Theobald Böhm, huilun jättiläinen

Sibelius-Akatemian huiluopiskelijat esittävät Theobald Böhmin musiikkia.

Saksalainen Ludwig Böhm kertoo esi-isänsä Theobald Böhmin huiluntäyteisestä elämästä ja uraauurtavista keksinnöistä. Sibelius-Akatemian huiluopiskelijat esittävät Theobald Böhmin musiikkia.

Theobald Böhm (1794-1881) tunnetaan erityisesti modernin poikkihuilun kehittäjänä. Böhmin vuonna 1847 kehittämä huilumalli on edelleen käytössä jokseenkin sellaisenaan. 

Theobald Böhm on kaikkien aikojen tunnetuin huilunrakentaja. Böhm oli myös yksi aikansa merkittävimmistä huiluvirtuooseista ja arvostettu pedagogi. Hän oli myös varsin tuottelias säveltäjä ja sovittaja. Lisäksi hän oli keksijä, monipuolisesti tuottelias idealinko ja yleisnero. 

Theobald Böhmin pojanpojanpojanpoika Ludwig Böhm kertoo kuuluisan esi-isänsä monipuolesta ja runsaasta elämäntyöstä kuvien avulla. Esitys on englanninkielinen. 

Sibelius-Akatemian huiluopiskelijat ja kamaripianistit soittavat Theobald Böhmin tuotannosta valikoituja herkkupaloja.

Ohjelma

Souvenir des Alpes no. 5 op. 31, Andante Pastorale                      
Senja Mäki, huilu
Matilda Kärkkäinen, piano

The life of Theobald Böhm with pictures, presented by Ludwig Böhm 

Pot-pourri de valses op. 18
Tuule-Helin Krigul, huilu
Naoko Ichihashi, piano

Väliaika

Concertante op. 7
Dain Song and Saara Lehtinen, huilu
Matilda Kärkkäinen, piano

Böhm-Stuntz Adagio (Elégie op. 47)
Elina Ceprova, huilu
Naoko Ichihashi, piano

Three Duos of Mendelssohn and Lachner
Susanne Rull and Cliodhna Scott, huilu
Naoko Ichihashi, piano

Böhm-Schubert: Ständchen
Janette Leván, alttohuilu
Mariko Furukawa, piano

Flute choir:

Böhm-Rossini: La Serenata
Böhm-Weber: Sonatine

Huilut: Elina Ceprova, Vilma Keikkonen, Tuule-Helin Krigul, Saara Lehtinen, Susanne Rull, Cliodhna Scott
Alttohuilut: Julia van der Haagen, Arttu Jauhiainen, Janette Leván, Senja Mäki, Dain Song
Naoko Ichihashi, piano

Theobald Böhm

Esiintyjät

  • Sibelius-Akatemian huiluopiskelijoita ja kamaripianisteja

Lisätiedot: Petri Alanko, petri.alanko@uniarts.fi

Ajankohta

28.3.2023 klo 19:00 – 21:00

Sijainti

Camerata

Mannerheimintie 13a

00100 Helsinki

Musiikkitalo

Katso konsertti maksutta suorana lähetyksenä

Liput

Vapaa pääsy

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet