Kirjanjulkistus: Living in the Future – Revisiting Time of Roses

Tuesday, January 29, 2019 - 14:00 to 15:00
Academy of Fine Arts, Kirjasto Kuvataideakatemia 2. kerros Elimäenkatu 25 A Helsinki
Living in the Future – Revisiting Time of Roses -kirjan julkistamistilaisuus pidetään tiistaina 29.1.2019 klo 14.00–15 Taideyliopiston Kuvataideakatemian kirjastossa (Elimäenkatu 25 A, Helsinki). 
 
Ensimmäinen suomalainen tieteiselokuva, Risto Jarvan ohjaama Ruusujen aika, sai ensi-iltansa helmikuussa 1969. Se on yhä ainoa vakavasti otettava lajinsa edustaja maassamme. Uudessa teoksessaan Living in the Future Jyrki Siukonen tarkastelee Jarvan elokuvaa suhteessa valmistumisaikaansa ja tieteiselokuvan ”aikuistumiseen”.
 
Erityisen huomion kohteena on kaksi filmin työryhmään kuulunutta tekijää, joilla oli myöhemmin huomattava vaikutus suomalaiseen taide-elämään: Lauri Anttila ja Erkki Kurenniemi.
Lauri Anttila, sittemmin suomalaisen käsitetaiteen keskeinen pioneeri, teki Ruusujen ajan lavasteet. Erkki Kurenniemi, elektronisten soitinten rakentaja, vastasi puolestaan elokuvan äänitehosteista.
 
Vuoteen 2012 sijoittuva Ruusujen aika on nyt 50 vuotta valmistumisensa jälkeen kääntynyt kaksinkertaiseksi historiaksi. Anttilan ja Kurenniemen osuuden kautta Siukonen avaa myös näkymiä ajan ja tulevaisuuden käsitteisiin.
 
Jyrki Siukonen esittelee tilaisuudessa Ruusujen ajan tematiikkaa ja näyttää katkelmia elokuvasta.
 
Kirjaa myydään Unigrafian verkkokaupasta ja Taideyliopiston Kuvataideakatemian kirjastossa.
 
Jyrki Siukonen: LIVING IN THE FUTURE – Revisiting Time of Roses
Writings from the Academy of Fine Arts (7)
The Academy of Fine Arts at the University of the Arts Helsinki. 2018
Taitto: Marjo Malin
Paino: Grano 
ISBN 978-952-7131-58-9
ISSN 2242-0142
Hinta: 12 €