Taidepiste: Tilaa kasvaa – Nuorten pärjääminen ja harrastusten merkityksellisyys

Kevään viimeisessä Taidepisteessä puhutaan siitä, voiko harrastaminen joskus muuttaa koko elämän suunnan.

Nuori mies temppuilee betonilähiössä

Lasten ja nuorten pärjäämisestä on keskusteltu paljon korona-aikana. Mahdollisuutta harrastaa on pidetty pandemian aikana erityisen tärkeänä. Mitä kaikkea harrastaminen merkitsee nuorelle? Voidaanko taideharrastuksilla ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä tai mielenterveysongelmia? Entä mitä ovat harrastamisen kipukohdat Suomessa?

Aiheesta keskustelevat Taidepisteessä 7.6.2021 kuvataiteilija Sophia Ehrnrooth, tutkijatohtori Satu Olkkonen ja Suomen Punaisen Ristin Turvatalojen johtaja Leena Suurpää. Keskustelua vetää toimittaja ja Sanat haltuun -hankkeen perustaja Aleksis Salusjärvi.

Osana tapahtumaa nähdään Sophia Ehrnroothin lyhytelokuva Unelma mestaruudesta (2017).

Taidepiste verkossa kevään loppuun saakka

Koronatilanteesta johtuen Taidepiste-tapahtumat järjestetään kesäkuuhun 2021 saakka ilman paikalla olevaa yleisöä. Tapahtumat näytetään suorana Taideyliopiston Youtube-kanavalla ja Instagram-tilillä @uniartshelsinki. Laadukkaita tapahtumatallenteita Taidepisteestä voi katsoa Taideyliopiston Youtube-kanavalla myös jälkikäteen.

7.6. tapahtuman jälkeen Taidepiste-sarja jää kesätauolle ja jatkuu taas syyskuussa. Pyrimme avaamaan tapahtumat jälleen liveyleisölle syksyn alusta, mutta päivitämme tietoa tilanteesta viimeistään elokuussa.

Taidepiste on Taideyliopiston uusi, kaikille avoin ja maksuton tapahtumasarja, jossa käsitellään yhteiskunnallisia ilmiöitä monialaisen keskustelun ja taiteen kautta. Taidepiste järjestetään kerran kuussa Musiikkitalon Päälämpiössä ja Taideyliopiston Youtube-kanavalla. Toimintaa tukee Louise ja Göran Ehrnrooth Säätiö. Lue lisää Taidepiste-tapahtumasarjasta.

Lisätietoa illan vieraista

Helsinkiläinen kuvataiteilija ja kulttuurituottaja Sophia Ehrnrooth on vuodesta 2013 dokumentoinut nuoria jalkapalloilijoita teossarjassaan Dream of Championship, Unelma mestaruudesta. Hän työskentelee mediataiteen, valokuvauksen ja luovien ryhmien kanssa. 

Satu Olkkonen on tutkijatohtori Taideyliopiston taiteellisen tutkimuksen keskuksessa. ”Tilaa kasvaa” on Sadun työtä taiteen teoin ohjaava teema. Hän tekee kansalaistiedettä ryhmälähtöisissä esitysprosesseissa tutkimuskumppaneidensa, nuorten, kanssa. Esitykset ovat Sadulle itselleenkin kuin näöntarkastus, ne ovat sekä tutkimusmenetelmä että tutkimustulos. ”Esitys irrotti ’lapset ja nuoret’ irti harmaista yleiskategorioista yksilöiksi, toimijoiksi ja yhteiskunnan jäseniksi.” – Katsoja, Niinku mun asioista 2019, ohj. Satu Olkkonen

Aleksis Salusjärvi on Helsingissä asuva kulttuuritoimittaja ja lukutaidon lapiomies. Hän on opettanut lukutaitoa yli 5000 lukemiseen kielteisesti suhtautuvalle nuorelle erityisopetuksessa, sairaalakouluissa, ammatillisissa opinnoissa ja vankiloiden nuortenosastoilla.

Leena Suurpää on Punaisen Ristin Nuorten turvatalotoiminnan johtaja, joka on tehnyt pitkän uran nuorisotutkimuksen kentällä. Suurpää kutsuu itseään tietoaktivistiksi, jonka työssä ovat risteilleet nuorten, hyvinvoinnin ja kansalaistoiminnan sekä yhdenvertaisuuden ja solidaarisuuden teemat.

Pysy kärryillä – tilaa uutiskirje!

Seuraavista Taidepiste-keskusteluista saat tietoa tilaamalla Taideyliopiston uutiskirjeen. Kokoamme kuudesti vuodessa ilmestyvään uutiskirjeeseen ajankohtaisimmat puheenvuorot, parhaat artikkelit sekä kuumimmat tapahtumatärpit.

Ajankohta

7.6.2021 klo 17:30 – 19:00

Sijainti

Tapahtuma järjestetään ilman paikalla olevaa yleisöä ja näytetään suorana Youtubessa

Liput

Taidepisteen tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia