Italialaissellisti Mauro Monopoli esiintyy sellofestivaalin avajaisgaalassa 2. helmikuuta.

Cellofest.fi tuo esiin uuden sellistisukupolven – konsertteja ja mestarikursseja Oodissa ja Musiikkitalossa

Helmikuussa Musiikkitalo ja keskustakirjasto Oodi täyttyvät sellomusiikista, kun uusi Cellofest.fi-festivaali järjestään ensimmäistä kertaa.

Festivaalin taiteellinen johtaja, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian selloprofessori Martti Rousi kertoo, että tapahtuman keskiössä ovat nuoret sellistit.

– Parhaillaan on tulossa uusi sukupolvi sellistejä, joilla on oma profiilinsa ja juttunsa, ja jotka tekevät asioita eri tavalla kuin oman ikäpolveni ihmiset. Sellofestivaalin kautta haluamme tuoda esiin näitä nuoria osaajia.

Konkreettisesti ikäpolvien väliset erot näkyvä esimerkiksi suhtautumisessa J. S. Bachin soolosellosarjoihin. Ennen ajateltiin että vain vanhoilla mestareilla on riittävästi elämänkokemusta teosten esittämiseen.

– Nuoret sellistit suhtautuvat tähän ajatukseen mutkattomammin.

Festivaalilla sellosarjat, kuusi erillista teosta, esitetään keskustakirjasto Oodin keskipäivän sellomatineoissa. Konsertoivien sellistien keski-ikä on noin 20 vuotta.

– Aikaisemmin teoksia harjoiteltiin 20 vuotta, Rousi nauraa.

– Bachin soolosellosarjojen esittäminen on sellainen speciaalijuttu. On koskettavaa, että nuoret sellistit pääsevät esittämään niitä Oodiin, kun se on juuri avattu.

Sellon tarina

Sellomatineiden ohella yksi festivaaliohjelman kohokodista on avajaisgaala 2. helmikuuta Musiikkitalon konserttisalissa.

Gaalassa kuullaan sellon tarina barokista aina nykymusiikkiin asti sooloselloteoksien ja sello-orkesteriteoksien kautta. Konsertin loppupuolella lavalla nähdään yli 50 sellosta koostuva massiivinen sello-orkesteri.

– Sello on uskomattoman monipuolinen soitin. Sen ääniala on yli neljä oktaavia ja se toimii loistavasti sekä orkesteri- että soolosoittimena.

Konserttien ohella festivaali tarjoaa yleisölle avoimia sellonsoiton mestarikursseja. Mutta mikä ihmisiä viehättää sellomusiikissa?

– Ihmisiä puhuttelee sellon humaanius. Sellomusiikki on taidetta, jota ihmisten on helppo ymmärtää, vaikka se käsittelee asioita, joita on vaikea selittää.

Teksti: Juho Papinniemi


Cellofest.fi 1.–7.2.2019

Cellofest.fi on professori Martti Rousin ideoima uusi sellofestivaali, joka järjestetään ensimmäistä kertaa 1.–7.2.2019. Festivaali kokoaa yhteen ulkomaiset ja kotimaiset sellotaitajat nuorista supertähdistä vanhoihin mestareihin.

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, tapahtuman  pääyhteistyökumppani, järjestää Musiikkitalolla ja Oodissa konsertteja ja mestarikursseja, jotka ovat osa festivaalin ohjelmaa.

Avajaisgaala
La 2. helmikuuta klo 17.00
Konserttisali, Musiikkitalo

Matineat
1.–6. helmikuuta klo 12.00
Keskustakirjasto Oodi

Katso Musiikkitalossa ja Oodissa järjestettävä festivaaliohjelma kokonaisuudessaan tapahtumakalenteristamme.