Esitysehdotuksia kulttuuriperinnöstä

Esitysehdotuksia kulttuuriperinnöstä on tanssija-arkeologi Suvi Tuomisen esitystaiteen ja -teorian maisteriopintojen taiteellinen lopputyö. Esitys on Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ja Kansallismuseon yhteistuotanto.

Kuvassa instalaatio
Suvi Tuominen

Tuominen lähestyy Kansallismuseon rakennusta materiaalis-diskursiivisena muodostelmana, joka on tiedollisessa murroksessa. Esityksessä tanssiliikkeet, keskustelut, museon seinät, digitaaliset näytöt, arkeologiset esineet sekä taideobjektit punovat yhteen esitystaiteen ja kulttuuriperinnön tutkimuksen ajankohtaisia kummastuksen aiheita. Esitysehdotuksia kulttuuriperinnöstä pysyttelee tieteen popularisoinnin ja idealisoinnin luomien havaintokuvien välisissä sotkuisissa suhteissa.

Tuominen on kutsunut koolle joukon taiteilijoita ja esiintyjiä, jotka ovat työskennelleet hänen keskustelukumppaneinaan koko esityksen tekoprosessin ajan. Jokainen taiteilija on luonut oman suhteensa Kansallismuseon rakennukseen. Esityksen dramaturgisena lähtökohtana on kerrostaa näitä suhteita samaan tiheään nykyisyyteen, josta kehkeytyy oma arkeologinen totuutensa.

Esityksessä yleisö kuljetetaan Kansallismuseon tilojen läpi sen ulkoportailta museon keskiaulaan ja edelleen Esihistoria -näyttelyyn. Kaikkiin tiloihin on opastus ja esteetön pääsy.

Mukana esiintymässä ovat queer-aktivisti-tanssija Dasha Che, arkeologian professori emeritus Milton Nuñez, nykyesityksen ja -taiteen kuraattori Riikka Thitz, videotaiteilija Sini Henttu sekä ääniesiintyjät Oula Rytkönen ja Jouni Ilari Tapio. Teoksen käsiohjelman toteutuksessa on auttanut suunnittelija Hrafnkell Birgisson.

Esityksen kieli on pääasiassa englanti. Kielivalinta perustuu maisteriopintojen kansainvälisyyteen.

Ikäsuositus: +10

Maisterityön ohjaajina toimivat kulttuuriperintötutkija-arkeologi FT Johanna Enqvist ja taiteilija-tutkija TeT Vincent Roumagnac. Työn tarkastajina toimivat Turun yliopiston arkeologian professori Visa Immonen ja taiteilija Kira O´Reilly.

Lisäksi lauantaina 11.9.2021 klo 12-16 järjestetään Kansallismuseon Ateljeessa seminaaritilaisuus, jossa teoksen lähtökohdista esitelmöidään ja keskustellaan. Tapahtumassa mukana esitelmöimässä ovat Suvi Tuominen, Riikka Thitz, Johanna Enqvist, Vincent Roumagnac sekä arkeologian tieteenfilosofi FT Marko Marila. Seminaarin kieli on englanti.

Huom! Esitys alkaa kokoontumalla Kansallismuseon portaiden eteen ulos. Saavuthan ajoissa paikalle.

20 vuotta esitystaiteen korkeakoulutusta Suomessa

Syksyllä 2021 tulee kuluneeksi 20 vuotta nykyisen Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun esitystaiteen (Live Art and Performance Studies) maisterikoulutuksen perustamisesta. Juhlistamme merkkivuotta näyttelyn, teosjulkistuksen ja päätösjuhlan muodossa. Lue lisää: uniarts.fi/laps20

Ajankohta

4.9.2021 klo 17:30
7.9.2021 klo 17:30
9.9.2021 klo 17:30
10.9.2021 klo 17:30

Sijainti

Suomen kansallismuseo

Mannerheimintie 34

00100 Helsinki

Liput

Liput: 14€/10€ (hinta sisältää pääsyn museon näyttelyihin esityspäivänä)

Osta lippu

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet