Taidejohtaminen ja yrittäjyys, maisteri

Opi ymmärtämään yksityiskohtaisesti, miten taidekenttä toimii ja miten vaihtuvat olosuhteet vaikuttavat kulttuuritoimintaan.

Kuva oopperaopiskelijasta roolissaan lavalla

Miksi meille?

Maisteriohjelmamme opiskelijana olet osa arvostettua suomalaista koulutusjärjestelmää, joka tarjoaa uusia näkökulmia muuttuvaan taide- ja kulttuurikenttään. Opiskelija-arjessasi löydät paikkasi lämminhenkisestä yhteisöstä, jonka kaikki jäsenet saavat huomiota ja huolenpitoa. Pääset opiskelemaan erinomaisissa puitteissa ja tekemään yhteistyötä verkon välityksellä eri tahojen kanssa ympäri maailmaa. 

Kansainvälisen ohjelmamme opetuskielenä on englanti. Pääset oppimaan eri puolilta maailmaa tulevilta asiantuntijoilta ja akateemikoilta ja kehittämään sosiaalista pääomaasi yhdessä kollegoidesi ja alan ammattilaisten kanssa sekä Suomessa että kansainvälisissä piireissä. Opintojesi aikana pääset työskentelemään Taideyliopiston opiskelijoiden yhteistuotannoissa ja festivaaleilla. Sinulla on mahdollisuus olla mukana erittäin merkittävissä kansainvälisissä hankkeissa ja tapahtumissa. Ohjelma valmistaa sinut työskentelemään monipuolisesti johtotehtävissä julkisella, yksityisellä tai kolmannella sektorilla ja antaa valmiudet luovan alan yrittäjyyteen.

Koulutuksen sisältö ja tavoitteet

Arts management, society and creative entrepreneurship -opintoihin kuuluu pääaineopintoja sekä vapaavalintaisia opintoja.

Maisteritutkinnon suoritettuasi olet omaksunut taide- ja kulttuurijohtamisen alan teoreettisia käsitteitä, oppeja ja taitoja sekä kriittisiä näkökulmia eri taide- ja kulttuurialoihin ja niiden arvoihin ja vaikutuksiin, kulttuuripolitiikkaan, kulttuuri- ja luoviin aloihin, akateemisiin tutkimusmetodeihin, strategiseen johtamiseen, yrittäjyyteen, yhteistyöhön sekä taiteeseen, yhteiskuntaan ja ekologiaan. Kartutat taidejohtamisen uralla tarvittavia käytännön taitoja ja tietämystä ”tekemällä oppii” -periaatteen mukaisesti, ja pääset mukaan alan hankkeisiin ja esimerkiksi yhteistuotantoihin teatterin, tanssin ja musiikin aloilla. Annamme opiskelijoillemme myös työkaluja henkilökohtaiseen ammatilliseen kehitykseen. Voit räätälöidä opintopolkusi omien kiinnostuksenkohteittesi ja ammatillisen profiilisi mukaan.

Opintomatka on oleellinen osa opintoja, ja sen aikana opiskelijat pääsevät vierailemaan johtavissa kansainvälisissä taideorganisaatioissa. Yleensä vierailu kohdistuu Suomen ulkopuolelle opiskelijoiden valitsemaan kohteeseen. Matkan aikana opiskelijoilla on mahdollisuus tavata johtajia ja ammattilaisia taidealan huipulla ja jakaa ideoita heidän kanssaan. 

Opiskelijat saavat alalla menestymiseen tarvittavia käytännön taitoja ja tietoa. 

Valmistumisen jälkeen voit työskennellä taide- ja kulttuurialan johtotehtävissä. Alumnimme työskentelevät esimerkiksi tuottajina ja päällikköinä taide- ja tutkimusorganisaatioissa. He voivat toimia kulttuurisuunnittelun ja -politiikan sekä yleisötyön parissa. Monet ohjelmasta valmistuneet työskentelevät myös yrittäjinä. 

Opettajat

Koulutusohjelman johtaja on vastuussa koulutusohjelmasta ja sen opettajat ovat vastuussa maisteriopinnäytteiden ja väitöskirjojen ohjauksesta. Huipputason kotimaiset ja kansainväliset omien alojensa asiantuntijat vierailevat ohjelmassa säännöllisesti. Näiden vierailijaluennoitsijoiden avulla pääset luomaan yhteyksiä työelämään ja verkostoitumaan jo opiskelujesi aikana. Alla on esimerkkejä asiantuntijoista, jotka ovat opettaneet meillä: 

  • Franco Bianchini (Professor, University of Hull, UK)
  • Lidia Varbanova (Expert from Canada)
  • Taru Elfving (Uniarts Helsinki Academy of Fine Arts, Finland)
  • Daniel Nordgård (Professor, University of Agder, Norway)
  • Tero Nauha (Professor, Uniarts Helsinki Theatre Academy, Finland)
  • Danielle Treacy (University Researcher, MuTri Doctoral School, Uniarts Helsinki)
  • Arjo Klamer (Professor, Rotterdam University, Holland)
  • Chris Keulemans (Art Director, Amsterdam, Holland)
  • Timo Cantell (Head of Research Department, City of Helsinki, Finland)
  • Sakarias Sokka (Cupore, Finland)
  • Corina Suteu (Former Minister of Culture, Romania)
  • Rachel Roberts (Eastman School of Music, USA)
  • Aleksandr Brkic (Lecturer, Goldsmiths, University of London, UK)
  • Francois Colbert (HÈC Montréal, Canada)
  • Maria Hirvi-Ijäs (Cupore, Finland)
  • Dennis Rich (Columbia College, Chicago, USA)
  • Eero Tolppanen (Elements Music, Finland)
  • Rodney Trapp (Harlem Dance Theatre, USA)
  • Hannu Ojala (Aalto University, Finland)
  • Kevin Kleinmann (Sorbonne University, France)
  • Llúis Bonet (University of Barcelona, Spain)
  • Milena Dragicevic Sesic (Univeersity of Arts, Serbia)

Tietoa hakemisesta

Taiteen johtamisen maisteriohjelmaan otetaan joka toinen vuosi noin 15 uutta opiskelijaa. Kandidaatin tutkinnon suorittaneet, joilla on jonkun verran taidehallinnon ja -johtamisen työkokemusta, voivat hakea. Ohjelmassa vaaditaan sujuvaa englannin kieltä.

Hakijoille on kaksi erillistä hakuryhmää:

  1. Yleinen hakuryhmä kaikille hakijoille
  2. Avoimen yliopiston hakuryhmä (Taideyliopiston Avoimessa yliopistossa vaadittavat polkuopinnot suorittaneille).

Molemmilla hakuryhmillä on omat valintakriteerinsä, joten ne eivät ole vertailukelpoisia. Hakulomakkeella tulee valita, kummassa ryhmässä haet. Voit valita vain yhden ryhmän.

Kulttuurisen musiikintutkimuksen kandidaattiohjelma

Taideyliopiston Seinäjoen yksikössä on käynnistynyt uusi kulttuurisen musiikintutkimuksen kandidaattiohjelma, joka on osa Sibelius-Akatemian Arts Management -aineryhmän koulutustarjontaa. Ohjelman ytimessä on pyrkimys ymmärtää musiikki- ja kulttuurialan moniulotteisuutta sekä sen yhteiskunnallisia ja ekologisia vuorovaikutussuhteita.

Tohtorikoulutus

Maisterintutkinto antaa jatko-opintokelpoisuuden tohtorin opintoihin, jotka keskittyvät taiteen johtamisen aiheiden monitieteelliseen ja perusteelliseen empiiriseen tutkimukseen.

Ohjelman taustaa

Kansainvälinen ja monialainen Arts Management -maisteriohjelma perustettiin vuonna 1997 Sibelius-Akatemiassa.

Jo vuonna 1991 Arts Management -maisteriohjelman perustaja Osmo Palonen alkoi tarjota lyhyempiä, eri aiheita käsitteleviä kursseja suomalaisille taidealan ammattilaisille. Palosen edistyksellinen ajattelu sekä Sibelius-Akatemian johdon rohkeatkin päätökset ovat kehittäneet ohjelmaa nykyhetkeen.

Arts Management -maisteriohjelman tarkoitus sen perustamishetkellä oli tuottaa taiteen johtamisen ammattilaisia, jotka toisivat taiteilijat, yleisön ja yhteiskunnan yhteen merkityksellisillä tavoilla ja ihmisten elämää rikastuttaen.  

Ohjelma antoi hyödyllisiä oppeja niille, jotka työskentelivät taidealan organisaatioissa Suomessa 1990-luvun alussa. Tuona aikana Suomen hallitus kärsi taloudellisista haasteista ja koko maassa vallitsi syvä lama, ja taiteeseen ja kulttuuriin kohdistettuja julkisia varoja leikattiin. Tämän takia monet taideorganisaatiot, kuten orkesterit, museot ja teatterit, joutuivat harkitsemaan vanhanaikaisia työskentelytapojaan uudelleen. Taidejohtamisen alalla tarvittiin uusia taitoja esimerkiksi johtamiseen, markkinoimiseen, varainhankintaan, sponsorointiin ja yrittäjyyteen liittyen.

Vuonna 1997 Palonen perusti Sibelius-Akatemiaan kansainvälisen Arts Management -ohjelman, jonka kursseja johti huipputason kotimaiset ja kansainväliset opettajat ja asiantuntijat. Palonen toimi itse ohjelman johtajana vuoteen 1999 asti. Tämän jälkeen ohjelma on jatkanut kehittymistään, ja sen keskeisen aatemaailman mukaan taiteen alan johtajien rooliin kuuluu tuoda taiteilijat, yleisö ja yhteiskunta yhteen merkityksellisellä tavalla. Opinnot ovat myös laajentuneet Helsingin ulkopuolelle. Aineryhmä pyöritti Kuopiossa sisarohjelmaa vuosina 2004-2008, ja vuonna 2022 se käynnisti Sibelius-Akatemian Seinäjoen yksikön kanssa kulttuurisen musiikintutkimuksen pilottikandiohjelman Seinäjoelle.

Vuosien aikana ohjelmaa on johtanut joukko visionäärisiä henkilöitä. Osmo Palosen lisäksi haluamme antaa tunnustusta ohjelman muiden entisten johtajien työpanokselle: Tuomas Auvinen (1999-2002), Samu Forsblom (2002-2003), Sanna-Mari Jäntti (2003-2004), Timo Cantell (2004-2010) ja Tanja Johansson (aiemmin Tanja Vilén, 2011-2018), Patrick Furu ja Kaisa Holopainen (väliaikaisesti vuosina 2014-2015), sekä Violeta Simjanovska, aineryhmän nykyinen johtaja (2018-).

Elämme levottomia aikoja, jota piinaavat uudet konfliktit, ilmastonmuutoksen uhat, energiakriisi, taloushaasteet sekä maailmalla leviävät pandemiat – näillä kaikilla on suuri vaikutus taide- ja kulttuurikenttään ja erityisesti yksilöiden rooleihin ja organisaatioiden toimintaan. Kriisit ovat johtaneet kentän suuren epävarmuuden ja taloudellisen myllerryksen tilaan, jolla ennustetaan olevan pitkäaikaisia negatiivisia vaikutuksia taidealoihin. Monet taiteilijat ja taideorganisaatiot ovat etsineet tilanteeseen uusia ratkaisuja uudistamalla aiemmin toimineita käytäntöjään ja omaksumalla uusia toimintamalleja. Useimmat taide- ja kulttuurialan organisaatioista ympäri maailmaa harkitsevat tällä hetkellä johtamismalliaan uudelleen, ja tässä prosessissa vaaditaan uudenlaisia taitoja.

Vuonna 2019 päätimme alkaa tarkastella ja jäsennellä taidejohtamisen maisteriohjelman perustuksia uudelleen. Oli välttämätöntä saada taidejohtamisen opettajat, asiantuntijat, tutkijat, opiskelijat, osallistujat ja toimijat yhteen pohtimaan alan tulevaisuutta yhdessä ja yrittämään ymmärtää monimutkaista ja arvaamatonta maailmaa paremmin. Uudelleenorganisoinnin tukena käytettiin analyysejä, joissa tarkasteltiin suomalaisen yhteiskunnan tarpeita ja erityisesti taideorganisaatioiden ja alan yksittäisten toimijoiden tarpeita. Lisäksi otimme alan maailmanlaajuiset virtaukset huomioon. Olennainen osa tätä prosessia oli meidän mukautumis- ja joustamiskykymme. Olemme kiteyttäneet taidejohtamisen tarkoituksen uudelleen: Tuomme taiteenlajit, taiteilijat ja yhteiskunnan yhteen merkityksellisellä, inklusiivisella, kestävällä ja vastuullisella tavalla – tämä on meistä taidejohtamisen ytimessä! Kiinnitämme erityistä huomiota ydinarvoihin, joita ovat esimerkiksi saavutettavuus, vapaus, inkluusio, monimuotoisuus, hyvinvointi, vieraanvaraisuus, tasa-arvo ja luonnon kunnioittaminen. Opiskelijoidemme, opettajiemme ja henkilökuntamme hyvinvointi on kaiken ytimessä, ja olemme erityisen omistautuneita turvaamaan kaikille parhaan mahdollisen oppimisympäristön.

Näkyvimpänä muutoksena olemme käynnistäneet uudella tavalla jäsennetyn maisteriohjelman nimeltä “Arts Management, Society and Creative Entrepreneurship” syksyllä 2021, ja vuonna 2024 starttaamme hienosäädetyn ohjelman. Uusilla sisällöillä olemme pyrkineet mukautumaan paremmin Suomen toimintaympäristöön, vastaamaan kulttuurialan tarpeisiin sekä tunnistamaan ja soveltamaan taide- ja kulttuurialojen maailmanlaajuisia virtauksia ja olennaisimpia tekijöitä. Tämän myötä käsittelemme laajaa kirjoa eri aiheita ja teemoja, joista tässä on lueteltuna vain osa: Taiteen rooli, arvo ja vaikutus suhteessa yhteiskuntaan, kulttuuripolitiikka, kulttuurisuunnittelu ja kaupunkialueiden elvyttäminen, strateginen johtaminen, luovat alat, luova yrittäjyys, brändäys ja markkinointi, populaarikulttuuri, kuratointikäytännöt, musiikkibisnes, ekologia ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Kurssiemme vahvasti läpileikkaavina teemoina on kestävyys ja digitalisaatio. Näitä aiheita ei käsitellä ainoastaan opetussuunnitelmassa, vaan yritämme myös itse toimia hyvien käytäntöjen esimerkkinä toimimalla tarkoituksenmukaisemmalla ja kestävämmällä tavalla.

Uusi kaksivuotinen ohjelma on kansainvälinen, ja se nojautuu vahvasti eri alojen yhteistyöhön. Ohjelman opetuskieli on englanti, sen laajuus on 120 opintopistettä, ja valmistuneiden tutkintonimike on taiteen maisteri. Opiskelijat voivat myös hakeutua tohtoriopintoihin ja syventyä taidejohtamiselle tärkeisiin aiheisiin monenlaisista teoreettisista, empiirisistä ja tieteidenvälisistä tutkimusnäkökulmista.

Koulutusohjelmamme on erittäin kansainvälinen. Opiskelijamme ovat kotoisin eri puolilta maailmaa, ja huipputason kansainväliset opettajamme tutustuttavat heidät eri maailmankolkista peräisin oleviin käsitteisiin ja käytäntöihin. Kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö onkin avainasemassa koulutusohjelmassamme. Olemme panneet alulle monenlaisia hankkeita, joiden kautta opiskelijoillamme on ollut mahdollisuus tehdä kansainvälistä yhteistyötä. Teemme yhteistyötä myös tutkimushankkeiden parissa monien yliopistojen ja sidosryhmien kanssa, ja olemme mukana monissa kulttuuriyhteistyön ja yhteisökeskeisissä hankkeissa. Tämän lisäksi taidejohtamisen aineryhmä on pannut alulle yhteistyöhankkeita Taideyliopiston sisällä, mikä on tuonut yhteen kaikkien kolmen akatemian opiskelijoita ja opettajia.

Taidejohtamisen aineesta on valmistunut jo 160 opiskelijaa, ja tätä nykyä alumnimme työskentelevät tunnetuissa julkisissa taideorganisaatioissa Suomessa ja ulkomailla, kansalaisjärjestöissä, kollektiiveissa, yksityisissä yrityksissä ja start-upeissa, tutkijoina sekä yrittäjinä.

Toivomme voivamme vaikuttaa taidejohtamisen alaan merkittävällä tavalla maisteriohjelmamme, tutkimuksemme ja muun toimintamme kautta. Haluamme valmistaa tulevaisuuden taidejohtajia kohtaamaan ja haastamaan muuttuvaa maailmaa – antamaan oma panoksensa kestävän yhteiskunnan rakentamiseen ja ratkaisemaan taide- ja kulttuurialojen tulevaisuuden suurimpia haasteita.

Lue lisää blogistamme

Tutustu opintojen arkeen

Hakuohjeet

Tavoitetutkinto ja -aika

Taiteen maisteri (TaM)
2 vuotta

Hakuaika

Tähän koulutukseen haetaan tammikuun 2024 yhteishaussa. Opinnot alkavat syksyllä 2024.

Hakukielet

englanti (en) Lue lisää kielikäytännöistämme

Lukuvuosimaksu

EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tuleville, englanniksi opiskeleville opiskelijoille 5000 €.
Lue lisää lukuvuosimaksusta

Vastuuopettaja

  • Violeta Simjanovska

    Lehtori, taidejohtaminen ja yrittäjyys, Taidejohtamisen ja yrittäjyyden koulutusohjelma, Sibelius-Akatemia
    +358505225094
    violeta.simjanovska@uniarts.fi

Yksikkö

Sibelius-Akatemia

Kysy hakemisesta

siba.hakijapalvelut@uniarts.fi