Saariaho 70: Jardin Secret

Kaija Saariaho täyttää 70 vuotta ja sitä juhlistetaan isolla yhteistyöfestivaalilla.

Musiikkitalon Camerata-salissa kuullaan kaksi Kaija Saariahon vokaali- ja kamarimusiikille omistettua konserttia. Niissä esiintyvät Sibelius-Akatemian opiskelijoita ja henkilökuntaa.

Torstaina 20.10. kello 19 kuullaan teoksia neljältä eri vuosikymmeneltä. Konsertin aloittaa teos Jardin Secret II cembalolle ja elektroniikalle (1986). Jardin Secret -teoksissa instrumentin ja nauhan yhteys on merkittävä. Toisin kuin sarjan ensimmäisessä teoksessa, jossa nauha perustuu synteettiselle äänelle, on konsertissa kuultavassa sarjan toisessa osassa säveltäjä käyttänyt nauhan materiaalina omaa ääntään.

Kymmenen vuotta myöhemmin sävelletyssä teoksessa Lonh on kyse ihmisyyden perusteemoista – rakkaudesta, kuolemasta, lähtemisestä ja kaipaamisesta. Otsikko tarkoittaa kaukaista tai etäisyyttä oksitaanin kielellä. Teos seuraa löysästi runomittaa ja on jaettu yhdeksään osaan. Teoksen elektronisessa osassa tekstin voi kuulla kolmella kielellä ja sen esittävät Jacques Roubaud (provensaali; oksitaani), Jean-Baptiste Barrière (ranska) ja Dawn Upshaw (englanti).

Konsertin uusinta tuotantoa edustaa Pentti Saarikosken teksteihin sävelletty laulusarja Saarikoski-laulut (2017). Sarjan laulut ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa, sillä niistä ensimmäinen ”Luonnon kasvot” valmistui jo vuonna 2013. ”Jokaisella on tämänsä” ja ”Kaikki tämä” syntyivät vuonna 2017 ja ”Minussa lintu ja käärme” sekä ”Sumun läpi” näkivät päivänvalon 2020. Teos sai kantaesityksensä Anu Komsin ja Pia Värrin esittäminä 7.9.2021. Tekstit ovat Saarikosken kokoelmasta ”Alue” ja niissä liikutaan muistoissa ja erilaisilla rajoilla, kuten ihmisen ja luonnon, hyvän ja pahan, elämän ja kuoleman.

Konsertin päättää jo kulttiteoksen maineeseen noussut jousikvartetto Terra Memoria vuodelta 2006. Teos sai kantaesityksensä Carnegie Hallissa New Yorkissa 17.6.2007. Se on omistettu niille, jotka ovat ”lähteneet”, ja niille, jotka eivät enää ole kanssamme. Muistot elävät ja kehittyvät meissä ja jopa vuosien päästä ne muuttuvat. Otsikon kahdella sanalla on teoksessa tärkeä rooli: maa on teoksen materiaali ja muisto on tapa, jolla sitä käsitellään.

Ohjelma:

Jardin Secret II cembalolle ja elektroniikalle (1986) 11’

Saarikoski-laulut (2017) 20’

  • Luonnon kasvot
  • Jokaisella on tämänsä
  • Kaikki tämä
  • Minussa lintu ja käärme
  • Sumun läpi

…de la terre (1991) 15′

Lonh (1996) sopraanolle ja elektroniikalle 20’

Terra Memoria, jousikvartetto (2006) 20’

Esiintyjät:

  • Jan Lehtola, cembalo
  • Sadelilja Larimo, sopraano
  • Jussi Littunen, piano
  • Olivia Moss, sopraano
  • Öykü Melis Sahin, viulu

    Erinys-kvartetti:
  • Elizabeth Stewart, viulu
  • Joosep Reimaa, viulu
  • Marija Räisänen,, alttoviulu
  • Stergios Theodoridis, sello

Saariaho 70

Konsertti on osa laajempaa Saariaho 70 -tapahtumaa, joka järjestetään Musiikkitalossa ja sen lähiympäristössä yhteistyössä Musiikkitalon Säätiön, Urut Soimaan ry:n ja Organo Novo ry:n kanssa 15.–20.10.2022. Viikon aikana luvassa on laaja otos Saariahon vokaali- ja kamarimusiikkia, sooloteoksia, urku- ja kuoromusiikkia sekä seminaareja. Soolo-sarjan järjestää Taideyliopiston Sibelius-Akatemia.

Lisätietoja: Minttu Hellsten, minttu.hellsten@uniarts.fi

Ajankohta

20.10.2022 klo 19:00 – 20:45

Sijainti

Camerata

Mannerheimintie 13a

00100 Helsinki

Musiikkitalo

Liput

6,50–18 €

Osta liput

Muut tiedot


20 % ryhmäalennus (minimissään 10 henkilöä) saatavilla Musiikkitalolta, Ticketmasterin verkkokaupasta, lipunmyyntipisteistä sekä puhelinpalvelusta 0600 10 800 (2,00€ / min+pvm).

 

A 20% group discount (for groups of at least 10 people) is available when purchasing tickets at the Helsinki Music Centre or via the Ticketmaster website, box offices or customer service by calling 0600 10 800 (€2.00 / min+local network charge).

 

20 % grupprabatt (minst 10 personer) är tillgänglig från Musikhuset samt Ticketmasters onlinebutik, biljettkontor och telefontjänst (0600 10 800 (2,00 € / min+lokal nätverksavgift).

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet