Liedin lehtori auttaa opiskelijoita ymmärtämään musiikkia

Töissä Taideyliopistossa -juttusarjassa tutustutaan työntekijöihin, jotka ovat erilaisissa rooleissa mahdollistamassa opiskelijoiden kasvun korkeatasoisiksi ja laaja-alaisesti ajatteleviksi taiteilijoiksi ja muutoksentekijöiksi.

Sibelius-Akatemian opettajakuntaan on tullut uusi lied-musiikin lehtori Keval Shah, joka työskenteli aiemmin Lontoossa Royal Academy of Musicissa. Hän on juuri aloittamassa viisivuotiskauttaan Sibelius-Akatemiassa.

Miksi päätit hakea töihin Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan?

Minua kiehtoi Sibelius-Akatemiassa sen maine musiikkikoulutuksen maailmanlaajuisena johtajana. Sibelius-Akatemia on kautta aikojen tuottanut loistavia suomalaisia muusikkoja – laulajia, kapellimestareita, kuoronjohtajia, säveltäjiä ja instrumentalisteja – ja on todella jännittävää saada tilaisuus näytellä pientä osaa tällaisen laitoksen kehityksessä. Helsinki on suuri kulttuurikeskus, jossa on menestyksekästä ja voimakkaasti kehittyvää lied-musiikkitoimintaa, ja odotan innokkaasti saavani kuulua siihen sekä opettajana että esiintyjänä.

Millaisia suunnitelmia sinulla on viisivuotiskaudellesi Sibelius-Akatemian opettajana? 

Sibelius-Akatemiassa tehdään valtavasti loistavaa työtä! Aluksi aion vain hypätä mukaan ja ottaa oppia lahjakkailta kollegoiltani. Haluan lisätä opiskelijoiden esiintymismahdollisuuksia ja mahdollistaa heille aiempaa enemmän liedmusiikin korkeimman tason live-esityksiä. Voimme oppia paljon taiteestamme kuuntelemalla ja tarkkailemalla muita, joten haluan painottaa äänitteiden merkitystä, aiempien taitavien laulajien ja pianistien kuuntelua sekä sukupolvemme suurten taiteilijoiden läheltä tarkkailemista. Olen oppinut valtavasti istumalla Lontoon mahtavissa konserttisaleissa ja katselemalla mitä inspiroivimpia liedesityksiä, ja tämä on mielestäni korvaamaton osa taiteilijan opintoja.

Millaisena näet roolisi opettajana?

Tehtävänäni on mielestäni opettajana auttaa opiskelijoita käyttämään omaa mielikuvitustaan sekä kehittämään ja käyttämään tekniikkaansa, jotta heidän ilmaisupotentiaalinsa tulee esiin esiintyessä. Haluan rohkaista opiskelijoita mieltämään tekniikan hallinnan avaimeksi luovaan vapauteen, joten kaiken tärkeän teknisen työskentelyn ohella kehotan heitä aina itsetutkiskeluun – esittämään kysymyksiä musiikista ja nuoteista sekä tekemään päätöksiä näkemänsä perusteella.

Tulkinnassa on mielestäni kyse sen ymmärtämisestä, mitä musiikki tekee ja mitä se sanoo meille. En halua opiskelijoiden ajattelevan, että on vain yksi ”oikea” tapa tehdä musiikkia. Päinvastoin toivon heidän ajattelevan, että omat tunteet, ajatukset ja ideat ovat olennainen osa heidän yksilöllistä tulkintaansa.

Määrittelen itseni taitelijaksi, joka haluaa tuoda esiin kaikkien opiskelijoiden yksilöllisen luovuuden ja muovata heidän teknisiä kykyjään, jotta he tuntevat omistavansa musiikin jonka parissa työskentelevät ja voivansa ilmaista itseään vapaasti.

Tämä on ollut haasteellinen vuosi meille kaikille. Mitkä ovat kokemuksesi työskentelystä covid-pandemian aikana?

Kaiken konserttitoiminnan jäätyä pois minulla on ollut toisinaan vaikeuksia löytää motivaatiota harjoitella ja työskennellä ammatissani. Toisaalta myönnän nauttineeni hiljaisemmista päivistä – ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olen voinut harjoitella ilman deadlineja tai aikataulupaineita, minkä ansiosta olen voinut vapaasti tutkiskella ja tehdä asioita omaan tahtiini. Tätä tilannetta on kuitenkin nyt käsiteltävä konserttirintamalla ja epävarmuus siitä, milloin voimme taas järjestää resitaaleja, on edelleen stressaavaa.

Opetustyöstä voin todeta, että vaikka mikään ei ole verrattavissa lähiopetukseen, joistain asioista verkkotyöskentelyssä on ollut etuakin. Olen huomannut, että tänä outona aikana opiskelijat kaipaavat kovasti musiikkia, joten työskentelyyn on paljon energiaa ja halua. Odotan tietysti malttamattomana pandemian päättymistä, vaikka joudumme vielä käsittelemään sen jälkeensä jättämää valtavaa kulttuurista tuhoa etenkin Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Mutta se on varmasti muistuttanut meitä kaikkia siitä, miten äärimmäisen tärkeitä asioita musiikki ja taide ovat, ja tällainen muistutus inspiroi meitä tekemään jopa entistä parempaa musiikkia, kun voimme taas palata esiintymislavoille.

Taideyliopistosta

Taideyliopisto on avoin taiteiden kohtauspaikka, rohkeiden uudistajien ja perinteen taitajien kriittinen yliopistoyhteisö. Muodostamme ainutlaatuisen ympäristön taiteilijana kasvamiseen ja vahvistamme taidetta ja sen muutosvoimaa. Taideyliopisto on yksi maailman johtavia esittävän taiteen yliopistoja ja siihen kuuluvat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu. Opiskelijoita meillä on noin 2 000 ja henkilötyövuosia noin 700.

#töissätaideyliopistossa
#meolemmetaideyliopisto