Lehdistötilaisuus

Lehdistötilaisuus on teatteriklovneriaesitys, jonka valmistamisessa työryhmä on tutkinut erityisesti klovnin floppia.

Kuvassa neljä klovnia.
Helena Leminen

Klovnit Gerdrud Steinohr, Dahlia Humus, Nolja Kekkonen ja Usva Huu ovat saaneet rahoitusta kansainväliselle projektilleen. Valitettavasti ryhmän ympärillä on alkanut liikkua epämääräisiä huhuja rahoituksen väärinkäytöstä. Läpinäkyvyyden lisäämiseksi klovnit järjestävät lehdistötilaisuuden, jonka aikana he pyrkivät puhdistamaan maineensa ja tuomaan julki mihin rahat on käytetty.

Lehdistötilaisuus on noin tunnin mittainen teatteriklovneriaesitys, jonka valmistamisessa työryhmä on tutkinut erityisesti klovnin floppia. Temaattisesti esitys flirttailee mm. politiikasta tuttujen tapahtumakulkujen kanssa, joissa valta-asemassa oleva henkilö hyödyntää julkisia varoja yksityisiin tarkoituksiin. Kiinni jäätyään vilunkipelin harjoittaja on kuitenkin hämmästynyt syytöksistä ja kiistää tehneensä mitään väärää. Lehdistötilaisuus -klovneriaesitys lähestyy näitä asetelmia huumorin, leikin ja naiiviuden kautta.

Työryhmä

  • Ohjaus: Helena Leminen (teatteripedagogiikan maisteriopiskelija, teatteritaiteen maisterin opinnäytteen taiteellinen osio)
  • Klovnit lavalla: Gerdrud Steinohr, johtaja (Henna Hakkarainen, vierailija), Usva Huu, henkivartija (Roosa Hannikainen, vierailija), Nolja Kekkonen, sihteeri ja avustaja (Iika Hartikainen, vierailija), Dahlia Humus, pr-päällikkö (Sinikka Lumiluoto, vierailija)

Lavastus ja puvustus: työryhmä

Esityksen kesto: noin 45-60 minuuttia

Esitys on toteutettu yhteistyössä Teatteri Metamorfoosin kanssa.

Ajankohta

12.3.2022 klo 19:00
13.3.2022 klo 15:00

Sijainti

Feeniks-sali/ Kulttuurimylly, osoite: Jauhokuja 3 A1. Kulttuurimylly sijaitsee Myllypuron metroaseman kupeessa, Liikuntamyllyn alakerrassa.

Jauhokuja 3

00920 Helsinki

Liput

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet