Photo: Jouni Harala

Alumni Vera Kiiskinen alkoi näyttelijäntyön ohella tehdä itseään kiinnostavia esityksiä

Näyttelijä Vera Kiiskinen pääsi Teatterikorkeakouluun neljännellä yrittämällä vuonna 1991. Hän oli jo tuolloin ehtinyt tehdä töitä näyttelijänä Q-teatterissa, jonne teatterin perustaja Antti Raivio palkkasi väkeä harrastajateatteriryhmistä.

- Q-teatterissa oli minun lisäkseni muitakin TeaKiin pyrkijöitä. Siellä me sitten itkimme yhdessä kun putosimme TeaKin valintakokeista. Q-teatterissa sain kuitenkin tehdä hyviä ja monipuolisia roolitöitä ja siitä sai palkkaakin. Katsomot olivat täynnä.

Kiiskisen kertoo itsetunnon olleen aina koetuksella pääsykokeista pudotessa, mutta kiinnostavassa teatteriryhmässä näytteleminen motivoi häntä pyrkimään uudestaan. Hän ei ole varma, olisiko päätynyt TeaKiin, jos ei olisi jo sitä ennen päässyt näyttelijäksi Q-teatteriin.

Näyttelijäntyön opintojen alettua Kiiskinen työskenteli yhä Q-teatterilla. Tuolloin TeaKissa opettivat Kiiskisen mukaan lähinnä ryhmäteatterilaiset ja opiskeluaika oli rauhallista ja turvallista.

Itse opiskelusta Kiiskiselle on jäänyt erityisesti mieleen lyhyet demoesitykset, joissa opiskelija meni yksin tai kaksin Kino Helsingin lavalle itse kirjoittamansa ja ohjaamansa demon kanssa.

- Demoesitykset olivat kauhunpaikkoja, mutta hyvällä tavalla. Yleisössä oli katsomassa ammattilaisia ja tulevia työnantajia, joten paineet olivat kovat. Siinä oppi ottamaan riskejä ja epäonnistumaan.

Näyttelijäntyön kannalta parhaat TeaKissa syntyneet oivallukset Kiiskinen kertoo saaneensa Philippe Boulayn vetämiltä naamio- ja klovnikursseilta, joissa oli selkeä tekniikka. Toinen tärkeä oppi tuli Ruotsin opintomatkalta, jossa teatterikorkeakoululaiset kävivät esittämässä Romeo ja Julia – näytelmää.

- Ruotsalaisen ohjaajan kanssa analysoimme tekstiä tosi tarkasti. Se tuntui inspiroivalta, varsinkin kun sitä ei TeaKissa siihen aikaan ollut.

Kohti omia ohjauksia

Viimeisenä opiskeluvuotenaan Kiiskinen näytteli Teatteri Jurkan Peer Gyntissä. Heti valmistuttuaan hänellä alkoi produktio Q-teatterissa ja hän sai lisäksi elokuvapääroolin.

- En jostain syystä osannut huolestua työllistymisestä. Ehkä aika oli eri, eikä minulla myöskään ollut vielä perhettä, Kiiskinen pohtii.

- Jossain vaiheessa halusin lähteä kotoisasta Q-teatterista ja kokeilla kantaako siipeni jossain muualla. Vierailin muun muassa Tampereen teatterissa, Kansallisteatterissa ja HKT:ssa. Uuden, oman paikkani etsiminen tuntui välillä kivuliaalta ja yksinäiseltä, mutta en silti halunnut mennä kiinnitykselle mihinkään.

Kiiskiselle oli viimeisistä opiskeluvuosista asti selvää, että hän haluaa näyttelijäntyön ohella kirjoittaa ja tehdä omia juttuja. Ammattilaisuran alkuvaiheella hän kertoo olleensa myös roolien suhteen valikoiva.

- Töitä olisi varmaan ollut tarjolla enemmänkin, mutta halusin rooleja, joissa nainen saa olla toimiva ja aktiivinen. Ajattelin, että minähän en mene lavalle mitään miestä odottelemaan, Kiiskinen naurahtaa.

Kiiskisellä ei ollut tarkkaa ajatusta siitä, minkälaisia rooleja hän olisi halunnut valmistuttuaan tehdä, mutta mahdollisesti ne olisivat voineet olla älykkäiden, urbaanien sekä hieman neuroottisten nykynaisten rooleja. Se, miten vähän sellaisia oli kirjoitettu, yllätti Kiiskisen. Hän päätti alkaa tehdä esityksiä, jollaisia halusi itse nähdä.

- Tein kolmelle naisnäyttelijälle komediallisen produktion Marian vierailu, joka esitettiin Teatterikulman yläkerrassa vuonna 1999. Se koostui naisten monologeista, jotka käsittelivät heidän kamppailuaan oman itsenäisyytensä sekä urbaanin yksinäisyytensä kanssa. Esityksen teemaan vaikutti varmaankin tuonaikainen oma ja ystävieni poukkoilu ihmissuhteissa ja elämässä.

Irtiottoja

Mahdollisuus hallita esityksen kokonaisuutta tuntui Kiiskisen mukaan mielettömän hienolta. Seuraavaksi hän kirjoitti näytelmän Hengittämättä ja nauramatta, josta tehtiin myös elokuvaversio. Sittemmin Kiiskinen on myös opiskellut käsikirjoittamista.

- Kun olin jo jonkun verran kirjoittanut, minulle tuli palo siihen ja halusin oppia lisää. Opiskelin Tamkin ja Salfordin yhteisessä maisterinohjelmassa elokuvakäsikirjoitusta. Se oli todella valaiseva kokemus, koska siinä alkoi ymmärtää tarinan rakentamista syvällisemmin. Opiskelusta oli hyötyä myös näyttelijäntyölle ja ohjaamiselle.

Freelancerille kaikki työt ovat tervetulleita, mutta näyttelijäntyön kannalta maininnan arvoiseksi nousevat mm. Aku Louhimiehen vuosituhannen vaihteen jälkeen ohjaama televisiosarja Irtiottoja, Taru Mäkelän Pikkusisar, Juha Jokelan teatteriesitys Esitystalous ja Pirkko Saision TV-sarja Tehdas, jossa oli useita ohjaajia.

Tällä hetkellä Kiiskinen on mukana Niina Nurmisen luotsaamassa Forumteatteri Fortessa, joka tuo esityksiä yritys- ja muihin yhteisöihin. Esitysten tarkoituksena on tuoda provosoivalla tavalla esille jokin käsiteltävä aihe tai ongelma ja herättää keskustelua.

- Forumteatteri Fortessa olen saanut tehdä paljon monipuolisia rooleja ja olen siitä hyvin kiitollinen. Tällä hetkellä teemme esitystä, jonka avulla yritämme herättää yrityksiä ja kansalaisia ymmärtämään Ilmastonmuutoksen vakavuuden. Se on erityisen inspiroivaa.

Kysyttäessä, minkälaisia rooleja Kiiskinen haluaisi vielä tehdä, hän toteaa, että hänestä tuntuu kuin hän ei vielä olisi tehnyt paljon mitään.

- Viimeiset pari kolme vuotta olen lähinnä hoitanut lapsiani. Äitiyden ja oman taiteellisen työn välillä tuntuu olevan ikuinen ristiriita. Missään ei ole tarpeeksi. 

Nuoret teatterikorkeakoululaiset tuntuvat Kiiskisen mielestä niin taitavilta ja fiksuilta, ettei hän tiedä, kannattaako heitä lähteä neuvomaan. Siitä huolimatta hän kehottaa nuoria ottamaan taiteellisia riskejä.

- Kannattaa olla avoin ja muistaa, ettei vielä tarvitse olla valmis, vaan voi kokeilla kaikkea uutta ja oppia sen kautta. Eikä kannata rajoittaa itseään.