Photo: Jimmy Träskelin

Touko-Taiga: Duo Selina

Keskiviikko, toukokuu 22, 2019 - 19:00
Musiikkitalo, Black Box
Konsertti
Vapaa pääsy
Konsertin ohjelmisto koostuu niin traditionaalisesta kuin itse sävelletystä instrumentaalimusiikista.

Duo Selina on Hanna Ryynäsen ja Sanni Virran, kahden kanteleensoittajan ja ystävän, muodostama nykykansanmusiikkiyhtye. Duo inspiroituu pohjoismaisista kansanmusiikkiperinteistä ja heidän ohjelmistonsa koostuu niin traditionaalisesta kuin itse sävelletystä instrumentaalimusiikista. Myös improvisaatiolla on suuri rooli duon musiikissa. Kahden konserttikanteleen tarjoamat mahdollisuudet yhtyetyöskentelyssä ovat pääosassa kaksikon rikkaassa soinnissa tehden soitinyhdistelmästä ainutlaatuisen kansanmusiikin kentällä.

Soittajien vahva tunneside esittämäänsä musiikkiin välittyy sävellyksistä ainutlaatuisella tavalla. Muusikoiden välinen syvä ystävyys ja musiikin yhteen hengittävyys ovat Duo Selinan vahvuus ja työskentelyn kulmakiviä.

Konsertissa kuullaan kappaleita duon debyyttialbumilta, joka julkaistaan kesällä 2019. Kappaleiden teemoina ovat kevät ja toivo. Musiikin onkin kuvattu välittävän lämpöä kuulijoilleen. Levyn taiteellisena tuottajana ja yhtyeen ohjaajana on toiminut harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi, jolla on ollut erittäin merkittävä vaikutus yhtyeen musiikilliseen ilmaisuun. Duo Selinalla on ollut ilo tehdä yhteistyötä myös perkussionisti Minna Koskenlahden kanssa, joka myös vierailee konsertissa.

Hanna Ryynänen, konserttikantele
Sanni Virta, konserttikantele
Minna Koskenlahti, perkussiot
Maria Kalaniemi, yhtyeen ohjaus

***

Touko-Taiga on Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin kandidaatti- ja maisteriopiskelijoiden konserteista koostuva festivaali, joka järjestetään Musiikkitalossa ja Vapaan taiteen tilassa 6.–31.5.

Lisätietoja:
Tiina Halonen, +358407104301, tiina.halonen@uniarts.fi