Donkey Hot – Suomen suurin musikaali Töölön pienimmällä näyttämöllä

Teatterikorkeakoulun ja Q-teatterin yhteistyöproduktio

Vilma Vantola

Q-teatteriin saapuu työharjoittelija, jonka salainen unelma on ruveta taiteilijaksi. Hänelle aukeaa elämänsä tilaisuus, kun teatterin näyttelijät päättävät olla tulematta illan esitykseen. Työharjoittelija ryhtyy mahdottomaan taistoon esityksen pelastamiseksi. Tehtäväänsä hän saa apua niin väsyneiltä teknikoilta kuin kuolleilta mestareiltakin. Teatterikonetta ei pysäytä mikään!

Donkey Hot on ohjaajaopiskelija Juho Mantereen ja jazzsäveltäjäopiskelija Henri Lyysaaren yritys luoda uutta kotimaista musikaalia. Tehtävä vaikuttaa järjettömältä – siksi pohjateokseksi valikoitui hulluuden ja länsimaisen romaanitaiteen arkkiteos Don Quijote. Produktion tekijät, nuoret taideopiskelijat, ratsastavat mielipuolina kohti valmistumista. Heidän ja päättötodistuksen välissä on enää yksi taistelu – tämä teos.

Donkey Hot on tarina unelmista, jotka muuttuvat painajaisiksi. Se on musikaali pakkomielteistä ja hulluudesta. Ennen kaikkea se on rakkaudentunnustus teatterille, tuolle pimeälle huoneelle jonne ihmiset ovat vuosisatojen ajan kerääntyneet jakamaan tarinoita ja yhteistä aikaa.  

Donkey Hot aloittaa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun/ohjauksen koulutusohjelman ja Q-teatterin välisen yhteistyön. Yhteistyö tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden työskennellä ammattikentällä ja tutustua ryhmämuotoisen vos-teatterin toimintatapoihin.

Q-teatterille tämä yhteistyö on tervetullut uusi avaus, joka raikastaa teatterin ohjelmiston vakiintunutta kaavaa. Suuren näyttämön kahden ensi-illan lisäksi Q tuottaa nyt yhteistuotantona Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kanssa kolmannen ensi-illan Puoli-Q näyttämölle. This could be a start of a beautiful friendship.
    
Käsikirjoitus ja ohjaus: Juho Mantere
Sävellys: Henri Lyysaari
Puku- ja lavastussuunnittelu: Riina Nieminen
Valosuunnittelu: Vilma Vantola
Äänisuunnittelu: Pekka Kiiliäinen

Näyttämöllä: Joel Hirvonen, Lotta Kaihua, Pyry Kähkönen, Miro Lopperi, Sonja Silvander,
Anna-Sofia Tuominen ja Nenna Tyni

Muusikot: Aleksi Kaufmann, Juhana Kiiski ja Henri Lyysaari

Ensi-ilta: ke 3.4.2019 klo 18.30
Muut esitykset: pe 5.4. klo 18.30, la 6.4. klo 13, ma 8.4. klo 18.30, ti 9.4. klo 18.30, pe 12.4. klo 18.30, la 13.4. klo 13, ti 16.4. klo 18.30, ke 17.4. klo 18.30, ke 24.4. klo 18.30

Esityspaikka: Puoli-Q, Tunturikatu 16, 00100 Helsinki