Kanteletupa – yhteisöllinen aikamatka musiikin alkulähteille 

Kanteletupa-konsertti on tapahtuma, jossa yleisö pääsee mukaan musiikin rakentamiseen soittimistona pienkanteleet.

Musiikin perustana on runolaulukulttuurin piirissä elänyt vuosituhantinen musiikintekemisen estetiikka, jossa musiikki ei ole kappaleita, vaan pitkäkestoinen jatkumo. Muuntuvat sointivärit, erilaiset asteikot ja soittotekniikat muodostavat sointikentän, jonka tapahtumat elävät osallistujien mukana. Yleisöä ohjataan keskittymään, kuuntelemaan ja seuraamaan oman toimintansa vaikutusta kokonaisuuteen. Konsertin vetävät Arja Kastinen (MuT), Pauliina Syrjälä (MuT) ja Eva Väljaots (MM). 
 
Konserttia pohjustaa kolme avointa Kanteletupa-työpajaa, joissa perehdytään kaikille mahdolliseen luovaan musisoimiseen pienkanteleilla. Kaksi ensimmäistä työpajaa järjestettiin loka-marraskuussa 2022. Kolmas työpaja järjestetään konsertin kenraaliharjoituksena Organossa 29.1.2023 klo 12–14. 
 
Kanteletupa-konsertin alussa on lyhyt pohjustus, jossa myös uudet mukanaolijat ohjeistetaan konsertin kulusta. Paikalla on lainakanteleita niille, joilla omaa soitinta ei ole. Konsertti taltioidaan ja tapahtuman osallistujat voivat antaa kirjallista palautetta kokemuksestaan. Sekä kanteletupa-työpajoista että konsertista saatua materiaalia käytetään osana luovan dialogin tutkimushanketta. Konsertti sisältyy 40 vuotta kansanmusiikin koulutusta Sibelius-Akatemiassa -kokonaisuuteen. 

Esiintyjät

  • Arja Kastinen, kanteleet 
  • Eva Väljaots, kanteleet 
  • Pauliina Syrjälä, kanteleet  

Lisätietoja: Tiina Halonen, tiina.halonen@uniarts.fi

Konsertti sisältyy 40 vuotta kansanmusiikin koulutusta Sibelius-Akatemiassa -kokonaisuuteen.

Ajankohta

11.2.2023 klo 18:00 – 19:00

Sijainti

Organo

Mannerheimintie 13a

00100 Helsinki

Musiikkitalo

Liput

6,50–18 €

Osta liput

Muut tiedot


20 % ryhmäalennus (minimissään 10 henkilöä) saatavilla Musiikkitalolta, Ticketmasterin verkkokaupasta, lipunmyyntipisteistä sekä puhelinpalvelusta 0600 10 800 (2,00€ / min+pvm).

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet