Photo: Nikolai Østergaard

“Yhtyelaulussa tärkeintä on yhteistyö” – australialaistenori Paul Bentley-Angell tulee opettamaan Sibelius Summer Academy -kesäkoulussa

Australialaistenori Paul Bentley-Angell on Theatre of Voices -lauluyhteen jäsen. Elokuussa hän saapuu lauluyhtyeensä kanssa Suomeen opettamaan Sibelius Summer Academy -kesäkurssilla.

Merkittävä käännekohta Bentley-Angellin uralla oli muutto Australiasta Eurooppaan vuonna 2010.

– Suuntasin Eurooppaan viimeistelemään opintojani ja tekemään uuden alun esiintyjänä. Aluksi kävin lukuisissa koelauluissa löytääkseni töitä yhtyelaulajana. Olin onnekas kun koelauluissa tärppäsi useidenkin taiteellisten johtajien kanssa. Yksi heistä oli Theatre of Voices -yhtyeen johtaja Paul Hillier.

– Näiden koelauluonnistumisten myötä minulla on ollut etuoikeus esiintyä maailman maineikkaimmissa konserttitaloissa ja -saleissa, kirkoissa sekä festivaaleilla.

Bentley-Angell kokee musiikin olevan nautinnollisimmillaan kun se on tehty yhtyeen voimin. Hän soitti nuorena selloa useiden vuosien ajan ja esiintyi orkesterien ja kamariyhtyeiden kanssa. Tämä ei kuitenkaan vetänyt vertoja a cappella -yhteiden kanssa työskentelylle. Lopulta laulaminen vei voiton.

– Lauluäänessä humaanius on aina läsnä. Yhtyelaulussa minua kiehtoo se, miten useat laulajat työskentelevät yhdessä yhteisen päämäärän eteen ja palvelevat kokonaisuutta, kuitenkin samaan aikaan säilyttäen oman persoonallisen laulutekniikkansa ja taiteilijuutensa. Kun tämä tehdään hyvin, lopputulos on enemmän kuin osiensa summa.

Bentley-Angell kertoo odottavansa innolla työskentelyä Sibelius Summer Academy -kesäkoulun lauluopiskelijoiden kanssa.

– Toivon, että voimme keskittyä kokonaisuuden palvelemisen harjoittelemiseen. Yhtyelaulussa tärkeintä on yhteistyö. Tämän ajatuksen haluan välittää opiskelijoilleni.

Theatre of Voices: Päätöskonsertti, Musiikkitalossa la 24.8. klo 17.00

www.sibeliussummeracademy.fi
#sibeliussummeracademy
Facebook: @sibeliusummeracademy