Photo: Jesse Salonen

Alumni Milka Timosaari: ”Minusta ei tullut taiteilijaa”

Milka Timosaari on TeaKista valmistunut teatterin tekijä. Valosuunnittelun koulutusohjelmassa vuosina 2008–2013 opiskellut Timosaari työskentelee tällä hetkellä Helsingin kulttuurikeskuksen Stoassa ja Vuotalossa tuotannonsuunnittelijana. Tätä ennen hän työskenteli Kanneltalossa valaistusmestarina ja teki keikkaa myös muihin kulttuurikeskuksen taloihin. Kulttuurikeskuksen seitsemästä talosta onkin nähtynä jo kaikki, Annantaloa lukuun ottamatta.

Vaikka koulusta saikin hyvin eväitä työelämään, pääsi työelämä kuitenkin yllättämään.

Opiskelujen aikana Timosaari vierasti kulttuurikeskuksia taideympäristöinä. Lisäksi valaistusmestarin työnimikekin vähän huvitti, sillä opinnoissa oli aina korostettu valaistusmestarin työskentelevän kiinteiden valaistusratkaisujen parissa ja valomestarin puolestaan tekevän esittävää taidetta.

- Työelämä ei kuitenkaan titteleistä välitä, Timosaari naurahtaa.

Omien sanojensa mukaan hän valmistui liian aikaisin Teatterikorkeakoulusta ja monta hyvää kurssiakin jäi kiireessä käymättä. Timosaari päätti saada opinnot purkkiin suositellussa ajassa, vaikkei hänellä ollut töitä odottamassa, eikä kukaan hoputtanut koulusta ulos. Viidessä vuodessa kuuluu valmistua maisteriksi, joten Timosaari valmistui. Hän tykkää tehdä asiat ajallaan. Niin kuin ne kuuluu tehdä.

Tästä voikin jo arvata, että Timosaari on kunnollinen, tunnollinen ja itseään kohtaan turhankin vaativa. Vaikka hän ei ole radikaali uranuurtaja, tässä haastattelussa hän kumoaa muutaman väitteen työelämästä.

 

Väite 1: Kukaan ei tule kotoa hakemaan

Paitsi Timosaaren tapauksessa. Tai no melkein, sillä ei häntäkään ihan kotoa töihin haettu. Risteilyltä sentään, kun vuonna 2013 Tomi Tirranen soitti Ryhmäteatterista.

- Moi, oon kuullut susta hyvää. Treenit alkoivat eilen ja me tarvittaisiin valosuunnittelija, puhelimessa sanottiin. Kyseessä oli Esa Leskisen ohjaama Jäniksen vuosi.

- Joo, olin hätäratkaisu, mutta ei sillä väliä. Jos on joskus tehnyt jotain hyvää, niin joku kuulee siitä kyllä. Puskaradio toimii.

Saatuaan työn Timosaari halusi tehdä kaikkensa tuon teatteriesityksen eteen ja työskenteleminen oikeassa teatterissa oli ihanaa. Porukka oli kannustava, hyväksyvä ja lämmin, eikä työntekeminen tuntunut työltä.

Ensimmäiseen väitteeseen kietoutuu myös toinen samankaltainen: ilman suhteita alalla ei pärjää. Karmaan on kuitenkin luottaminen, sillä hyvät teot moninkertaistuvat matkallaan takaisin.

Timosaari neuvoo nykyisiä opiskelijoita menemään, tekemään ja tutustumaan opintojen aikana niin paljon kuin vain mahdollista. Hän kuitenkin huomauttaa, ettei itse opiskeluaikana elänyt oppiensa mukaisesti.  Ylimääräiset illanistujaiset eivät tuntuneet omalta jutulta.

- Mutta niin hirveä kuin ajatus ”minglailusta”, sosiaalisesta koppuroinnista ja kokkaroinnista onkin, niin illanvietoissa on kuitenkin enemmän sosiaalista pöhinää kuin pelkässä opiskelemisessa ja koulussa käymisessä, hän toteaa.

Vaikka Timosaari olisi halunnut tehdä opiskelujen ohella alan töitä, hän ei tehnyt. Kaikkeen ei vain aika riittänyt, jos tahtoi välillä olla kotonakin. Opinnot veivät kaiken ajan, sillä koko viiden vuoden ajan opiskelua oli pääsääntöisesti yhdeksästä viiteen. Jonkin tasoisesta paniikkihäiriöstä kärsineelle Timosaarelle opiskelu oli rankkaa ja samalla aivan mahtavaa.

- Otin todella raskaasti, jos en heti oppinut kaikkea opetettavaa, hän toteaa.

Silti hän palaisi takaisin TeaKille opiskelemaan, milloin vain. Teatterikorkeakoulun ajat ovat piirtyneet kultaisina mieleen, ihan käytännön syistäkin. Valmistumisen jälkeen opiskeleminen on kallista ja kursseista voi joutua maksamaan suuria summia, Timosaari harmittelee.

 

Väite 2: Vakityöpaikkoja ei ole

.. ja vaikka olisikin, niin ne on jo viety. Ja kun ne vapautuvat, ne menevät muihin suihin.

Mutta niin vain kolme vuotta opintojensa päättymisestä Timosaarella on vakituinen työpaikka kulttuurikeskuksen Stoan ja Vuotalon tuotannonsuunnittelijana.

- Niin, vaikka Helsingin kaupungissa käydään läpi suurta organisaatiouudistusta, jonka vuoksi uusia tehtäviä ei juuri laiteta hakuun. Tämän lisäksi sain työn, vaikka olen piirua vaille 30-vuotias nainen. Ei tällaista mahdollisuutta enää toista kertaa tarjota, hän toteaa tyytyväisenä.

Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Temen jäsenkunnasta 50 % toimii freelancereina, esimerkiksi tehden keikkoja, tuntityötä ja työskennellen määräaikaisissa työsuhteissa. Timosaari kuuluu nyt tämän kolikon toiselle puoliskolle.

Uusi työ hakee vielä muotoaan, sillä Timosaari on toiminut siinä vasta parisen kuukautta. Työ kulttuurikeskuksessa tuntuu kuitenkin hyvältä, lähes unelmaduunilta, hän sanoo. Työtehtävissä on vaihtelua, sillä toimenkuva napsahtaa tuottajien ja teknisten työntekijöiden väliin jäävään koloon.

- Tuottajat eivät välttämättä ymmärrä kaikkea tekniikasta, eivätkä tekniikan työntekijät saa tuottajilta niitä tietoja, joita haluaisivat. Työtehtäväni luotiin tämän harmaan kentän täyttämiseksi.

Työpäivät sisältävät muun muassa työvuorolistojen laatimista, taiteilijaryhmien kanssa kommunikoimista, investointeja, koordinointia, kehitystyötä. Suomeksi sanottuna siis toimistotyötä, mutta Timosaaren suureksi iloksi myös valomestarina toimimista. Sitä mitä hän alun alkujaankin halusi tehdä.

Kulttuurikeskuksessa työskennellessään Timosaari näkee useammat puolet taiteilijan työstä. Kulttuurikeskuksen toiminta on käytännössä esimerkiksi työskentely- ja esiintymistilojen tarjoamista taiteen eri tekijöille, avustusten myöntämistä, kulttuurin tuottamista sekä kulttuuripolitiikassa toimimista kulttuurin edistämiseksi. 

- Kulttuurikeskuksessa tehdään hyvää työtä ja siellä halutaan tarjota mahdollisuuksia taiteilijoille. Onhan siellä myös sitä byrokratiaa, hallinnollista puolta ja nopeaan tahtiin tekemistä. Näitä asioita, joita nuorempana kulttuurikeskuksissa vierastin.

 

Väite 3: Viisi vuotta TeaKissa tekee taiteilijan

Timosaari tutki aikoinaan opinnäytetyössään intuitiota valosuunnittelijan työssä. Opinnäytteen ohjaaja neuvoi, että kannattaisi haastatella jotakuta jo pidempään alalla ollutta työnteosta ja siitä, miten intuitio on arkipäivässä läsnä.

Timosaari ei tietenkään kuunnellut, vaan päätti tutkia aihetta oman työskentelynsä kautta. Opiskelijan kuvitelmat intuitiosta olivat kuitenkin kaukana konkareiden kokemuksista, Timosaari tajuaa nyt. Intuitio näyttäytyy aika erilaisena, kun esitykseen on viisi minuuttia eikä biisilistaa ole. Silloin valaisijan intuitio ja vaisto ovat nopeaa toimintaa ja hetkessä tehtyjä päätöksiä. Toisenlaista kuin opiskeluaikojen Timosaari kuvitteli.

- Työelämässä minulle konkretisoitui se, että saahan sitä aina puhua. On kuitenkin eri asia, miten oikeasti hommat tehdään. Haastatellessani muita olisin voinut oppia paljon työelämästä.

Työn tekeminen olikin vähemmän taiteellista, kuin idealistinen opiskelija oletti.

Timosaaresta ei tullut taiteilijaa viiden vuoden pyörityksessäkään. Ei vaikka hän kirjoitti kuinka monta esseetä siitä, millaista on olla taiteilija ja siitä, mitä taide on.

- Olen ollut taiteilijana hakemalla haettu, tekemällä tehty. Mieluummin kutsun itseäni esittävän taiteen tekijäksi, sillä siinä on erilainen sointu kuin taiteilijassa.

Taiteilijana oleminen ei ole hänelle mikään joko tai - asia.

- Tekijyyskin voi olla hyvin taiteellista. Olen miettinyt, että mikä minusta tekee jossain tilanteessa taiteilijan ja toisessa tilanteessa jonkun muun? Koska en osaa määritellä tätä itselleni, en koe mielekkääksi kutsua itseäni taiteilijaksi, Timosaari tuumaa.

Hän ei kuitenkaan hylkää taiteilijuutta kokonaan. Ehkäpä hän löytää sen itsestään tulevaisuudessa, kun maailma on nähty ja elämää eletty.

- Tai sitten en löydä. Eihän se ole mistään pois, hän toteaa.

Taiteilijan työ tarkoittaa usein myös freelancerina työskentelemistä, eikä se sovi Timosaaren luonteelle parhaiten. Ajatus apurahojen hakemisesta ja jatkuvasta elämän epäsäännöllisyydestä ja epävarmuudesta eivät innosta Timosaarta. Toiset voivat työskennellä niin ja jopa nauttia olostaan, mutta Timosaari hyväksyy, ettei hän kuulu tähän joukkoon.

Nyt on näiden töiden aika. Nyt on hyvä.