Graphica Creativa 2019 – Hereafter

fredag, september 27, 2019 - 11:07 till söndag, december 1, 2019 - 11:07
Jyväskylän taidemuseo

15. kansainvälinen grafiikkatriennaali
27.9.–1.12.2019

Graphica Creativa 2019 – Hereafter -näyttelyyn on kutsuttu taideyliopistot kolmesta maanosasta; Helsingistä, Oslosta, Tokiosta sekä Edmontonista, Kanadasta. Pääosassa ovat taidegrafiikan opiskelijat, jotka tuottavat näyttelyyn omat projektinsa heille itselleen tärkeistä teemoista. Opiskelijatöiden lisäksi esillä on professorien ja opettajien teoksia.

Nykygrafiikka on kiinni ajassa ja osallistuu ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kehon ja teknologian rajapintojen tulevaisuutta tutkivassa projektissa kanadalaiset opiskelijat pohtivat miten lääketiede ja teknologia vaikuttavat kehonmielikuviimme. Helsingin Kuvataideakatemian grafiikan opiskelijoiden teemana on maailman tila. Teosten aiheita ovat epävarmuus tulevaisuudesta, ilmastonmuutos ja resurssien riittäminen. Kulttuurisista eroista huolimatta kaikilla on yhteinen huoli maapallomme tulevaisuudesta.

Hereafter -näyttelyssä nuoret taiteilijat käsittelevät grafiikkaa taidemuotona, taiteen julkaisemisen kysymyksiä sekä grafiikan asemaa nykytaiteen kentällä. Japanilaiset opiskelijat pohtivat miten yhä runsaampi kuvatulva näkyy yhteiskunnassamme ja miten se vaikuttaa meihin. Norjalaiset opiskelijat tutkivat ja määrittelevät uudelleen taidegrafiikan käsitettä. 

Vuoden 2019 Graphica Creativassa näkyy grafiikan käsitteen laajeneminen ja digitaalisuuden vaikutus. Opiskelijat viitoittavat tietä kohti laajentunutta grafiikan kenttää, missä perinteet, uudet tekniikat ja niiden yhdistelmät kohtaavat.

Näyttelyssä ovat mukana Taideyliopiston Kuvataideakatemia, Helsingistä, Kunsthøgskolen i Oslo, Norjasta, Geidai, Tokyo University of the Arts, Japanista ja University of Alberta, Edmonton, Kanadasta. 

Kuvataideakatemian opiskelijat Linda Ciesielski, Maria Erikson, Aura Kotkavirta, Annele Lahti, Emma Peura ja Emilia Tanner, sekä opettajat Ari Pelkonen, Tatu Tuominen, Laura Vainikka ja Annu Vertanen ovat mukana näyttelyssä.  

Näyttelyn teemaan ja teoksiin voi tutustua myös verkossa.

Graphica Creativa on pohjoismaiden vanhin ja ainoa säännöllisesti järjestettävä kansainvälinen grafiikkanäyttely Suomessa. Kolmen vuoden välein toistuvaa Graphica Creativaa on järjestetty Jyväskylässä vuodesta 1975 lähtien.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus. 

Ämnesord