Antti Holman kolumni: Herkkyys on taiteiden suurin huijaus

Herkkyys on taiteiden suurin huijaus. Se on niin hyvin onnistunut, että kun pikkupoika ei tykkääkään hakata kimalaisia nuijalla muhjuksi, häntä kutsutaan taiteelliseksi, paitsi jos hän on aikuinen ja kyseessä on kissa ja taide. Oli miten oli, taidealoilla ei herkkyyttä ole olemassakaan. Herkät ihmiset karsiutuvat heti kättelyssä. Ehkä vielä menneinä aikoina jonkun Edith Södergranin oli mahdollista runoilla herkkänä kuin liekehtivä höyhen, mutta tänä päivänä hänen pitäisi ryhdistäytyä ja lähteä Posse-ohjelman yllätyskakka-osioon markkinointihenkisesti sähisemään tai edes messuille kertomaan, kuinka monta prosenttia hänen runoistaan kertoo hänen omasta elämästään. Epäherkkää, sanoisi joku.

Herkkyyttä voi toki teeskennellä. Vanhempi näyttelijäkollega antoi muinoin vinkin, että kyynelet saa näyttämöllä ulos jos laittaa vähän hiuslakkaa sormenpäihin ja hieraisee niillä silmäluomen alareunaa. Tämä oli kai paljon taloudellisempi tapa kyynelten vuodattamiseen kuin oksennusrefleksin tavoittelu, aivastuksen houkuttelu tai varsinkin oikeaan tunteeseen pyrkiminen, sillä ainoa oikea tunne, joka viidennenkymmenennen esityksen kohdalla on jäljellä, on pettymys. 

Jos vähäänkään tutustuu Edith Södergraniin, saa selville, että aikanaan häntä pidettiin ylimielisenä ja itsevarmana provokaattorina. Herkkyys tuntuu olevan poikkeuksellisen vahvojen ihmisten ominaisuus. Broadway-musikaali Dear Evan Hansenissa pääroolin näytellyt Ben Platt järkytti ihmisiä, koska hän lauloi yhden kappaleista itkien ja räkää valuen, mistä johtuen hänet määriteltiin poikkeuksellisen herkäksi näyttelijäksi. Mutta jos itkulaulaa tuhannelle ihmiselle seitsemän kertaa viikossa, ei ole herkkä vaan suvereeni. Herkkyys on ihmisen salaisin salonki. Sitä ei saa pystytettyä varsinkaan näyttämölle, vaikka tekisi taikoja. Sinne voi tuoda ainoastaan kuvan siitä. 

Nykyisin kuvakaan ei aina riitä. Tarinoiden olisi hyvä olla totta. Tv:n laulukilpailuissa kilpailijat pyrkivät luettelemaan heti kättelyssä kaikki sairautensa, läheistensä sairaudet, kuolemat ja kokemansa pahan saavuttaakseen yleisön ja tuomariston sympatiat ja laulavat sen jälkeen Whitney Houstonin muistolle kyynelissä, jotka ovat aidompia kuin niiden kilpailijoiden, joilla ei vielä ole ollut aidsia. Aitoudesta on viime vuosina puhuttu myös taiteessa mm. Knausgårdin ja kavereiden jäljiltä, mutta taiteilijat toki ovat aina kronikoineet kokemiaan vääryyksiä taiteeksi. Siinä on tekijälle sekin etu, että jos joku tekee kokemastaan väkivallasta ihan paskan teoksen, sitä on vaikeampi kritisoida kuin keksittyjä vääryyksiä. Kaikkihan haluavat olla väkivaltaa vastaan. Kukaan ei myöskään ole pystynyt selvittämään, onko homofobista vihata päähänpotkituista homoista kertovaa hirveää elokuvaa. Siksi kaikki vain mutristavat suutaan ymmärtäväisesti ja kirjoittavat sosiaaliseen mediaan, että onpa hieno ja tärkeä aihe. 

Fiktion ulkopuolellakaan herkkyys ei enää ole jokin öinen, salattu kyynel yksinäisen tyynyllä vaan ohimolle painettu ase, joka ilmoittaa, että jos käytätte minun läheisyydessäni minulle sopimatonta kieltä, minä tuhoudun. Se on vastaliike sille maailmalle, jossa herkkyys piti siivota piiloon, jotta selviäisi. Nyt se on esillä. Nyt se on valtaa. Herkkyys on identiteetti, performanssi ja julkinen projekti. ”Minä olen introvertti”, huutaa henkilö torveen torilla. Julkkiksen paniikkikohtauksen jälkeinen selfie instagramissa on vallankäyttöä, joka valehtelee olevansa herkkyyttä. 

Sosiaalinen media on näyttämö, eikä millään näyttämöllä kukaan voi lähtökohtaisesti olla paljas, vaikka seisoisi siellä alasti ja kertoisi itkien elämänsä kauheimmat kokemukset. Ei sellainen ihminen ole herkkä. Herkkä on se, joka halusi näyttelijäksi mutta ei uskaltanut astua näyttämölle.

Antti Holma
Kirjoittaja on näyttelijä, käsikirjoittaja ja kirjailija.

Keskustelua herkkyydestä Feel Helsinki -festivaalilla 8.6. Mukana muun muassa Seela Sella, Pekka Haavisto, Sini Harkki, Helena Ranta ja Dalia Stasevska.

Teksti on julkaistu alun perin Taideyliopiston Issue X -lehdessä, joka ilmestyi toukokuun Image-lehden välissä. Lue lisää: uniarts.fi/issuex.​ 

 

 

 

Asiasanat