Photo: Jyrki Sinisalo

Alumni Jyrki Sinisalo: ”Valosuunnittelijoilla on peiliin katsomisen paikka”

Mitä opiskelit?

Ensimmäisiä kertoja opiskelin Teatterikorkeakoulussa niin sanottuja lyhytkursseja 80-luvulla. Vuonna 1997 suoritin PD-tutkinnon (professional development) valosuunnittelun ja äänen koulutusohjelmassa.

Maisteriopinnot aloitin vuonna 2008 ja valmistuin valosuunnittelun koulutusohjelmasta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2011. Tällä hetkellä haaveissani olisi päästä tohtorikoulutukseen opiskelemaan.

Olen opiskellut kaikki nämä opintoni työn ohessa, mikä on ollut mahdollista työnantajieni suhtautuessa positiivisesti opiskeluuni.

Olen koko työikäni tehnyt teatteria. Työskentelin Vihreä Omena –nukketeatterissa vajaan 20 vuoden ajan, ja olen työskennellyt nyt myös Metropolia ammattikorkeakoulussa niin ikään saman pituisen ajan.

 

Missä olet työskennellyt valmistumisen jälkeen?

Valmistuttuani VÄS:ltä jatkoin työskentelyäni Metropoliassa, vain titteli vaihtui esitystekniikan lehtoriksi.

Työni tarkoittaa käytännössä monimuotokoulutuksen suunnittelua ja opinnäytetöiden ohjausta, sekä avoimen AMK:n opintojen kehittämistä. Työtehtäväni eivät ole juurikaan muuttuneet koulutuksen jälkeen. Koulutus antoi lisää jaksamista arkiseen puurtamiseen.

 

Olisitko toivonut opetukseen jotain sellaista sisältöä, jota et opintojen aikana saanut?

Näen edelleen opintojen olevan ikään kuin jonkinlaisella tarjottimella, jolta minun tehtäväni on poimia niitä opintoja, jotka täydentävät omaa osaamistani. Parhaimmillaan osaan samalla hakeutua oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Mielestäni olen saanut täysimääräisesti juuri sellaista opetusta, jota olen halunnut.

Tähän pitäisi lisätä - kuka kantaa vastuun alalla toimivien täydennyskoulutuksesta? Onko valosuunnittelijan työ muuttunut sellaiseksi, että kun kerran valmistut, niin täydennyskoulutusta ei tarvita? Alan aivan ydinkysymys on, miten alalla toimivat saadaan jaksamaan työhistorioidensa eri käänteissä.

 

Millaisia neuvoja antaisit nykyopiskelijoille?

Verkostoituminen mahdollisimman monen kanssa jo opiskeluaikana on avain työllistymiseen. Vanha sanonta ”työ tekijäänsä neuvoo” pitänee paikkansa. Kun on hyvät lähtötiedot työskentelytavoista, niin loppu hoituu kuin itsestään. Asenne kohdalleen.

Peräänkuuluttaisin oman ammattialan sanoittamista - sekä kirjoittamalla, että osallistumalla aktiivisesti alasta käytävään keskusteluun. Jos aikoo työskennellä valosuunnittelun alalla tulevaisuudessa, niin nämä taidot nousevat arvoon arvaamattomaan monella eri tavalla.

Nyt näyttää siltä, että käytävä keskustelu on yleistä hölinää, perusteluista puhumattakaan. Muutosta odotellessa.

 

Millaisena muistat opiskeluaikasi Teatterikorkeakoulussa?

Opiskeluaikanani opiskeluilmapiiri oli hyvä aikuisopiskelijaa ajatellen.

Minulle mieleenpainuvimpia kursseja olivat Valo kuvataiteena ja Galleriavalaisu. Molemmat kurssit avasivat uuden oven teatterimaailman kyllästämälle työuralleni ja olin uuden asian äärellä.

Valo kuvataiteena -kurssi oli hyvin rakennettu kokonaisuus, joka sisälsi hienojen luentojen lisäksi työpajoja, joissa työstettiin omia teoksia. Kyseinen kurssi on siivittänyt minut pitämään muutaman näyttelyn valmistumiseni jälkeen. Työstän parhaillaan seuraavaa näyttelyäni.

Galleriavalaisemisessa pääsin tutustumaan lainalaisuuksiin galleriavalaistuksessa, joista on ollut hyötyä myös nykyisessä työssäni esitystekniikan lehtorina.

Edelleen pohdin, mikä on valosuunnittelijan asema teatterituotannossa. Minulle valitettavasti valosuunnittelija työ näyttäytyy edelleen ohjaajan apukätenä olemisena.

Kyse on todennäköisesti siitä, että alalla työskentelevät eivät ota paikkaansa riittävän tanakasti, eikä osata sanoittaa omaa taiteellista toimintaa. Kun ei osaa perustella omaa työskentelyään, ei voi paljon vaatia ymmärrystä muiltakaan.

Tässä olisi valosuunnittelijoilla peiliin katsomisen paikka.