ENKEL

Konsertti on loppuunmyyty. ENKEL on perinnettä kunnioittava ja muita kumartelematon pelimannityttöbändi, jonka ohjelmisto koostuu hittikappaleista aina 1800-luvulta 2020-luvulle asti.

ENKEL yhtyeen jäsenillä on hennot kruunut päässään ja he seisovat metsässä. Kuva on otettu hartioista ylöspäin. Kuvassa on satumainen tunnelma.

ENKELissä yhdistyvät luova hulluttelu ja syvä kunnioitus perinnettä ja omaa pelimanniutta kohtaan – ENKELissä jokainen on supersankari omalla laillaan.

Yhtye käyttää ennakkoluulottomasti hyväkseen epätavallisen instrumentaationsa (kaksi 2,5-rivistä haitaria, kantele, viulu) kaikkia mahdollisuuksia ja viimeistelee sointinsa milloin kauniisti yhteen soivalla ja milloin tarkoituksenmukaisesti dissonoivalla laulullaan. Musiikillisesti teemat vaihtelevat heinälatoromantiikasta sanattomiin ja sanallisiin rakkauslauluihin sekä riipivästä ikävästä hikiseen hiihtokilpaan.

ENKEL on esiintynyt laajasti Suomessa sekä Pohjoismaissa ja edustanut Suomea Euroradio-festivaaleilla vuonna 2016. Yhtyeen molemmat albumit We Are ENKEL ja Pappilan hääyö on valittu Vuoden kansanmusiikkilevyiksi ilmestymisvuosinaan 2019 ja 2016.

Leija Lautamaja, Miia Palomäki, 2,5-rivinen haitari, laulu
Maija Pokela, kantele, laulu
Iida Savolainen, alttoviulu, laulu

Lisätietoja: Jenni Latva

Turvallisuus

Tilaisuus järjestetään hyvin pienellä yleisökapasiteetilla Etelä-Pohjanmaan alueen koronarajoitukset huomioiden. Konsertissa on erittäin vahva kasvomaskisuositus.

Konsertti on loppuunmyyty. Tilaisuuteen ei myydä lippuja ovelta. Ainoastaan ennakkolipunmyynti.

Ajankohta

14.4.2021 klo 19:00 – 20:00

Sijainti

Kalevan Navetta (Seinäjoki)

Nyykoolinkatu 25

60100 Seinäjoki

Liput

7-15 €
Konsertti on loppuunmyyty.

 

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet