä koko yön. Se oli täydellinen viulu, kuin minun käsiini tehty, ja oli uskomatonta saada tällainen mahdollisuus.

Tähtäimestä toiseen

Laura Kukkosen lukio-opinnot alkavat olla loppusuoralla, ja kesäisen kisakoitoksen jälkeen hän valmistautuu nyt ylioppilaskirjoituksiin. On aika punnita seuraavia askeleita.

- Olen miettinyt jatko-opintoja paitsi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, myös esimerkiksi Saksassa tai Itävallassa. USAssakin minulle esiteltiin yhtä koulua johon rohkaistiin pyrkimään.

Nuoren naisen tähtäin on ollut selkeä noin seitsenvuotiaasta, kun hän aloitti viulunsoiton: hän haluaa ammattimuusikoksi. Nuorisokoulutus Sibelius-Akatemiassa tarjoaa siihen hyvää pohjaa.

- Mielestäni kaikki täällä on toiminut oikein hyvin. Kurssivalikoima on myös nuorisokoulutuksen opiskelijalle toimiva. Saamme kamarimusiikkikokemusta eikä ikä rajoita mahdollisuuksia kokeilla ja tehdä haluamiaan asioita. Suurena etuna minulle on ollut myös opettaja, joka on itselle hyvä ja sopiva!

Tulevaisuuden haasteena on nyt pohtia sitä, mitä muusikkoudellaan tekee.

- Soitollaan pitäisi aina pyrkiä johonkin hyvään. Musiikissa on myös paljon kateutta ja muita negatiivisia asioita, mutta itse haluaisin tavoitella sitä, että musiikki on nimenomaan meitä yhdistävä tekijä – ei jotakin, joka asettaisi muureja välillemme. Toivon omalta osaltani voivani pystyä viemään tätä sanomaa eteenpäin. Virtuoosisuus, kilpailumenestys ja huipulle pääseminen on toki hieno tavoite, mutta minusta myös musiikin ilon ylläpitäminen elämässä on tärkeää – jopa tärkeämpää kuin huippu-uran tavoitteleminen.

 

Lisätietoja Taideyliopiston Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksesta

Katso Lauran esiintyminen Ray Chenin kanssa Youtubesta;