Photo: Petri Summanen

Aistien asiantuntijuutta

Taiteilijan osaaminen on yhteiskunnassa alihyödynnetty voimavara. Taiteilijan katse voi paljastaa yhteiskunnan piileviä rakenteita tai aloittaa kulttuurisen muutoksen. Tutkimus haastaa taiteilijoita puhumaan rohkeasti ja ottamaan paikkansa julkisessa tilassa.

 

“Helsinki, Ylä-Malmin tori, torstai 16.5., klo 10.17. Aurinko häikäisee vaikka on kylmä. Joku kantaa painavia ostoksia muovipussissa ja joutuu välillä vaihtamaan kättä.”

 

Esimerkiksi näin voisi kuulua ote yhteiskirjoittamiskokeesta, jonka kuvataiteilija Lena Séraphin järjestää Venetsiassa tutkimuspaviljongin yhteydessä kesäkuussa. Kokeessa kirjoittajat asettuvat mihin tahansa julkiseen tilaan, havainnoivat ympäristöään ja kirjoittavat havaintonsa ylös 72 tunnin ajan. Taukoja saa pitää.

Menetelmä perustuu ranskalaisen kirjailijan Georges Perecin 1970-luvulla tekemään kokeeseen. Perec kirjoitti yksin, kotikulmillaan Pariisissa. Séraphinin työpajaan osallistuvista osa kirjoittaa Venetsiassa, osa esimerkiksi ruotsalaisella Marksjön suolla, osa Malagassa.

Harjoitus on kaikille avoin, joten kuka tahansa voi ottaa kynän ja lehtiön käteen. Paikalla ei ole väliä, kunhan se on julkinen. Vain ajankohdan kesäkuun puolivälissä pitää olla kaikille sama. Tavoitteena on että lopuksi graafikko kokoaa teksteistä eräänlaisen kartan tai aikajanan.

Mitä tekemistä havaintojen kirjaamisella sitten on taiteellisen tutkimuksen kanssa?

“Kirjoittaminen on usein yksin tehtävää toimintaa. Tutkimme sitä, miten tietoisuus siitä, että muutkin kirjoittavat, vaikuttaa siihen miten itse kirjoitan. Yksi kysymys kuuluu, onko meidät ohjelmoitu näkemään tiettyjä asioita ja sivuuttamaan toiset”, Séraphin sanoo.

 

Taide ei ole pelkkä tuote

Séraphinin vetämä yhteiskirjoittamisharjoitus WordingCollaborative Writing in Public Space on osa viiden ilmaisen, kaikille avoimen työpajan sarjaa, joka toteutetaan kesäkuussa Taideyliopiston tutkimuspaviljongissa Venetsiassa.

Kokonaisuuden nimi on Disruptive Processes, jonka voi kääntää vaikkapa liikkeellepaneviksi tapahtumasarjoiksi. Ryhmässä on mukana kymmenen kokenutta taiteilijaa, jotka tulevat Suomesta ja Ruotsista. Useimmat heistä ovat kuvataiteilijoita, mutta mukana on myös tanssi- ja teatterialan taiteilijoita.

Kaikkia työpajoja yhdistää se, ettei Venetsiaan viedä juurikaan teoksia tai muutakaan valmista, vaan ryhmä tekee taidetta ja tutkimusta yhdessä paikan päällä. Taustalla on ekologinen ajattelu ja kriittinen suhtautuminen institutionaalisen taidemaailman käytäntöihin, kuten näyttelyihin.

“Haluamme muuttaa käytäntöjä niin, että näyttelytila onkin paikka, jossa tehdään asioita yhdessä”, Séraphin sanoo.

Séraphinin mukaan taide ei ole pelkkä tuote, vaan olennainen osa demokraattista yhteiskuntaa. Siksi myös taiteilijoiden tulisi näkyä julkisilla paikoilla ja olla nykyistä enemmän mukana julkisessa keskustelussa.

“Demokratia ei ole mikään periaate, joka on itsestään voimassa. Siihen kuuluvaa sananvapautta pitää käyttää myös kuuntelemalla toisia”, hän sanoo.

 

Taiteilija on katsomisen asiantuntija

Sananvapauden käyttäminen julkiseen keskusteluun osallistumalla ei ole taiteilijalle välttämättä helppoa. Taidelehtiä on Suomessa vähän, ja niiden yleisöt ovat pienet. Näyttelyissä käy rajallinen joukko ihmisiä. Suurten sanomalehtien palstoilla puhuvat ekonomistit ja poliitikot, ja sosiaalisen median keskustelut ovat yhtä huutamista.

Osallistumisen tapoja on kuitenkin monia. Lena Séraphin esimerkiksi osallistuu asiantuntijana luokanopettajankoulutukseen projektissa, jossa kehitetään taidetta opettamisen työkaluksi. Hänen roolinsa on pedagogin työparina havainnoida opetustilanteita ja tuoda niihin vuorovaikutuksen keinoja taiteesta. Taiteilija onkin hänen mukaansa katsomisen ja ajattelun asiantuntija.

“Jo opiskellessani aavistin, että ehkä ennen kuin voi oppia maalaamaan, pitää oppia katsomaan. Taiteilija voi havainnoida yhteiskunnan rakenteita uudesta ja usein ruumiillisesta näkökulmasta”, hän sanoo.

Samaa mieltä on Taideyliopiston esittämiskäytäntöjen ja tilallisuuden professori Anna-Kaisa Rastenberger. Venetsian tutkimuspaviljongin switchboardissa eli ohjausryhmässä toimivan Rastenbergerin mukaan taiteellinen ilmaisu vaatii “häkellyttävän määrän” ajattelua.

“Visuaalisessa taiteessa on paljon sellaista, mikä ei helposti taivu sanalliseen muotoon. Kuitenkin taiteilijat ja varsinkin taiteellisen tutkimuksen tekijät siihen kyllä pystyvät”, hän sanoo.

 

Taide itsessään on radikaali kannanotto

Julkisessa keskustelussa taiteilijaan voi kohdistua vähättelyä. Puhutaan apurahataiteilijoista ja keskustellaan siitä, kannattaako taide – vaikka jo aikaa sitten on todistettu, että kyllä kannattaa, sekä ihmisten hyvinvoinnin että kansantalouden kannalta.

Anna-Kaisa Rastenbergerin mukaan jo taiteilijan uran valitseminen itsessään on kannanotto ja poliittinen teko. “Taiteilijan toimeentulo on epävarmaa, eikä luvassa ole suoraa urapolkua. On radikaalia politiikkaa olla taiteilija”, hän sanoo.

Rastenbergerin mukaan yhteiskunta tarvitsee taiteilijoita juuri nyt, ehkä enemmän kuin koskaan. Taiteen avulla voi tehdä näkyväksi asioita ja rakenteita, joihin poliittinen päätöksenteko kohdistuu. Esimerkkinä hän mainitsee ympäristön tilan ja ilmastonmuutoksen. Jotta ihmisten kulutustottumukset ja koko jatkuvaan talouskasvuun perustuva ajattelu voivat muuttua, tarvitaan taiteilijoiden osaamista, visioita ja kykyä nähdä tulevaisuus toisin.

“Tarvitaan nopeita muutoksia, ja ne lähtevät kulttuurisesta ymmärryksestä. Kun iso joukko ihmisiä tekee päätöksiä yhdessä, voivat kulttuuriset keinot olla siinä yllättävän merkittäviä. Taiteessa asiat ottavat uuden muodon, joka vaikuttaa eri tavalla kuin paasaaminen tai muut vakuuttelustrategiat”, hän sanoo.

 

FAKTA

Venetsiassa kohtaavat usean alan osaajat

– Taideyliopiston tutkimuspaviljonki Venetsiassa nostaa esiin taiteellisia tutkijoita, joilla on asiantuntemusta usealta eri alalta. Tutkimuspaviljongissa nousee esiin esimerkiksi ekologiaan liittyviä aiheita, kuten ilmaston lämpeneminen, luonnon monimuotoisuus, kollektiivisuus ja posthumanismi, eli ihminen lajina muiden joukossa.

Disruptive Processesin käsittelemät aiheet vaihtelevat feminismistä kaupunkitilan aistimiseen ja yhteisen kokoontumispaikan eli Temporary Agoran rakentamiseen kuvanveistäjä Anni Laakson kanssa.

– Useassa tutkimuspaviljongin projektissa pohditaan myös turismin ja taideturismin haittoja. Yksi kantaaottavimmista on ruotsalaisen taiteilijakaksikon akcg:n (anna kindgren ja carina gunnars) Where did art go?/get lost! -työpaja osana Disruptive Processes -ryhmän työtä. Työpajassa pohditaan, onko taide nykyään markkinatalouden tuote tai konsepti, jota voidaan kuljettaa näytteille paikasta toiseen.

 

Lue myös artikkelisarjan muut osat:

 

Lisätietoa Taideyliopiston tutkimuspaviljongista Venetsiassa ja kaikista sen tutkimussoluista sekä Disruptive Processes -työpajoista löydät osoitteesta researchpavilion.fi

 

Teksti: Mervi Itkonen / Kaskas Media