Photo: Karoliina Pirkkanen

Barokin loistoa ja arvokkuutta tanssilattialla

|
Blog

Suoria ryhtejä, ojennettuja nilkkoja, arvokkaita nyökkäyksiä – ja ajoittaisia naurunpyrskähdyksiä. Tällä kertaa kurkistamme Musiikkitalon tanssisaliin, jossa on opiskeltu barokkitanssin saloja tammikuussa alkaneella kurssilla. Kohta on käsillä loistelias päätöskonsertti.

Barokkitanssin kurssille on alkuvuonna osallistunut 13 Sibelius-Akatemian perustutkinto-opiskelijaa ja avoimen yliopiston opiskelijaa. Kaksi kertaa viikossa on treenattu muun muassa käsien ojennuksia ja kumarruksia sekä jalkojen ja nilkkojen oikeaoppista käyttöä. Kurssille osallistuu säännöllisesti opiskelijoita yli aineryhmärajojen kirkkomuusikoista musiikkikasvattajiin ja jatkotutkinto-opiskelijoihin.

Opetusta laatiessaan kurssin vetäjä Maria Hostikka miettii aina sitä, mitä käytännön hyötyä kurssista on opiskelijalle. Aikaa on käytettävissä rajallinen määrä, joten ohjelmaan valikoituvat yleensä helpohkot tanssit jotka kuitenkin samalla edustaisivat suhteellisen montaa tanssimuotoa.

- Sibelius-Akatemian vanhan musiikin opiskelijat soittavat usein tulevissa töissään ammatikseen juuri tätä musiikkia, johon nyt tanssimme. Onkin ollut mukava kuulla, kuinka tanssi tukee myös tulevaa uraa. Eikä kukaan muusikko voi välttyä soittamasta menuettia, hymyilee Sibelius-Akatemiassa historiallisia tansseja vuodesta 1997 opettanut Hostikka.

Opettaja kertoo, että historialliset tanssit ovat tällä hetkellä erittäin suosittuja muun muassa Amerikassa, mutta Pohjoismaissa kiinnostus on vielä ollut aika vähäistä.

- Tämä on aika erikoista, kun ajattelee kuinka paljon periodisoittimilla kuitenkin soitetaan ja barokkimusiikki on suosiossa.

Tanssijalle barokkitekniikka voi olla haastavaa, jos ei esimerkiksi ole tottunut käyttämään jalkojen aukikiertoa. Puvut ovat painavia ja liikkeet siksi pienempiä kuin mihin monet ovat ehkä tottuneet. Toisin kuin keskiajan tansseissa, barokin tansseissa myös käsiliikkeet ovat jo vahvasti läsnä.

- Barokkitanssi on kuitenkin tekniikaltaan aika lähellä jo balettia, jota myös opetan. Sen erottaa ylöspäin pyrkivästä liikkeestä, puolivarpaiden käytöstä ja jalkojen aukikierrosta. Viisi baletin perusasentoa ovat siinä jo läsnä, vaikka kaikki onkin vielä ”pienempää” kuin baletissa.

Sibelius-Akatemian vanhan musiikin aineryhmän järjestämän kurssin tavoitteena on oikeastaan se, että osallistujat osaavat esittää tanssia elävän musiikin kanssa. ”Lopputenttinä” toimii kurssin päätöskonsertti, jossa tanssitaan puvustusta myöten täydessä barokkitunnelmassa. Elävästä musiikista konsertissa vastaavat Sibelius-Akatemian opiskelijat, joista kuulemma moni on myös entinen tanssikurssilainen.

- Yleensä kaikki ovat innoissaan, kun kerrankin saavat pukeutua kauniisti! Puvut on haalittu osin esimerkiksi Sibelius-Akatemian omista varastoista, mutta joskus esiin kaivetaan myös esimerkiksi omia vanhojentanssipukuja jotka sattuvat osumaan aikahaarukkaan, Hostikka kertoo.

Barokkitanssin kurssin päätöskonsertti "Espanja Versailles´ssa" järjestetään sunnuntaina 23.3.2014 klo 16.00 Sibelius-Akatemian konserttisalissa.

Tags: