Taidepiste: Classical music and diversity – is everyone welcome?

Klassisen musiikin ja kulttuurin ammattilaiset keskustelevat antirasismista Suomessa.

Lähikuva viulusta, jonka päällä Taidepisteen logoja

Taidepisteen ensimmäisessä kokonaan englanninkielisessä tapahtumassa keskustellaan, miten diversiteetti ja yhdenvertaisuus toteutuvat klassisen musiikin kentällä Suomessa. Millaisia portinvartijoita alalla vaikuttaa ja millainen vastuu heillä on? Mitä voimme oppia muiden kokemuksista Suomen ulkopuolella?

Aiheesta keskustelevat kuraattori, kulttuurijohtaja ja -tuottaja Ceyda Berk-Söderblom, sellisti ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemian maisteriopiskelija Sujari Britt, Sibelius-Akatemian dekaani Emilie Gardberg ja Helsingin kaupunginorkesterin intendentti Aleksi Malmberg. Keskustelu käydään englanniksi, ja sen vetää toimittaja Sean Ricks.

Huippulahjakas sellisti Sujari Britt myös esiintyy tapahtumassa yhdessä pianisti Valeria Resjanin kanssa.

Idea tapahtuman teemasta syntyi suomalaisista ja yhdysvaltalaisista, nuorista muusikoista koostuvan Versoi Ensemblen keskuudessa. Kokoonpanoon kuuluva alttoviulisti ja Sibelius-Akatemian opiskelija Rosa Parada kertoo tapahtuman aluksi, millaisia ajatuksia Yhdysvaltojen Black Lives Matter -liike on herättänyt Versoi Ensemblessä ja miksi antirasismista on syytä puhua ammattikentällä Suomessakin.

Taidepiste on siirtynyt toistaiseksi verkkoon

Koronatilanteesta johtuen Taidepiste-tapahtumat järjestetään toistaiseksi ilman paikalla olevaa yleisöä. Tapahtumat näytetään suorana Taideyliopiston Youtube-kanavalla ja Instagram-tilillä @uniartshelsinki. Laadukkaita tapahtumatallenteita Taidepisteestä voi katsoa Taideyliopiston Youtube-kanavalla myös jälkikäteen.

Taidepiste on Taideyliopiston uusi, kaikille avoin ja maksuton tapahtumasarja, jossa käsitellään yhteiskunnallisia ilmiöitä monialaisen keskustelun ja taiteen kautta. Taidepiste järjestetään kerran kuussa Musiikkitalon Päälämpiössä ja Taideyliopiston Youtube-kanavalla. Toimintaa tukee Louise ja Göran Ehrnrooth Säätiö.

Lisätietoa illan vieraista

Ceyda Berk-Söderblom on kulttuurijohtaja ja -tuottaja sekä kuraattori. Hän toimii hallituksen puheenjohtajana valtakunnallisessa Globe Art Point -yhdistyksessä, joka edistää ulkomaalaissyntyisten taiteilijoiden ja kulttuurialan toimijoiden tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja osallisuutta Suomessa. Berk-Söderblom on toiminut asiantuntijana Opetus- ja kulttuuriministeriön nimittämässä Kulttuuripolitiikka, maahanmuuttajat ja kulttuurisen moninaisuuden edistäminen -työryhmässä sekä Kulttuuria kaikille -palvelun toteuttaman Avaus-hankkeen ohjausryhmän jäsenenä. Hänen yrityksensä MiklagårdArts edistää yhteistyötä Suomen ja Kaakkois-Aasian, Lähi-idän ja Kaukoidän vilkkaiden taidepiirien välillä. 

Sujari Britt osoitti poikkeuksellista lahjakkuutta ja ilmiömäistä omistautumista ja ymmärrystä musiikin saralla jo lapsesta asti. Hän aloitti muodolliset sello-opinnot neljävuotiaana viulu- ja piano-opintojen jälkeen. Sujari suoritti kanditutkinnon Yhdysvaltain Manhattan Schoolissa pääaineenaan klassinen sello. Tällä hetkellä Sujari suorittaa klassisen sellon maisteriopintoja maineikkaan sellisti ja pedagogi Martti Rousin johdolla Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Hänelle on myönnetty arvostettuja apurahoja ja palkintoja, ja hän on voittanut useita valtakunnallisia ja kansainvälisiä kilpailuita.  

Emilie Gardberg on toiminut Taideyliopiston Sibelius-Akatemian dekaanina tammikuusta 2021. Aiemmin Gardberg on työskennellyt muun muassa Suomen Lontoon-instituutin johtajana, Turun musiikkijuhlien toiminnanjohtajana ja Turun filharmonisen orkesterin intendenttinä. Hän on myös opettanut taidehallintoa ja johtamista vierailevana luennoitsijana useissa korkeakouluissa. 

Aleksi Malmberg on työskennellyt Helsingin kaupunginorkesterin intendenttinä vuodesta 2018. Malmberg toimi puheenjohtajana työryhmässä, joka valmisteli vuoteen 2030 ulottuvaa Helsingin kaupungin taide- ja kulttuurivisiota. Aikaisemmin Malmberg on työskennellyt muun muassa Suomen Kulttuuri- ja tiedeinstituutin johtajana Brysselissä, Helsingin juhlaviikkojen ohjelmapäällikkönä, Meidän Festivaalin toiminnanjohtajana sekä musiikkikustantaja Tactuksen toimitusjohtajana ja Tapiolan Nuorten Sinfonikkojen intendenttinä.

Sean Ricks on tamperelainen toimittaja, joka tunnetaan Ylen Perjantai-ajankohtaisohjelman toimittajana ja juontajana. Perjantain lisäksi Ricks on työskennellyt toimittajana muun muassa Yle Kioskissa, A-studiossa, Ajankohtaisessa kakkosessa, Apu-lehdessä ja Ilkka-lehdessä.

Ajankohta

1.3.2021 klo 17:30 – 19:00

Sijainti

Tapahtuma järjestetään ilman paikalla olevaa yleisöä ja näytetään suorana Youtubessa

Liput

Taidepiste on kaikille avoin ja maksuton