Photo: Eeva Anundi
Feel Helsinki -festivaali järjestetään Musiikkitalossa ja sen ympäristössä lauantaina 8.6.2019. Tarjolla on taidetta, keskusteluja, ruokaa ja viiniä sekä lapsille suunnattua ohjelmaa. Festivaaliin on vapaa pääsy.

Feel Helsingin lastenohjelmassa on musiikkia, liikettä ja mielikuvitusmatkoja

Taideyliopiston Feel Helsinki -festivaalin lastenohjelmassa on tarjolla Urpo ja Turpo -konsertti, yhteinen tanssityöpaja lapsille ja aikuisille sekä luvallista piirtelyä pöydän pintaan.

Taideyliopiston uusi Feel Helsinki -kaupunkifestivaali levittäytyy Musiikkitaloon ja sen ympäristöön lauantaina 8.6. Kaikkien kaupunkilaisten tapahtumaksi tarkoitetulla festivaaleilla on ohjelmaa myös lapsille.

Hannele Huovin suosittuihin satuhahmoihin perustuvassa Urpon ja Turpon musiikkimatka -konsertissa kuullaan uusia sovituksia musiikkikasvatuksen lehtorin, säveltäjä Soili Perkiön tutuista Urpo ja Turpo -lauluista.

Suunnittelusta, toteutuksesta ja laulujen sovituksista vastaavat musiikkikasvatuksen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat.

”Ollaan viety konserttia musiikkiteatterin suuntaan, teemana on tutkimusmatka ja seikkailu. Soili Perkiön laulujen pohjalta käydään läpi erilaisia musiikkityylejä, ja välillä pysähdytään ihmettelemään ja arvostamaan maailmaa ja luontoa”, sanoo musiikkikasvatuksen opiskelija ­­­­­­Elina Luhtala, yksi konsertin kuudesta esiintyjästä.

”Kaikki tekevät kaikkea, sekä laulavat että soittavat. Meillä on ollut paljon ideoita, joita on ollut hauska päästä yhdessä työstämään. Tiedossa on hyviä tarinoita ja hauska konsertti!” Luhtala sanoo.

Samoja kappaleita on esitetty eri kokoonpanoissa ja sovituksina aiemminkin, Luhtala kertoo.

”Ne ovat saaneet hyvän vastaanoton, lapset on tykänneet hirveästi.”

Matka on teemana myös Feel Töölönlahti -tanssi- ja liiketyöpajassa, jota vetävät tanssitaiteen ammattilaiset Heini Tuoresmäki ja Tuire Colliander.

”Työpajassa tehdään mielikuvitusmatka Töölönlahden ympäri. Matkan varrella pysähdytään erilaisissa paikoissa, kuten Talvipuutarhassa, Oopperatalossa ja leikkipuistossa, ja tehdään erilaisia liikkeellisiä asioita”, Colliander sanoo.

”Myös muita aisteja hyödynnetään, kuten näköä ja tuntoa. Pyritään laajempaan kokemukseen kuin pelkkään liikkeeseen”, Tuoresmäki sanoo.

Feel Töölönlahti -työpajat on suunniteltu niin, että mukaan voivat tulla kaiken ikäiset. Colliander ja Tuoresmäki haluavat pitää osallistumiskynnyksen matalana: ennakkotaitoja ei tarvita, hitaammin lämpiävät voivat tulla mukaan myöhemmin, ja välillä voi vetäytyä sivummalle tarkkailemaan.

”Ajatuksena on tarjota vuorovaikutteista ja yhteisöllistäkin tekemistä, johon vanhemmat ja lapset voivat yhdessä osallistua”, Colliander sanoo.

Miksi tanssityöpajaan sitten kannattaisi tulla?

”Jotta saisi lapset ainakin tableteistaan ja puhelimistaan irti, kokemaan ja näkemään itse”, Colliander sanoo ja nauraa.

”Keho on meidän tapa olla olemassa maailmassa, se joka aistii ja havaitsee. Mitä enemmän on sinut kehonsa kanssa, sitä enemmän voimaantumista ja hyvää se tuottaa”, Colliander jatkaa.

”Lapset pääsevät mukaan ideoimaan ja ideoihin myös tartutaan, sellaista ei ole liikaa tarjolla. Eikä taideharrastuksia, joihin lapset ja vanhemmat voisivat tulla yhdessä”, Tuoresmäki sanoo.

Bonuksena Colliander ja Tuoresmäki kertovat valmistelevansa tapahtumaan myös lyhyen tanssiesityksen, joka esitetään Musiikkitalon aulassa ennen työpajan alkua ja jota voivat tulla katsomaan nekin, jotka eivät osallistu itse työpajaan.

Sekä tanssityöpajoja että konsertteja järjestetään kaksi samanlaista, osallistua voi kumpaan vaan.

Feel Helsingin lastenohjelmaan kuuluu lisäksi Kiasman non-stop taidetyöpaja, jossa pääsee – kerrankin luvan kanssa – piirtelemään pöytään. Liitutaulumaalilla päällystettyyn pöydän pintaan voi taiteilla liiduilla aterioita, kattauksia ja koristeita mielensä mukaan.

Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy, mutta paikkojen rajallisuuden vuoksi tanssityöpajoihin ja konsertteihin pitää ilmoittautua etukäteen.

Kirjoittaja: Silja Ylitalo


Lue lisää Feel Helsingin ohjelmasta osoitteessa: feelhelsinki.info.