Musiikkitalon kesäkonsertti – Syskofrenia

Syskofrenia soittaa raikasta ja värikästä akustista poppia, jonka ilmaisuvoimaiset sanoitukset antavat lohtua ja samaistumispintaa, mutta myös ravisuttavat.

Sanoitukset ovat laulaja Saga Söderströmin käsialaa, sävellykset syntyvät yhteistyössä pianisti Juho Valjakan kanssa. Syskofrenia on uuden suomalaisen rytmimusiikin suunnannäyttäjä, jonka persoonallinen tyyli vangitsee ja valloittaa. Syskofrenia julkaisi vuonna 2018 ensimmäisen kokopitkän albuminsa Minä ja tänä vuonna yhtye julkaisee kauan odotettua uutta musiikkia.

Esiintyjät

  • Saga Söderström, laulu
  • Juho Valjakka, koskettimet
  • Antti Ahoniemi, basso
  • Arttu Huopainen, rummut

Musiikkitalon terassilla kuullaan ilmaiskonsertteja kesäiltapäivisin keskiviikosta lauantaihin 26.5.-30.7. klo 17!

Konserteissa esiintyvät Taideyliopiston Sibelius-Akatemian lahjakkaat muusikot sekä mielenkiintoisia vierailijoita pop- ja indiekentältä: mm. KUUMAA, Vilma Jää ja Olivera.

Musiikin genret vaihtelevat päivittäin: keskiviikkoisin klassista, perjantaisin jazzia ja lauantaisin maailmanmusiikkia. Muista myös Radio Helsingin kesälive torstaisin – tervetuloa afterworkeille nauttimaan kesäiltapäivistä!

Tutustu koko ohjelmaan.

Ajankohta

27.5.2022 klo 17:00 – 18:00

Sijainti

Musiikkitalon ulkoterassi

Mannerheimintie 13a

00100 Helsinki

Musiikkitalo

Liput

Vapaa pääsy

Muut tiedot


Haluamme luoda turvallisen tapahtumaelämyksen myös koronan aikana. Tutustu tästä turvaohjeisiin ennen tapahtumaan saapumista.

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet