LempiLempi

Vahvojen tulkitsijoiden improvisoiva duo.

Lempilempi
Suvi Sistonen

LempiLempi on ikkuna muinaisuuden ja nykyisyyden välillä. Päivi Hirvosen ja Tero Pajusen duo improvisoi, luo uutta, kokeilee mahdottomia ja kertoo tarinoita. Duo saa innoituksen sävellyksiinsä ja sanoituksiinsa kansanmusiikista ja folkista, joista pyyhitään pölyt pois rohkealla näkemyksellä ja väkevällä kädellä. He uskaltavat heittäytyä tuntemattomaan ja palata sieltä jälleen tuttuun. LempiLempi valloittaa yleisönsä läsnäolollaan sekä energisellä ja taidokkaalla soitollaan. Duon esityksissä näkyy ja kuuluu heidän rakkautensa musiikkiin – sekä toisiinsa.

Päivi Hirvonen ja Tero Pajunen vaikuttavat duonsa ja sooloprojektiensa lisäksi muun muassa yhtyeissä Okra Playground ja Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu.

Päivi Hirvonen – viulu, laulu ja jouhikko
Tero Pajunen – kitara, laulu ja oktaaviviulu

Esityksen kesto noin 1 tunti. Ei väliaikaa.

Turvallisuus: Taideyliopiston esitystoiminnassa noudatetaan viranomaisten määräyksiä, linjauksia ja ohjeistuksia. Seinäjoella Kalevan Navetassa Taideyliopiston järjestämien tapahtumien yleisömäärää on rajattu, ja tapahtumissa noudatetaan turvavälejä. Katso tarkemmat turvallisuusohjeet https://www.uniarts.fi/artikkelit/uutiset/tervetuloa-turvallisesti-kalevan-navettaan/

Lisätietoja: Piia Kleemola-Välimäki, piia.kleemola-valimaki@uniarts.fi
Jenni Latva, jenni.latva@uniarts.fi


Ajankohta

18.9.2020 klo 19:00

Sijainti

Kalevan Navetta (Seinäjoki)

Nyykoolinkatu 25

60100 Seinäjoki

Liput

7–15 €

Osta liput

Muut tiedot


Sali: Hugo-sali

Liput 15/11,50/7 € (normaali lippu / eläkeläiset / lapset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet) Ticketmaster tai ovelta, jos lippuja on jäljellä.

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet