Photo: Nóri Varga
Mary-Lou, "taideteossovitteleva" käsinukke.

Opiskelijoiden interventio EMMAn näyttelyssä

”Minua inspiroi noiden kolmen taiteilijan yhteistyö: miten he ovat tehneet tuon installaation ja maalauksia yhdessä, omia ajatusmaailmojaan yhdistäen ja sekoittaen”, kertoo Noora Karjalainen, teatteriopettajaopiskelija Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta. ”Halusin tarjota vierailijoille samankaltaisen mahdollisuuden ja mietin, miten kehoilla voisi tehdä veistoksia.”

Espoon modernin taiteen museoon EMMAan tehdyssä interventiossa kuuden opiskelijan suunnittelemat ”space stationit” tarjoavat uusia näkökulmia museon vierailevaan näyttelyyn. Kolmen nykymaalarin, Jonathan Meesen, Daniel Richterin ja Tal R:n, yhteisnäyttely  The Man Who Fell from Earth  on värien, tekstuurien ja kulttuuriviittausten absurdi tykitys. 

Kolmen TeaKin tanssiopettaja- ja teatteriopettajaopiskelijan ja kolmen Aalto-yliopiston Visual Cultures, Curating and Contemporary Art (ViCCA) –ohjelman opiskelijan yhteistyönä syntynyt interventio tapahtuu EMMAssa vielä perjantaina 24.5. klo 17–19. Vapaa pääsy.

 

Helposti lähestyttävää lintubongausta ja sääntöjen rikkomista

Työskentelyn aikana opiskelijat ovat pohtineet, miten tehdä niin näyttelystä kuin intervention osioista helpommin lähestyttäviä kävijöille.

ViCCA-opiskelija Verna Kuusiniemen pisteellä veistoksia voi kiikaroida rennosti säkkityynyillä pötköttäen. Idea syntyi lintubongauksesta. ”Tässä näyttelyssä tapahtuu niin paljon, joten mietin, mitä jos kävijä voisi olla vähän kauempana siitä, jotenkin rennosti ulkopuolinen. Se voi auttaa niitä kävijöitä, joille tämä voi olla vähän liikaa. Tämä näyttely saattaa vaikuttaa siltä, että nämä taiteilijat ovat kolme kaveria, joilla on hirveästi inside-vitsejä ja ihan sairaan hauskaa yhdessä, ja kävijä voi kokea olevansa siitä ulkopuolinen. Joten mitä jos kävijä saisikin olla ihan selkeästi ulkopuolinen.” 

Joillakin intervention pisteillä saa osallistua ja keskustella — muttei joudu, jos ei halua. ”Ihmiset ei halua ylisitoutua. Ehkä niiden pahin pelko on, että ne vedetään mukaan ja niiden on pakko osallistua!” Verna naurahtaa. ”Tämä on ollut hyvä kokemus, jossa alkaa miettiä enemmän sitä, miten ihmiset lähestyvät tällaisia tapahtumia.”

”Mun idea muuttui aika paljon”, myöntää Noora. ”Ihmiset tulivatkin aika paljon yksin katsomaan tätä näyttelyä, eikä se olisi ollut hyvä, että yksi ihminen tekee kehollaan jonkin muodon, ja minä ja [viittomakielen] tulkki katsotaan.” Nooran pisteelle alkoikin syntyä tarpeistosta rakentuva yhteisteos, jota kävijät yhdessä muokkaavat. ”Kun siinä alkoi olla paljon tavaraa, kävijät tulivatkin helpommin siihen ja kyselivät: saanko siirrellä näitä, saanko tehdä näin? Sinne keskelle laitettiin vauvakin, joka alkoi tutkia niitä tavaroita. Mun mielestä se oli tosi kiva — kaiken ikäiset saavat osallistua. Katsotaan yhdessä, mitä tapahtuu.”

Opiskelijoiden pisteet uppoavat näyttelyyn ja ammentavat sen aiheista ja estetiikasta. Näyttelyn nykymaalareiden töitä on kuvailtu muun muassa leikillisiksi, yllätyksellisiksi, uutta etsiviksi ja ”punkista ja muiden vaihtoehtoliikkeiden visuaalisesta kulttuurista” ponnistaviksi. Aallon opiskelija Leonore Iiebich onkin tehnyt omasta pisteestään teltan, jossa on luvallista rikkoa sääntöjä.

”Näyttely pelailee tabuilla tai käyttää niitä aika provokatiivisesti. En tiedä sanoisinko, että nämä taiteilijat oikeasti rikkovat mitään sääntöjä, mutta näyttelyn sävy muistuttaa sääntöjen ja tabujen rikkomisesta”, Leonore kuvailee. ”Mutta museokävijähän on silti täysin hyvinkin säännönmukaisen järjestelmän sisällä.” 

Hän toteaa teltan olevan lähinnä symbolinen (kaikki siellä tarjottavat sääntöjen rikkomisen tavat on hyväksytty museon henkilökunnan puolelta), mutta se tarjoaa tilaisuuden tiedostaa ja reflektoida erilaisten instituutioiden ja rakenteiden säännönmukaisuuksia.

 

Taiteellinen interventio tilan muokkaajana ja rakenteiden kyseenalaistajana

”Itselleni keskeiseksi nousi näyttelyn tilallisuus. Millaisia tiloja teokset luovat, millaista näissä tiloissa on olla ja mitä jos ehdotamme vaihtoehtoisempia tapoja toimia niissä”, kertoo Ville Nylén, tanssinopettajaopiskelija, jonka osio muistuttaa muodoltaan kestollista performanssia ja tuo tilaan liikettä ja musiikkia. 

Villen mukaan erityisesti näyttelyn taiteilijoiden yhteisteoksissa näkyy, että ne ovat taideyhteisössä korkean statuksen omaavien miestaiteilijoiden töitä. “Pohdimme ryhmänä haluammeko jatkaa taiteilijoiden hulluttulevaa ja vapautunutta työskentelytapaa vai esitämmekö tähän jonkin toisenkaltaisen kommentin. Mielestäni oli tärkeää tuoda esiin museotilassa oleva valtasuhde taiteilijan ja museon vierailijan välillä.”

Myös Maria Villalargachnan (ViCCA) pisteellä tätä suhdetta huojutetaan, sillä kävijät voivat kommentoida näyttelyä ja kommentit heijastetaan osaksi näyttelyn esillepanoa. ”Olin kiinnostunut tietämään, miten kävijät kokevat näyttelyn ja mitä he saavat siitä itselleen. Interventioni tarkoitus oli kutsua kaikki yhdessä pohtimaan tätä.”

Maria on huomannut, ettei kävijöiltä välttämättä meinaa irrota kirjallisia kommentteja: ”Kaikille kirjoittaminen ei ole tuntunut luontevalta. Mutta on ollut kiinnostavaa ja hienoa alkaa keskustella heidän kanssaan ja kuulla heidän mietteitään näyttelystä. Ykkösjuttu onkin keskustelut kävijöiden kanssa, kakkosena tulee tämä pisteellä tapahtuva kirjoittaminen.”

Projektin monitaiteisuus kerää kiitosta opiskelijoilta:

”Teatterikorkeakoulusta tulevien näkemykset ovat opettaneet paljon”, toteaa Maria. ”Vaikka olen tottunut yhteistyöhön kuvataiteilijoiden kanssa ja olen aina ollut kiinnostunut performanssista, esiintyjät teatterin ja tanssin puolella ajattelevat kehoa, tilallista läsnäoloa ja performanssia praktiikkana eri tavalla.”

”On ollut mielekästä työskennellä toisten koulutusohjelmien kanssa”, Ville kertoo. ”Erilaiset työ- ja ajattelutavat saavat katsomaan omaa tapaa toimia toisenlaisista näkökulmista. Omia valintoja ja ratkaisuja joutuu perustelemaan eri tavoin.”

”Vaikka meillä on monta eri pistettä, ne liittyvät yhteen ja meillä oli monimuotoinen brainstorming-luomisvaihe ennen kuin osioista tuli kunkin osallistujan omia lapsia”, kuvailee Nóri Varga, teatteriopettajaopiskelija. ”Toisaalta en usko eri taidemuotojen kategoriseen erotteluun, varsinkaan esittävissä taiteissa, joten voisi sanoa, että olemme erilaisia ihmisiä erilaisista sosioekonomisista taustoista ja se toi monipuolisuutta tulkintoihimme, työskentelytapoihimme ja monitaiteisuuteemme.”

Brysselissä paraikaa oleva Nóri, tai pikemminkin hänen luomansa Mary-Lou-hahmo, on osallistunut ensimmäisiin interventioihin Skype-sovelluksen kautta. Hahmo on The Man Who Fell to Earth (1976) –elokuvan naispääosan kaima (es. Candy Clark, ohj. Nicolas Roeg. Myös EMMAn näyttelyn nimi viittaa kyseiseen elokuvaan). Ensimmäisessä interventiossa ”skaippaava” hahmo oli Barbie-nukke: ”Tulkitsin näyttelyä niin, että se on ironinen peli, joka peilailee patriarkaalista, kapitalistista yhteiskuntaa. Barbie-nukke viittasi kapitalistiseen järjestelmään, naiskehon lapsenomaisena ja tyttömäisenä pitämiseen, syömishäiriöön — moniin asioihin, jotka nousivat esiin pohtiessamme näyttelyä.”

Nóri yritti pysyä uskollisena hahmolleen vaikka tekikin Barbien tilalle erilaisen käsinuken. ”Pohdin, voisiko Mary-Lou luoda yhteyden museotilan, kävijöiden ja aivan toisaalla sijaitsevan paikan välille. Mary-Lou on minulle jonkinlainen ’taideteossovittelija’, ei vain tulkinnan ja kysymysten kannalta vaan konkreettisten materiaaliensa ja taidemuotonsa puolesta. Hän on käsinukke, jotain taideartefaktin ja elävän olennon väliltä.”

EMMAssa kävijät ovat vaihtelevasti keskustelleet näytöllä näkyvän Mary-Loun kanssa, mutta Brysselissä paikalliset ovat kiinnostuneet skaippaavasta barbi- ja myöhemmin käsinukesta. Niiden kanssa on otettu kuvia lemmikkien kanssa ja Nóri kertoo kodittoman naisen päätyneen Skype-keskusteluun Mary-Loun ja museovieraiden kanssa. ”Hänkin oli hetken aikaa näyttelyyn liittynyt toimija”, Nóri toteaa. ”En ole naiivi: ei tässä koko maailma muuttunut, mutta se oli pieni askel. Minusta olisi ihanaa jatkaa työskentelyä tällä tavoin.”

 

 

Teatterikorkeakoulun ja Aalto Artsin interventio Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa perjantaina 10., 17. ja 24.5.

Interventiosta löytyy viittomakielinen piste ja viittomakielen tulkki on käytettävissä muillakin pisteillä.

Opintokokonaisuus jatkaa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssiopettajan ja teatteriopettajan maisteriohjelmien yhteistyötä Aalto Artsin ja Espoon modernin taiteen museon EMMAn kanssa.

 

Teksti: Kenneth Siren ja opiskelijat