MUs!!Kk!A: Hanna Marttila

Hanna Marttilan taiteellinen ohjelmasuoritus ”HANNAH – TIGHTROPE DANCER”

Meri Haukkavaara

Koronapassi vaaditaan kaikissa konserteissa

Etelä-Suomen aluehallintoviraston 2.12.2021 antamaan määräykseen perustuen Sibelius-Akatemian kaikissa tapahtumissa edellytetään koronapassia. Koronapassit tarkistetaan koko yleisöltä kaikissa yli 20 hengen yleisötilaisuuksissamme. Rajoitus koskee Helsingin toimipisteitä. Mikäli sinulla ei ole koronapassia, olet oikeutettu palauttamaan lippusi. Ticketmaster on yhteydessä lipunostaneisiin asiakkaisiin.

Konsertti on katsottavissa maksutta suorana lähetyksenä Youtubessa 9.12. klo 17–19.

Tervetuloa hulluun kaupunkiin! Täällä asuu nuorallatanssijoita, ennustajia ja onnen etsijöitä. Näillä kaduilla kannattaa kulkea aistit avoimina, sillä voit nähdä kaikkea kaunista, mutta myös törmäät valheisiin ja vaikeuksiin, liihottelet järjen rajamailla ja etsit kujilta punaista lankaa, joka voisi lopulta johtaa sinut aarteen luo.

Debyyttialbumiaan valmisteleva HANNAH käsittelee kappaleissaan henkilökohtaisia teemoja, joissa nousee esiin elämän sattumanvaraisuus ja siitä selviäminen. Hullu kaupunki, jonka sisällä koko tarina tapahtuu, muistuttaa siitä, että jokainen vastaantulija tulisi kohdata lempeydellä ja se karnevalisoi täydellisen kontrollin illuusiota omasta elämästä. Sido siis silmäsi ja hyppää nuoralle tanssimaan! 

Esiintyjät

Hanna Marttila, laulu
Lina Sandvik, taustalaulu
Sini Kaukoranta, taustalaulu
Leevi Haapanen, taustalaulu
Santtu Silonsaari, rummut
Eero Maijala, basso
J.C Halttunen, kitara
Arttu Vauhkonen, koskettimet

Lisätietoja: Tiina Halonen

MUs!!Kk!A on musiikkikasvatuksen, eli tuttavallisemmin MUKAn, opiskelijoiden konserttisarja. Tapahtumassa kuullaan rytmimusiikin eri genrejä pääosin musiikkikasvatuksen opiskelijoista koottujen yhtyeiden esittäminä. Kaikkiin konsertteihin on vapaa pääsy.

Ajankohta

9.12.2021 klo 17:30 – 19:00

Sijainti

Black Box

Mannerheimintie 13

00100 Helsinki

Musiikkitalo

Liput

Vapaa pääsy

Muut tiedot


Haluamme luoda turvallisen tapahtumaelämyksen myös koronan aikana. Tutustu tästä turvaohjeisiin ennen tapahtumaan saapumista.

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet