Timo Alakotila & Johanna Juhola Duo: Amicum Levynjulkaisukonsertti
Timo Alakotila ja Johanna Juhola esittävät uuden albuminsa sävellyksiä.

Pianisti, säveltäjä Timo Alakotila ja harmonikkataiteilija, säveltäjä Johanna Juhola juhlistavat uuden albuminsa julkaisua.
Konserttiohjelmistossa on molempien duon jäsenten laatimia, pelimannimusiikin rytmityyppeihin perustuvia sävellyksiä sekä perinteisiä pelimannikappaleita ja näiden pohjalta improvisointia. Juholan ja Alakotilan sävelkieli on yhtäaikaa juurevaa ja perinnetietoista, mutta kantaa mukanaan molempien taipumusta fuusioida useita itselle rakkaita tyylejä osaksi sävellysten harmonioita ja fraseerausta.
Julkaistava levy on osa Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmän julkaisusarjaa ja levyn materiaali pohjautuukin Alakotilan kehittämään pelimanni-improvisaatiometodiin, jota hän Sibelius-Akatemiassa opettaa. Alakotilan ja Juholan ensimmäinen pelimanni-improvisaatioon keskittynyt albumi ”Vapaassa tilassa” julkaistiin vuonna 2007, jolloin improvisoituja sooloja esiintyi vielä melko niukasti kansanmusiikkiäänitteillä. Silloin mukana vierailijoina olivat esim. Aili Ikonen ja Pekka Kuusisto. Tällä kertaa duo luottaa kahden soittajan voimaan ja duosoiton tuomaan vapauteen.
Alakotila ja Juhola ovat soittaneet yhdessä lähes 20 vuotta ja esiintyneet laajalti Suomen lisäksi muissa Pohjoismaissa, Euroopassa ja Arabiemiraateissa.
www.timoalakotila.com | FB @ timoalakotilaofficial
www.johannajuhola.net | FB/IG/Youtube @johannajuholamusic
Ohjelma
- Levyn ohjelma:
1. Lupa tanssia (Juhola) 3:38
2. Ground Tangue (Alakotila)4:24
3. Polska från Sexdrega (Trad.) 6:21
4. Amicum (Alakotila) 6:43
5. Kolmiaskel (Juhola) 4:23
6. Helianthus (Juhola) 4:13
7. Vesi (Alakotila) 3:54
8. Polska efter Lejsme Per (Trad.) 4:28
9. Siliavalssi (Trad.) 4:13
10. Rauhan polska (Juhola) 5:03
Esiintyjät
- Johanna Juhola: harmonikka, sävellykset
- Timo Alakotila: piano, sävellykset
Albumi on osa Sibelius-Akatemian kansanmusiikin julkaisusarjaa. Se käsittelee improvisaatiota pelimannimusiikissa ja liittyy myös molempien esiintyjien improvisaatio-ja muuhun opetukseen.
Lisätiedot: Tiina Halonen, tiina.halonen@uniarts.fi
Kansanmusiikkia Sibelius-Akatemiassa 40 vuotta!
Soitto, laulu ja tanssi kuuluvat kaikille! Kansanmusiikin taidetta, pedagogiikkaa ja tutkimusta tuovat vuoden aikana esiin niin aineryhmän opiskelijat, opettajat, alumnit kuin emerituksetkin. Seuraa juhlavuoden viestintää koulutusohjelman sosiaalisen median kanavista. Tervetuloa osallistumaan, kuuntelemaan, keskustelemaan ja juhlistamaan kansanmusiikin yliopistokoulutuksen merkkivuotta!
Mannerheimintien peruskorjaus
Mannerheimintien peruskorjaus alkaa maanantaina 6.3. Postikadun ja Runeberginkadun välisellä katuosuudella.
Peruskorjauksen aikana kulku Musiikkitalolle Mannerheimintien suunnasta hankaloituu. Suosittelemme varaamaan saapumiseen riittävästi aikaa ja käyttämään mahdollisuuksien mukaan Kansalaistorin puoleista sisäänkäyntiä. Tämän hetken tiedon mukaan Mannerheimintien sisäänkäynti pysyy myös käytössä koko remontin ajan, mutta jalankulkureitit voivat olla ajoittain haastavia.
Suosittelemme seuraamaan tietyömaan virallisia tiedotuskanavia, joista löytyy ajantasaisin tieto.