Photo: Klaus Elfving

Sami Linna haastaa perinteisiä käsityksiä modaalisesta jazzilmaisusta

Kitaristi Sami Linna (s. 1974) tarkasteli taiteellisessa tohtorintutkinnossaan modaalisuuden ja tonaalisuuden yhdistymistä jazzilmaisussa 1960-luvulla. Hän keskittyi erityisesti saksofonisti John Coltranen (1926-1967) kvartetin ja sen pianistin, McCoy Tynerin (1938-) ilmaisuun. Linnan tohtorintutkinto tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 7. joulukuuta 2019.

McCoy Tyner on yksi keskeisimpiä muusikoita modaalisen jazzilmaisun kehittymisessä. Hänen soittoaan on syvällisesti tutkittu kuitenkin yllättävän vähän.

- Lähdin tutkimaan aihetta, sillä Tynerin soitto tuntui minusta tuoreelta ja merkitykselliseltä tässä ajassa. Toisaalta en pystynyt yhdistämään jazzmusiikin opetuksessa tyypillisesti käytettyjä teoreettisia malleja siihen, miltä Tynerin soitto kuulosti. Ajattelin, että ymmärrys tästä musiikista auttaisi kehittämään ilmaisuani persoonallisempaan suuntaan, Linna kertoo.

Linnan tohtorintutkinnon taiteellinen osuus muodostuu neljästä konsertista ja äänitteestä Sami Linna Quartet, jonka arvostettu levy-yhtiö Timmion Records julkaisi kesäkuussa 2019. Konserteissaan Linna syventyi teoksiin, joiden parissa McCoy Tyner työskenteli 1960-luvulla.

Tutkintoon sisältyvä kirjallinen tutkielma perustuu satoihin sivuihin äänitteiltä nuotinnettua materiaalia, jota Linna täydentää monipuolisesti kirjallisilla ja audiovisuaalisilla lähteillä. Hän valottaakin työssään jazzilmaisun monitasoista luonnetta ennennäkemättömän yksityiskohtaisesti. Linna osoittaa McCoy Tynerin ilmaisun rakentuvan usein keskenään riippumattomasti etenevistä kerroksista pianistin vasemmassa ja oikeassa kädessä. Havainnot haastavat perinteisiä käsityksiä modaalisen jazzin olennaisista tyylipiirteistä; modaaliset sävyt eivät välttämättä synnykään erilaisten sävelasteikoiden käytöstä, vaan aikaisemmista jazztyyleistä tuttujen sointujen liikuttelusta staattisen pohjan päällä.

-Tyner saa aikaan modaalisia värejä liikuttamalla dominanttisointuja yhden pohjasävelen päällä tai yhdistelemällä dominanttisointujen liikkeitä staattisiin melodisiin aiheisiin. Tämän lähestymistavan ymmärtäminen avasi minulle täysin uusia mahdollisuuksia muusikkona ja pedagogina. Havaitsin samalla, että melodis-harmoninen monitasoisuus ei ole pelkästään modaalisen jazzin piirre, vaan olennainen osa jazzilmaisun kokonaisuutta, toteaa Linna.

Kuuntele Sami Linna Quartet -äänite Spotifyssä

Sami Linnan kirjallinen työ Helda-tietokannassa

Lisätietoja:

Sami Linna

Sami Linnan tohtorintutkinnon tarkastustilaisuus
7.12. klo 12, Musiikkitalo, Black Box

Tohtorintutkinnon otsikko: Modaalisuuden yhdistyminen tonaalisuuteen jazzilmaisussa 1960-luvulla
Kirjallinen työ: McCoy Tyner, Modal Jazz, and the Dominant Chord

Kirjallisen työn tarkastajat: Professori Erkki Huovinen, David Hazeltine

Taiteelliset opinnäytteet arvioinut lautakunta: Professori Jukkis Uotila, Teemu Viinikainen, Severi Pyysalo, Ulf Wakenius, Otto Donner (ja hänen jälkeensä tilalla Eero Koivistoinen)

Tarkastustilaisuuden valvoja: Vesa Kurkela

MuTri-tohtorikoulu, taiteilijakoulutus

Lisätietoja musiikin tohtorikoulutuksesta Taideyliopistossa