Meriheini Luoto & Metsänpeitto

Monikerroksinen musiikki johdattaa kuulijansa maailmaan, jossa ajan ja paikan taju hälvenevät.

Meriheini luoto poseeraa kuvassa viulun kanssa.
Saku Soukka

Meriheini Luoto & Metsänpeitto luo yllätyksellisiä äänimaisemia alati muuntuvasta, ikiaikaisesta metsästä. Luodon käsissä viulu paljastaa muuntautumiskykynsä ja Metsänpeitto-yhtye tuo sointiin vielä lisää ennalta-arvaamattomia sävyjä.

Meriheini Luoto on Helsingissä työskentelevä säveltäjä ja esiintyjä soittiminaan viulu, avainviulu ja laulu. Erityisinä kiinnostuksen kohteina hänellä on soittimiensa sointisävyjen tutkiminen, improvisointi sekä elektroniikan ja erilaisten akustisten tilojen tuomat sävellykselliset mahdollisuudet. Aiheena usein toistuva luonto inspiroi häntä luomaan musiikkia, jolla ei ole tarkkaa aikaa eikä paikkaa.

Luoto julkaisi debyyttialbuminsa Metsänpeitto syksyllä 2017. Albumi sai laajasti kansainvälistä huomiota ja se valittiin myös Teosto-palkintoehdokkaaksi. Syksyllä 2019 julkaistu Metsänpeitto 2 -albumi jatkaa tarinaa metsänpeiton kummallisen kutsuvasta, toispuoleisesta maailmasta. Livenä teosta on kuultu muun muassa Flow Festivalilla, Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, Temppeliaukion kirkossa, ja yhtä lailla pienillä klubeilla, luonnossa ja taidemuseoissa.

Soolouransa ohella Luoto on viime vuosina työskennellyt poikkitaiteellisissa produktioissa mm. yhdessä koreografi Valtteri Raekallion kanssa. Lisäksi häntä voi kuulla yhtyeessä Akkajee. Luoto on valmistunut Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kansanmusiikin aineryhmästä vuonna 2016.

Meriheini Luoto, Maija Holopainen, Mirva Tarvainen, viulu, laulu
Minna Koskenlahti, lyömäsoittimet, puuhuilut, laulu

Konsertti järjestetään yhteistyössä Seinäjoen Taidehallin kanssa. Lipun hintaan sisältyy pääsy Taidehallin näyttelyihin konserttipäivänä (klo 11-19). Saat pääsylipun näyttelyihin esittämällä konserttilippusi Kalevan Navetan infossa.

Turvallisuus

Tilaisuus järjestetään hyvin pienellä yleisökapasiteetilla Etelä-Pohjanmaan alueen koronarajoitukset huomioiden. Konsertissa on erittäin vahva kasvomaskisuositus.

Tilaisuuteen ei myydä lippuja ovelta. Ainoastaan ennakkolipunmyynti.

Lisätietoja: Jenni Latva

Ajankohta

5.5.2021 klo 19:00 – 20:00

Sijainti

Kalevan Navetta (Seinäjoki)

Nyykoolinkatu 25

60100 Seinäjoki

Liput

7–15 €

Ainoastaan ennakkolipunmyynti. Lipun hintaan sisältyy pääsy Taidehallin näyttelyihin konserttipäivänä (klo 11-19).

Osta liput!

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet