Message From Tyler – Memento mori, Kirsikkatarha

The first rule of the Kirsikkatarha is:
You let go in the Kirsikkatarha
The second rule of the Kirsikkatarha is:
You let go of the Kirsikkatarha

Kuvassa keskellä sama henkilö kolme kertaa, kuvan moelmmin puolin tekstiä.
Kuva: Pate Pesonius, editointi Riku Suvitie

Kahden klassikon hikinen päällekirjoitus Message From Tyler – Memento mori, Kirsikkatarha on kolme-eräinen tappeluseremonia muutosta ja menetystä vastaan.

Anton Tsehov kirjoitti vuonna 1904 näytelmän nimeltä Kirsikkatarha. Sen ensimmäisen näytöksen alussa on jälleennäkemisen hetki, jonka tekee erityisen latautuneeksi se, että on käynyt ilmi, että Kirsikkatarhasta on luovuttava.

Vuonna 2023 Q-teatterin Puoli-Q -näyttämöllä Helsingissä on tilanne, joka muistuttaa jonkinlaista seremoniaa tai tappelukerhoa. Ottelukehänä on Kirsikkatarha, jonka sisällä on viisi ottelijaa: neljä sisarusta ja Kai. Muuten tilanne on sama. Kirsikkatarhasta on luovuttava.

On vaikea paikantaa pistettä kun kaikki muuttui peruuttamattomasti, mutta ennen Tylerin viestiä Kirsikkatarhan puut olivat itsestäänselviä, talon esineet vain esineitä ja muistot vain historiaa. Nyt, tässä taitekohdassa nostalgian sumu on sakeaa ja kaikki yhtäkkiä taistelemisen arvoista.

Tervetuloa kirsikkapuistoon,
and remember,
It’s gonna hurt

Työryhmä

  • Ohjaus ja käsikirjoitus: Minna Lund (ohjauksen koulutusohjelma, maisteriopiskelija, teatteritaiteen maisteritutkinnon taiteellinen opinnäyte)
  • Lavastus: Riku Suvitie (esittävien taiteiden lavastuksen koulutusohjelma, maisteriopiskelija)
  • Äänisuunnittelu: Axel Ridberg (äänisuunnittelun koulutusohjelma, maisteriopiskelija)
  • Valosuunnittelu: Rasmus Strandell (valosuunnittelun koulutusohjelma, maisteriopiskelija)
  • Pukusuunnittelu: Hilla Ruuska (pukusuunnittelun maisteriopiskelija, Aalto ARTS)
  • Dramaturgi: Martta Jylhä (dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen koulutusohjelma, maisteriopiskelija)
  • Esiintyjät: Anna-Sofia Tuominen (vierailija, Q-teatteri),
  • Juhana Hurme , Milla Kaitalahti, Ville Hilska, Veera Anttila (kaikki näyttelijäntaiteen koulutusohjelma, maisteriopiskelija, teatteritaiteen maisteritutkinnon taiteellinen opinnäyte)

Sisältöhuomiot

  • eritteet
  • pahoinvointi
  • yökkäily
  • väkivalta
  • seksuaalissävytteinen toiminta
  • roiskevaara
  • itsetuhoisuuden esittäminen
  • teatterisavu

Ajankohta

5.4.2023 klo 18:30
6.4.2023 klo 14:00
11.4.2023 klo 18:30
12.4.2023 klo 18:30
13.4.2023 klo 18:30
15.4.2023 klo 18:30
17.4.2023 klo 18:30
18.4.2023 klo 18:30
19.4.2023 klo 18:30
20.4.2023 klo 18:30

Sijainti

Teatteri Puoli-Q

Tunturikatu 16 C

00100 Helsinki

Liput

Muut tiedot


Esityksen kesto 2h 30min.
Ikäraja: ikäsuositus 18+

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet