Tanssin koulutusohjelma

Tanssin kandidaatin koulutusohjelma koostuu kolmen lukuvuoden intensiivisistä lähiopinnoista. Opinnot kehittävät opiskelijan itsenäistä ja reflektiivistä taiteilijuutta, esiintyjäntaitoa ja koreografista kykyä luoden valmiuksia toimia tanssitaiteen moninaisissa ja muuttuvissa toimintaympäristöissä.

 

Opiskelu

Tanssitaiteen kandidaatin tutkintoon johtava koulutus on kolmivuotinen (180 op) ja se suoritetaan tanssin koulutusohjelmassa. Tanssin koulutusohjelma on tanssin taiteellinen peruskoulutus. Se antaa valmiuksia toimia tanssin kentällä moninaisissa ammattitehtävissä sekä valmiuden pyrkiä tanssin alan maisteriopintoihin. Tavoitteena on, että opiskelijasta kasvaa oman taiteenalansa itsenäinen tekijä, joka hahmottaa taiteellisen suuntautuneisuutensa ja pystyy sijoittumaan tanssikentälle sen taidetta ja rakenteita omalla työllään kehittävänä ja uudistavana tekijänä. 

Opetussuunnitelma
Opinnoissaan opiskelija kehittyy esiintyjänä ja tanssintekijänä. Hän saa monipuolisia valmiuksia tehdä nykytanssia niin tanssijan kuin tanssintekijän positioista. Hän opiskelee koreografiaa ja kompositiota sekä kohtaa moninaisia nykyesityksen muotoja ja niiden luomisen metodeja.
Taiteelliset projektit
Opintojensa aikana tanssin koulutusohjelman opiskelija tekee taiteellisia demoja ja esityksiä yksin ja yhdessä muiden tanssin ja koreografian opiskelijoiden kanssa. Hän tekee yhteistyötä taiteellisissa projekteissa myös Teatterikorkeakoulun muissa koulutusohjelmissa opiskelevien opiskelijoiden kanssa.

Hakeminen

Tanssin koulutusohjelmaan otetaan opiskelijoita joka toinen vuosi. Tiedot valintojen aikatauluista ja kriteereistä julkaistaan vuosittain ilmestyvässä valinta-oppaassa. Seuraava haku tanssin koulutusohjelmaan on keväällä 2020.

Opiskelijavaihto

Tanssin BA-opiskelijan on mahdollista sisällyttää kansainvälistymisosio opintoihinsa. Kansainvälistyminen voi olla esimerkiksi opiskelijavaihtoa kansainvälisessä Erasmus vaihtosopimuksen partnerikoulussa. Tanssin koulutusohjelman opiskeluympäristö on kansainvälinen ulkomaalaisten vaihto-opiskelijoiden ja kansainvälisten opettajavieraiden myötä.

Opettajat

Tanssitaiteen professori
Nykytanssin lehtori
Nykytanssin lehtori
Yliopistonlehtori

Tanssin tuntiopettajat ja vierailevat opettajat

Tanssin tuntiopettajat ja vierailevat opettajat

Tanssin koulutusohjelman vierailevia opettajia ja taiteilijoita 2014–2017
Mikael Aaltonen, Otto Akkanen, Eeva Anttila, Hanna Brotherus, Giorgio Convertito, Lotta Emanuelsson, Cris af Enehielm, Stina Engström, Tuomas Fränti, Laura Frösen, Niko Hallikainen, Tomi Humalisto, Maria Ines Villasmil, Karin Jameson, Virpi Juntti, Anna Jussilainen, Leena Kalk, Aune Kallinen, Maria Kilpi, Mari Kätkä, Hanna Käyhkö, Ray Langenbach, Laura Lehtinen, Pia Lindy, Miika Luoto, Anne Makkonen, Jukka O. Miettinen, Kirsi Monni, Eeva Muilu, Marketta Murtomäki, Ulla-Mari Mäkelä, Mirva Mäkinen, Jussi Nousiainen, Susanna Nurminen, Fornier Ortiz, Liisa Pentti, Hanna Pohjola, Pilvi Porkola, Mary Prestidge, Linda Priha, Iiris Raipala, Janina Rajakangas, Satu Rekola, Susan Rethorst, Liisa Risu, Harriet Sevelius, Laura Sipilä, Ervi Sirén, Katri Soini, Jukka Tarvainen, Terhi Vaimala, Anita Valkeemäki, Raisa Vennamo, Olli Virtaperko

Opiskelijat

Vuosikurssi 2018-2020

Iris Blauberg
Arttu Halmetoja
Vilma Hartikainen
Iiris Hilden
Linda Holma
Sakari Kinnunen
Essi Koivula
Lotta Mirtti
Sofia Sharifi
Mia-Maria Sinkkonen
Jussi Ulkuniemi
Maija Viipuri
Bruno Zambrano

sekä vaihto-opiskelijat:
Ivana Bojanić
Dora Brkarić 

Vuosikurssi 2016–2019

Janna Loukas
Kalle Lähde
Kardo Shiwan
 

Vuosikurssi 2014-2017

Pönkä Saila

 

Valmistuneet

Viimeisimmät tanssin koulutusohjelmasta valmistuneet

Vuosikurssi 2014-2017

Matilda Aaltonen
Johannes Hiltunen
Tero Hytönen
Ella Koikkalainen
Marika Peura
Kalle Pulkkinen
Aino Purhonen
Salla Rytövuori
Laura Sorvari
Anna Stenberg
Jussi Suomalainen
Antti Nieminen

Vuosikurssi 2016-2019

Akim Bakhtaoui
Nooa Kekoni
Suvi Kellonimie
Siiri Kortelainen
Iiris Laako
Elisa Lejeune
Verna Norlund
Jessica Piasecki
Sofia Suomalainen
Sonja Simojoki
Veera Snellman

Alumni- ja kummitoiminta

Alumni- ja kummitoiminta

Teatterikorkeakoulusta valmistuneet entiset opiskelijat perustivat 28.4.2010 Teatterikorkeakoulun alumniyhdistyksen. Teatterikorkeakoulun alumnit – Teaterhögskolans alumner -yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää yhteyttä Teatterikorkeakoulussa opiskelleiden kesken, pitää yhteyttä Teatterikorkeakouluun ja tukea sen pyrkimyksiä sekä lujittaa esittävien taiteiden asemaa. Alumniyhdistys järjestää tilaisuuksia, tiedottaa jäseniään Teatterikorkeakoulun toiminnasta ja tavoitteista sekä kiinnittää yhteiskunnan ja yleisön huomiota Teatterikorkeakoulun toimintaan ja kehittämiseen. 

Tanssin alumnit

Tanssin koulutusohjelmien alumniyhteistyön muotoja ovat esimerkiksi tutkinto-opiskelijan kummitoiminta, vierailevat opettajat, työharjoittelupaikkojen tarjoaminen, maisteriopiskelijan opinnäytteen tarkastaminen, yhteistyö opintoihin kuuluvan esitystoiminnan alueella, yhteistyö laitoksen kansainvälisten opettajavierailujen puitteissa, tietojen saaminen demoista, avoimista luennoista, kansainvälisistä vieraista sekä alumnitapaamisista.

Tanssin koulutusohjelmat järjestävät alumnitapaamisia kaksi kertaa lukuvuodessa, syksyisin ja keväisin.

Kummitoiminta

Tanssin koulutusohjelman opiskelijat voivat pyytää opiskeluaikaiseksi mentorikseen eli kummikseen jonkun koulutusohjelmasta valmistuneen. Kummit sitoutuvat seuraamaan opiskelijan opiskeluun liittyviä esityksiä ja demoja sekä toimimaan keskusteluapuna tarpeen mukaan.

Online materiaalit

Tanssijantaiteen koulutusohjelmat tuottavat vuosittain useita yleisöesityksiä. Tämän lisäksi ohjelmat ovat mukana pitämässä yllä alan keskustelua. Ne järjestävät avoimia yleisöluentoja, joiden videotaltionnit ovat vapaasti katseltavissa. Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen koulutusohjelmien Kinesis -julkaisujan teoksista osa on luettavissa internetissä. Monet väitöstutkimuksista ovat myös luettavissa netissä, Acta Senica -julkaisusarjan sivuilla. Julkaisuja voi ostaa Unigrafian verkkokaupasta. Lisäksi tanssin koulutusohjelmat julkaisevat uutiskirjeitä sidosryhmilleen ja muille kiinnostuneille.

Kinesis-julkaisut

Kinesis-julkaisut

Kinesis on Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen koulutusohjelmien julkaisusarja. Sarjan julkaisuja voi ostaa Teatterikorkeakoulun kirjastosta ja tilata Unigrafian verkkokaupasta osoitteesta https://shop.unigrafia.fi. Osa Kinesis-julkaisuista on luettavissa myös internetissä.

Kinesis-julkaisujen luettelo

2018

 

2017

2015

2014

2012

 

Yhteystiedot

Jan-Peter Kaiku
Suunnittelija


Soile Lahdenperä
Koulutusohjelmavastaava


Rita Heino
Opintosihteeri (opetuksen käytännön järjestelyt, talousasiat, opintorekisterin päivittäminen)